Suosituimmuusjärjestelyistä apua Ukrainan kriisiin?

Kun valmistelin vuonna 2000 Euroopan parlamentille raporttia unionin ja Ukrainan välisistä suhteista, tapasin Kiovassa ulkoministeriön valtiosihteerin. Hän sanoi, että Ukrainalla tulisi olla samankaltainen asema kuin Suomella oli ollut kylmän sodan kaudella. Maan tulisi ottaa huomioon Venäjän turvallisuusedut ja pyrkiä hyvään yhteistyöhön sekä sen että EU:n ja muiden länsimaiden kanssa.

Tämä oli tärkeää senkin vuoksi, että Ukraina on historiallisista syistä äärimmäisen kahtiajakautunut maa. Maan läntiset ovat kuuluneet Itävalta-Unkariin ja Puolaan, ja niissä on suuri unkarilais- ja puolalaisvähemmistö. Siellä käytiin vielä 1950-luvun alussa sissisotaa neuvostoarmeijaa vastaan ja siellä venäläisiä suorastaan vihataan. Maan itäinen osa ja Krimin niemimaa ovat puolestaan kuuluneet satojen vuosien ajan Venäjään ja siellä monilla alueilla on venäläisenemmistö.

Rakensin raporttini näiden ajatusten pohjalle.

Ukrainan kriisin alkuvaiheessa sekä Henry Kissinger että Zbigniew Brzezinski ehdottivat, että Ukrainan tulisi säilyä puolueettomana maana eli sen tulisi pysyttäytyä sotilasliittojen ulkopuolella. Tämä ajatus näyttää nyt saavan hyvin laajaa kannatusta.

Minskissä käydyissä keskusteluissa keskeinen kysymys oli Ukrainan ja EU:n välinen assosiaatiosopimus, jota Venäjä vaatii muutettavaksi siten, että sen taloudelliset edut otetaan huomioon. Kysymys on myös Ukrainan suhteesta Venäjän, Kazakstanin ja Valko-Venäjän perustamaan Euraasian unioniin.

Ukrainan kriisiä ei olisi syntynyt, jos näihin keskusteluihin olisi ryhdytty jo vuosia sitten. Tähän olisi tarjoutunut hyvä mahdollisuus, jos Venäjää ei olisi suljettu vuonna 2008 käynnistetyn Itäisen kumppanuuden ohjelman ulkopuolelle.

Kun Itäistä kumppanuutta valmisteltiin EU:n ulkoministereiden neuvostossa, sitä käsiteltiin myös Suomen hallituksen EU-ministerivaliokunnassa. Ehdotuksestani se päätti, että Venäjä tulee ottaa ainakin tarkkailijajäseneksi ja että sen tulee voida osallistua kumppanuuden monenkeskisiin ohjelmiin. Ulkoministeri Alexander Stubb ei kuitenkaan toiminut tämän mukaisesti.

Tuolloin Stubbin valtiosihteerinä toiminut Teija Tiilikainen ihmetteli Helsingin Sanomissa 12.8. ”Miksi EU ei ymmärtänyt, että Venäjä tulkitsee unionin toiminnan (EU:n ja Ukrainan kumppanuussopimuksen) reviirin laajennukseksi”. Niin miksi? Miten muuten Ukrainan venäläisväestö ja Venäjä olisivat voineet kumppanuushankkeen ymmärtää?

EU:n ja Ukrainan välinen assosiaatiosopimus repi maan rikki ja synnytti kansainvälisen kriisin. On ilmeistä, että EU ja Ukraina eivät suostu muuttamaan sopimusta. On ilmeistä, että Ukraina ei halua liittyä Euraasian unioniin, mutta assosiaatiosopimus saattaisi olla mahdollinen.

Tähänkin ongelmaan ratkaisua voitaisiin hakea Suomen kokemuksista. Kun Suomi tuli liitännäisjäseneksi Euroopan vapaakauppaliittoon (EFTA), Neuvostoliitolle myönnettiin suosituimmuuskohtelu eli se sai Suomen markkinoilla samat edut kuin EFTA-maat.

Ukrainan osalta suosituimmuuskohtelu voisi tarkoittaa, että se myöntäisi suosituimmuuskohtelun sekä Venäjälle (ja ehkä muillekin Euraasian unionin maille) että EU:lle. Venäjä saisi Ukrainan markkinoilla samat edut kuin EU-maat. EU-maat saisivat puolestaan samat edut, jotka Ukraina myöntäisi Venäjälle.