Suomella tulee olla oma ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja
Ukrainan kriisin yhteydessä Suomessa käyty keskustelu osoittaa, että meillä ei ole riittävästi ymmärretty EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön luonnetta. Unionilla ei ole yhtä ja ainoaa (single) ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, vaan yhteistä (common) politiikkaa, jonka rinnalla jokaisella jäsenmaalla on oma kansallinen politiikkansa. Lisäksi jokaisella jäsenmaalla on oikeus ja velvollisuus vaikuttaa yhteiseen politiikkaan perussopimuksissa määritellyllä tavalla.
Julkisuudessa on esitetty, että Suomella ei ole oikeutta käydä keskusteluja Venäjän kanssa tilanteessa, jossa unionin yhteistä kantaa ollaan vasta muodostamassa. Suomen hallituksen tulee tietysti hankkia kaikilla mahdollisilla tavoilla tietoa Ukrainan tapahtumista ja Venäjän näkemyksistä. Suomen tulee käyttää myös kahdenväliset kanavat rauhanomaisen ratkaisun aikaansaamiseksi. Hankkimalla ensikäden tietoa Suomi voi vaikuttaa tehokkaasti EU:n yhteisen kannan muodostumiseen.
On myös sanottu, että Suomen olisi hyvin vaikeaa tai mahdotonta jättäytyä ulkopuolelle, jos unionissa päätettäisiin pitkälle menevistä pakotteista, vaikka ne vahingoittaisivat vakavasti Suomen taloutta ja työllisyyttä. Kuitenkin perussopimus tekee mahdolliseksi sen, että jäsenmaa pidättäytyy äänestämästä tämänkaltaista päätöstä tehtäessä ja ilmoittaa, että se ei pane päätettyä toimenpidettä täytäntöön sen vuoksi, että sillä on päätöksen toimeenpanossa suuria vaikeuksia. Millaisessa tilanteessa näitä perussopimusten määräyksiä olisi tarkoitus käyttää, ellei niitä sovellettaisi nyt, jos EU:ssa päätettäisiin ottaa käyttöön pakotteita, joiden viisauteen Suomessa ei uskota ja jotka aiheuttaisivat meille vahinkoa enemmän kuin millekään muulle jäsenmaalle?
Jos Suomi ilmoittaisi harkitsevansa pidättäytymistä ja jättäytymistä toimeenpanon ulkopuolelle, muiden jäsenmaiden into koviin pakotteisiin saattaisi vähentyä. Tällä tavoin Suomi voisi vaikuttaa tehokkaasti unionin yhteisen kannan muodostumiseen.
