Suomen tulee jättäytyä pakotteiden ulkopuolelle
Pakotteet eivät auta ratkaisemaan Ukrainan kriisiä ja Krimin tulevaisuutta. Tiukentuessaan ne aiheuttaisivat kuitenkin taloudellista vahinkoa sekä Venäjälle että EU:n jäsenmaille. EU:n puolella suurin kärsijä olisi Suomi.
Suomen ei tule kannattaa pakotteita Venäjää vastaan. Suomen tulee pidättäytyä äänestyksessä ja ilmoittaa, että emme pane pakotteita omalta osaltamme täytäntöön sillä perusteella, että meillä on päätöksen toteuttamisessa suuria vaikeuksia. EU:n perussopimuksen mukaan tämä menettely on mahdollinen.
Mahdollisten pakotteiden aiheuttamat ongelmat olivat esillä, kun valmistauduimme neuvotteluihin EU-jäsenyydestä.
Vuonna 1992 jouduin suoranaiseen selkkaukseen presidentti Mauno Koiviston kanssa siitä, millaisiin tavoitteisiin neuvotteluissa tulisi ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta pyrkiä. Koivisto, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen ja ulkoministeriön sosialidemokraattiset virkamiehet olivat sitä mieltä, että Suomen tulisi jäseneksi liittyessään luopua puolueettomuudestaan ja sitoutua ilman varauksia EU:n yhteiseen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
Maaliskuussa 1992 sain Koivistolta moitteita siitä, että olin Tuomo Lappalaisen sosialidemokraattisille lehdille tekemässä haastattelussa tuonut esille mahdollisuuden, että Suomi voisi Maastrichtin sopimuksen nojalla olla panematta täytäntöön päätöstä, jonka toimeenpaneminen on jäsenmaalle hyvin vaikeaa.
Toimittaja oli jättänyt tekemättä yhden korjauksen. Lappalainen kirjoitti juttuun näin: ”Siltä varalta, että EY:n ja Venäjän välille kuitenkin syntyy konflikti, Suomella on Väyrysen mielestä mahdollisuus pitää kiinni puolueettomuudestaan painavista kansallisista syistä.”
Haastattelussa ja tekemässäni korjauksessa tämän virkkeen loppu kuului: ”Suomella on Väyrysen mielestä mahdollisuus jäädä painavista kansallisista syistä pakotteiden ulkopuolelle”. Seuraavassa virkkeessä oli viittaus Maastrichtin sopimuksen asianomaiseen kohtaan.
En siis vedonnut tässä yhteydessä Suomen puolueettomuuteen. Olin valmis hyväksymään sen, että Suomi ei voi EU:n jäsenenä harjoittaa laaja-alaista puolueettomuuspolitiikkaa, vaan ainoastaan säilyttää puolueettomuutensa ytimen.
Pidin vuonna 1992 käydyssä kiistassa pintani, ja Suomi määritteli linjakseen, että EU:n jäsenenäkin Suomi säilyttää puolueettomuutensa ytimen, sotilaallisen liittoutumattomuuden ja itsenäisen uskottavan puolustuksen.
Tähän vääntöön voi perehtyä lukemalla kirjani Suomen linja (2014) ja On muutoksen aika 2 (1993) sekä Jaakko Blombergin kirjan Vakauden kaipuu (2011).