Nuorille enemmän oikeuksia
Näinä päivinä tulee kuluneeksi 45 vuotta siitä, kun tulin ensimmäisen kerran valituksi eduskuntaan. Vuoden 1975 lopulla aloitin työni valtioneuvoston jäsenenä ensin opetus-... Lue lisää
Retro-kampanja alkaa!
Aloitan eduskuntavaalikampanjani Suomen pohjoisimmasta kylästä Utsjoen Nuorgamista perjantaina 13.3 klo 10. Kaikkiaan aion järjestää lähes sata puhetilaisuutta kaikissa Lapin kunnissa. Ensi viikolla... Lue lisää
Syttyykö jäätyneistä konflikteista kuuma sota?
1990-luvun alussa pelättiin, että Neuvostoliiton hajoaminen saattaisi johtaa samankaltaisiin eri kansallisuuksien välisiin sotiin kuin Jugoslaviassa. Väkivaltaisuudet jäivät kuitenkin vähäisiksi. Baltian maatkin saattoivat... Lue lisää
Mikä on Alexander Stubbin ulkopoliittinen doktriini?
Olen ollut mukana ulkopoliittisessa päätöksenteossa melkein yhtäjaksoisesti lähes 45 vuoden ajan. Aloitin urani eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä ja pääministerin sihteerinä vuonna 1970. Ulkoministeriön... Lue lisää
Loistavaa, Yle, loistavaa!
Torstaina 16.10. julkisuudessa käsiteltiin laajasti tasan 20 vuotta sitten Suomen EU-jäsenyydestä järjestettyä kansanäänestystä. Kansanäänestys oli kuitenkin neuvoa-antava. Ratkaiseva päätös tehtiin eduskunnassa 18.11.... Lue lisää
SUOMEN EU-JÄSENYYDEN KÄSITTELY EDUSKUNNASSA 1.11.-18.11.1994
SUOMEN EU-JÄSENYYDEN KÄSITTELY EDUSKUNNASSA 1.11.-18.11.1994 Ulkoasiainvaliokunnasta täysistuntoon Suomen eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen Suomen liittymiseksi Euroopan unioniin marraskuun 18. päivänä 1994. Tätä... Lue lisää