Itäinen kumppanuus avasi tien Ukrainan kriisiin
Valiokuntapaikkojen valinta on vaikea tehtävä Euroopan parlamentin jäsenille. Paikkajaosta keskusteltiin ennakkoon sekä Keskustan europarlamentaarikkojen että kaikkien suomalaisjäsenten kesken. Pyrimme siihen, että saisimme edustuksen kaikkiin Suomen kannalta tärkeisiin valiokuntiin. Tässä onnistuttiin melko hyvin, mutta aluekehitysvaliokunnassa ei ole yhtään suomalaisjäsentä. Kauden mittaan tämä puute pitää pyrkiä poistamaan.
Omalta osaltani olen paikkajakoon tyytyväinen. Tulin kehitysvaliokunnan varapuheenjohtajaksi ja varajäseneksi ulkoasiainvaliokuntaan. Lisäksi sain paikan valtuuskunnassa, joka hoitaa yhteydenpitoa ja suhteita Venäjän duumaan.
Kehitysvaliokunnan työ on jo alkanut. Olen tehnyt aloitteen, että valiokunnan nimessä oleva käännösvirhe korjataan. Suomenkielellä valiokunnan nimi on ollut kehitysyhteistyövaliokunta. Viimeistään vuoden 1992 Rion ympäristö- ja kehityskonferenssista alkaen on käytetty kehityspolitiikan käsitettä, joka kattaa sekä kaiken toiminnan köyhyyden poistamiseksi että ympäristöllisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävän kehityksen edistämisen kaikkialla maailmassa.
Tein heti työn käynnistyessä komissiolle kysymyksen transatlanttisesta kestävän kehityksen kumppanuudesta. Kehitysministerinä tein vuoden 2009 alussa aloitteen sen käynnistämisestä ja siitä tehtiin päätös presidentti Barack Obaman johdolla Washingtonin huippukokouksessa saman vuoden marraskuussa. Valiokunta saa vastauksen syyskuun alussa, mutta otin asian puheeksi myös heinäkuun kokouksessa, kun kuultavana oli mm. David O´Sullivan, joka vastaa nyt EU:n kehityspolitiikan toimeenpanosta ja joka siirtyy ensi syksynä EU:n suurlähettilääksi Washingtoniin.
Valiokunnan tärkein tehtävä lähi kuukausina on ottaa kantaa ensi vuoden syksyllä kokoontuvan YK:n huippukokouksen valmisteluihin. Vuoden 2000 huippukokouksessa sovittiin vuoteen 2015 ulottuvista kehitystavoitteista (Millenium Development Goals). Ensi vuonna määritellään tavoitteet vuoteen 2030 saakka. Ilmoittauduin varjoesittelijäksi mietintöön, jonka valiokunta tästä asiasta lähi kuukausina laatii.
Ulkoasiainvaliokunnassa pyrin siihen, että se ryhtyisi tähänastista enemmän käsittelemään laajan paneurooppalaisen yhteistyön ja ihmiskuntapolitiikan kysymyksiä.
Kehitys-, kauppa- ja ympäristöpolitiikassa unioni on johtava voima maailmassa. Näissä asioissa meidän pitää vahvistaa otettamme tiiviissä yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa.
Euroopan tasolla ulkoasiainvaliokunta ja koko parlamentti ovat keskittyneet liiaksi geopolitiikkaan ja nimenomaan tavalla, joka on ollut omiaan synnyttämään vastakkainasettelua. Heti kylmän sodan kauden päätyttyä EU:lla oli tasapainoinen linja, jossa yhdistyivät toisiinsa laajentuminen ja laajemman Euroopan politiikka. Vuoden 2004 itälaajentumisen jälkeen suunta alkoi muuttua.
Vuonna 2008 tapahtui merkittävä käänne, kun luotiin itäisen kumppanuuden ohjelma, johon Venäjää ei otettu millään tavoin mukaan. Tätä Venäjän eristämiseen tähtäävää linjaa ajoivat innokkaimmin Puola, Baltian maat ja Ruotsi. Ulkoministeri Alexander Stubb liittyi tähän joukkoon.
Suomen hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti esityksestäni, että Venäjä pitää ottaa mukaan ainakin tarkkailijana ja että sen pitää päästä mukaan itäisen kumppanuuden monenkeskisiin ohjelmiin. Kuten teoksessani ”Huonomminkin olisi voinut käydä” kerroin, ministeri Stubb ei toiminut päätetyllä tavalla.
Itäisen kumppanuuden käynnistämisestä alkoi EU:n osalta kehitys kohti nykyistä Ukrainan kriisiä. Nyt on mahdollisimman pian palattava laajan paneurooppalaisen yhteistyön tielle.
Suomenmaan kolumni 8.8.2014
