Kuinka RKP:sta tuli politiikan häirikkö?

 

Kun olen tänä kesänä seurannut politiikan tapahtumia, olen joutunut kysymään itseltäni, kuinka 1980-luvun yhteistyökumppanini on kehittynyt nykyiseksi politiikan riitapukariksi.

Perustellakseni kysymykseni joudun vaivaamaan lukijaani pienellä katsauksella lähihistoriaan.

Kun Urho Kekkosen pitkä presidenttikausi päättyi vuonna 1981, Suomen poliittisessa elämässä siirryttiin sosialidemokraattien ylivaltaan.

Tasavallan presidentiksi valittiin Mauno Koivisto. Kalevi Sorsan johtama SDP oli suurin puolue. Ay-liike tätä valtarakennelmaa vahvasti tuki.

Keskustapuolueen puheenjohtajana jouduin valtataistelun ytimeen ja SDP:n kovimpien iskujen kohteeksi.

Vuoden 1983 eduskuntavaalien jälkeen SDP vahvisti valta-asemaansa vetämällä hallitukseen Pekka Vennamon johtaman SMP:n.

Vaalikauden alkupuolella SMP toimi SDP:n apupuolueena. Kauden puolivälissä se itsenäistyi ja lähentyi keskiryhmiä. Monissa tärkeissä kysymyksissä Keskusta, RKP ja SMP muodostivat hallituksen enemmistön.

Tästä syystä SDP ryhtyi kosiskelemaan Kokoomusta hallituskumppanikseen.

Toinen syy tähän olivat vuoden 1988 presidentinvaalit. Kokoomuksen avulla piti varmistaa Mauno Koiviston jatkokausi.

x  x  x

Keskusta ryhtyi torjuntataisteluun. SDP:n ylivallan murtamiseksi lähdimme tavoittelemaan keskiryhmien ja Kokoomuksen yhteistyötä joko kolmen suuren hallituksessa tai keskustaoikeistolaisessa ministeristössä.

Saimme aikaan entistä tiiviimmän yhteistyön Christoffer Taxellin johtaman RKP:n kanssa.

Yhdessä Taxellin ja Kokoomuksen puheenjohtajan Ilkka Suomisen kanssa sovimme keskinäisestä yhteistyöstä. Teimme kirjallisenkin sitoumuksen siitä, että yksikään näistä kolmesta puolueesta ei lähde samaan hallitukseen SDP:n kanssa, elleivät kaikki kolme puoluetta ole mukana.

Voitimme vaalit, mutta laajoja valtaoikeuksiaan käyttäen Mauno Koivisto runnasi maahan Harri Holkerin johtaman sinipunahallituksen. Holkerin avulla puolue taivuteltiin sinipunahallitukseen.

Tällä hallitusratkaisulla varmistettiin Mauno Koiviston uudelleenvalinta.

Juristina Christoffer Taxell perusteli puolueensa osallistumista Holkerin hallitukseen sillä, että Kokoomus oli jo rikkonut meidän kolmenkeskisen sopimuksemme.

Vuoden 1988 presidentinvaaleissa vahvat voimat RKP:ssa nousivat vastustamaan SDP:n ylivaltaa.

Jan-Magnus Janssonin johdolla puolueessa käynnistettiin työ minun ehdokkuuteni tueksi.

Sain vahvoja RKP:n edustajia valitsijamiesehdokkaikseni. Heidän joukossaan oli puolueen varapuheenjohtaja Håkan Malm, joka tuli valituksi.

Helsingissä ehdolla oli myös Eva Biaudet.

x  x  x

Viimeksi kuluneiden 35 vuoden aikana Keskusta ja RKP ovat etääntyneet toisistaan. Tähän ovat johtaneet muutokset molemmissa puolueissa.

Perinteinen Keskusta ja perinteinen RKP olivat halukkaita ja kykeneviä yhteistyöhön keskenään.

Keskustan osalta halu ja kyky yhteistyöhön heikkenivät, kun liberaalit kaappasivat vallan vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa.

Tappio vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vei Keskustan oppositioon yhdessä Perussuomalaisten kanssa.

RKP oli mukana Kataisen/Stubbin hallituksessa.

Luottamus Keskustaan palautui osittain vuoden 2012 presidentinvaaleissa.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa oppositioasema nosti Keskustan suurimmaksi puolueeksi. Vaalikampanjassaan Keskusta lupasi ”palata kotiin”, perinteiselle linjalleen.

Keskustan ja RKP:n suhteita ajatellen oli hyvin valitettavaa, että Juha Sipilän johtamassa Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Keskustan yhteishallituksessa ei ollut tilaa RKP:lle.

Hallitus olisi tullut muodostaa yhteistyössä SDP:n kanssa. Tuolloin Timo Soinin johtamat Perussuomalaiset ja RKP olisivat saattaneet mahtua samaan hallitukseen.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Keskusta koki murskaavan vaalitappion.

Niiden jälkeen Keskusta teki pahan virheen lähtemällä hallitukseen. Meitä ei olisi tarvittu. Tekeillä oli jo sinipunahallitus.

Myönteistä hallitusratkaisussa oli, että Keskustan ja RKP:n yhteistyö palautui.

Kielteistä oli, että molemmissa puolueissa perinteisen linjan asema heikkeni entisestään ja liberalismi sai entistä vahvemman yliotteen.

Sekä Keskusta että RKP leimautuivat punavihreän hallituksen apupuolueiksi.

RKP tämän vaaleissa kesti, Keskusta kutistui pienpuolueeksi.

x  x  x

RKP:n kehitykseen ovat ilmeisesti vaikuttaneet myös puolueen johdon strategiset valinnat.

RKP:n on vaikea tyytyä Perussuomalaisten ansiosta tiukentuvaan maahanmuuttopolitiikkaan.

Tähän on ymmärrettävä käytännön syy. RKP:n valta-alueiden elinkeinoelämä tarvitsee maahanmuuttajia työvoimakseen.

Toisaalta RKP ilmeisesti laskee pienpuolueena saavansa lisää kannatusta maahanmuuttajista muodostuvien kansallisten vähemmistöjen keskuudesta.

Tähän viitaa sekin, että RKP on aktivoinut saamelaisalueella. Puolue on ryhtynyt ärsyttämään maakunnan valtapuolueita kilpailemalla kannatuksesta niiden kanssa.

Hyötyä puolue laskenee saavansa lähinnä eurovaaleissa, joissa edustuksen saaminen on sille vaikeaa.

Hallitusneuvotteluissa RKP ajoi läpi päätöksen kiistoja herättäneen saamelaiskäräjälain säätämisestä. Tämänkin monet kokevat häiriköinniksi.

RKP:n strategia on johtanut siihen, että monet pitävät puoluetta häirikkönä, jonka toimintaa on vaikea ymmärtää. Se ylläpitää poliittista keskustelua, joka on vahingoittanut Suomen mainetta ulkomailla.

”Vanha” RKP olisi valinnut rasismikeskustelussa päinvastaisen strategian. Se olisi ilmaissut tyytyväisyytensä siihen, että perussuomalaiset ovat etääntyneet aikaisempien vuosien ylilyönneistä ja että heidän puolueensa on kehittynyt yhteistyökykyiseksi poliittiseksi voimaksi.

”Vanha” RKP olisi ryhtynyt myötäsukaiseen toimintaan tämän myönteisen kehityksen tukemiseksi.

Nyt tarvitaan viisautta rasismikeskustelun hillitsemiseksi. Hallituksen pitäisi vihdoinkin päästä töihin toteuttamaan ohjelmaansa.