Syntyykö Suomeen presidentin vaihtuessa perustuslaillinen kriisi?

Suomen perustuslain 3§:n mukaan hallitusvaltaa Suomessa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.

Suomen ulkopolitiikkaa johtaa perustuslain 93§:n mukaan tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Suomen tasavallan presidentti vaihtuu 1. maaliskuuta 2024. Tämä merkitsee sitä, että ulkopolitiikkaa johtava valtioelin vaihtuu, mutta toinen yhteistoiminnan osapuoli säilyy ennallaan.

Aikaisempaa perustuslakia tulkittiin siten, että tasavallan presidentin vaihtuessa valtioneuvosto jätti eronpyynnön. Tämä tarjosi mahdollisuuden muutoksiin valtioneuvoston kokoonpanossa.

Vuoden 1988 presidentinvaalien yhteydessä presidentti Mauno Koivisto poikkesi aikaisemmasta käytännöstä ja ilmoitti jo ennakkoon, ettei Harri Holkerin johtaman valtioneuvoston tarvinnut presidentinvaalien jälkeen erota.

x  x  x

Petteri Orpon johtama valtioneuvosto siis jatkaa tehtävässään myös tasavallan presidentin vaihtuessa.

Tällöin ulkopolitiikan johtamisessa saattaa syntyä vakavia ongelmia, jopa jonkinasteinen perustuslaillinen kriisi.

Aineksia tähän löytyy Orpon hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta ohjelmasta.

Pohjantähti-keskuksen 4.8. Helsingissä järjestämissä Pohjanranta-keskusteluissa professori Vilho Harle piti laajan alustuksen Suomen ulkopolitiikasta sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Se on luettavissa Pohjantähti-lehden arkistosta.

Professori Harle kävi seikkaperäisesti läpi hallitusohjelman. Hänen johtopäätöksensä oli, että ohjelman kautta Suomen aikaisemmin moniulotteinen ulkopolitiikka on typistymässä sotilaalliseen turvallisuuteen ja siihenkin hyvin yksipuolisesti.

Tiedossamme olevilla ja todennäköisillä presidenttiehdokkailla on hyvin erilaisia ulko- ja turvallisuuspoliittisia näkemyksiä. Jotkut heistä voivat helposti yhtyä Orpon hallituksen ohjelmaan. Toisten linja on perin erilainen.

Omalta osaltani olen sekä tieteellisessä työssäni että käytännön ulkopolitiikassa edustanut sitä laaja-alaista ja moniulotteista linjaa, joka oli ominaista Urho Kekkosen, Mauno Koiviston, Tarja Halosen ja alkuvaiheessa myös Sauli Niinistön ajattelulle ja toiminnalle.

Virkakauden kuluessa sotilaallisen turvallisuuden kysymykset alkoivat ylikorostua Niinistön toiminnassa. On ilmeistä, että Orpon hallituksen ohjelma vastaa kaikessa oleellisessa hänen nykyistä linjaansa.

x  x  x

Tiedossa olevista presidenttiehdokkaista Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja Kokoomuksen Alexander Stubb voinevat hallitusohjelman sisältämän linjan helposti hyväksyä. Molemmat ovat uransa varrella sitä noudattaneet. Molempien puolueet ovat olleet keskeisellä tavalla hallitusohjelmaa laatimassa.

Pienemmät hallituspuolueet eivät ole vielä ehdokastaan nimenneet. Kummankaan todennäköiset ehdokkaat voivat tuskin hallitusohjelman linjaa purematta niellä.

Mika Aaltolalle hallitusohjelma todennäköisesti hyvin sopii. Ulkopoliittisen instituutin johtajana hän ei ole noudattanut tämän tehtävän edellyttämää moniulotteisuutta, monipuolisuutta ja tasapuolisuutta, vaan on heittäytynyt tunnepitoiseen keskusteluun ja toimintaan siinä hengessä, johon hallitusohjelmakin nojautuu.

Opposition ehdokkaista Keskustan Olli Rehn voinee hallitusohjelman linjaukset hyväksyä.

SDP:n todennäköiselle ehdokkaalle Jutta Urpilaiselle Orpon hallituksen ohjelma on varmasti hyvin vieras, ja hänen on mahdotonta sitä noudattaa. Sama koskee ketä tahansa Vasemmistoliiton ehdokasta.

Pekka Haaviston asema on erikoinen. Ulkoministerinä hän on yhdessä Sauli Niinistön kanssa johtanut Suomea sille tielle, joka on kiteytettynä Orpon hallituksen ohjelmassa. Toisaalta ohjelma poikkeaa jyrkästi siitä, mitä hän itse ja hänen taustavoimansa Vihreissä ovat omana linjanaan julistaneet.

Edessämme on mielenkiintoisia vaalikeskusteluja.

x  x  x

Presidenttiehdokkaiden erilaiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset näkemykset antavat aiheen kysymykseen, jonka kirjasin tämän blogin otsikkoon: ”syntyykö Suomeen presidentin vaihtuessa perustuslaillinen kriisi”.

Jos presidentiksi valittaisiin ehdokas, joka on hallitusohjelman mukaisella linjalla, ristiriitoja yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ei syntyisi. Tällöin näköpiirissä voisivat olla poliittiset ristiriidat eduskunnassa hallitus- ja oppositiopuolueiden välillä.

Jos presidentiksi valittaisiin ehdokas, joka pyrkisi toteuttamaan laaja-alaista ja moniulotteista ulkopolitiikan linjaa, vakavia ongelmia yhteistyöhön valtioneuvoston kanssa voisi syntyä.

Ristiriidat saattaisivat koskea tasavallan presidentin pyrkimystä Suomen itsenäiseen ulkopolitiikkaan ja hyviin suhteisiin kaikkien maiden kanssa. Ne voisivat koskea myös Suomen toimintaa rauhan ja kestävän kehityksen edistämiseksi.

Nämä ristiriidat saattaisivat johtaa vastakohtaisuuksiin myös eduskunnassa, jonka pitäisi ratkaista erimielisyydet tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä.

Suomelle olisi onneksi, että tasavallan presidentiksi valittaisiin ehdokas, joka toiminnallaan monipuolistaisi ja tasapainottaisi Suomen ulkopolitiikkaa. Lopputulos ratkeaisi yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

x  x  x

Kun tasavallan presidentin toimikausi on kuusi vuotta, valtioneuvosto vaihtuu uuden presidentin toimikaudella ainakin kerran, vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen.

Silloin asetelmat saattavat olennaisella tavalla muuttua. Silloin uusi presidentti on mukana uutta valtioneuvostoa muodostettaessa.

Sekin on tietysti mahdollista, että valtioneuvoston kokoonpano muuttuu ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Tällöinkin uusi presidentti olisi mukana uutta hallitusta muodostettaessa.