Ilmatilaamme on taas loukattu
Viikonlopussa otsikoihin nousi uutinen, jonka mukaan venäläinen valtiollinen ilma-alus eli sotilaslentokone oli loukannut Suomen ilmatilaa. Kesällä tällaisia tapauksia oli useampia.
Uutisoinnissa rajaloukkauksia on usein pidetty tahallisina. On kyselty, testaako Venäjä Suomen kykyä valvoa ja puolustaa omaa aluettaan. Loukkaukset on jopa kytketty Ukrainan kriisiin, ja niiden on tulkittu ilmentävän Venäjän kasvanutta aggressiivisuutta. Niidenkin avulla Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat ovat pyrkineet luomaan kansan keskuuteen turvattomuuden tunnetta.
Suomi ja Viro ulottivat aluevesirajansa ja ilmatilansa kaksikymmentä vuotta sitten kahteentoista meripeninkulmaan. Tällöin kansainvälinen vesialue ja ilmatila Suomen ja Viron välillä jäi hyvin kapeaksi.
Suomessa aluevesien mahdollista laajentamista käsiteltiin jo 1970-luvulla. Silloin hankkeesta luovuttiin mm. sen vuoksi, että Suomen ja Neuvostoliiton aluevedet olisivat kohdanneet toisensa, eikä väliin olisi jäänyt lainkaan kansainvälistä vesialuetta ja ilmatilaa.
Neuvostoliiton hajottuakin Suomessa suhtauduttiin epäillen aluevesien laajentamiseen. Laajennettujen aluevesien ja ilmatilan valvonnan todettiin olevan hankalaa ja aiheuttavan kustannuksia. Jos sekä Suomi että Viro siirtyisivät 12 meripeninkulmaan, maiden väliin ei jäisi lainkaan kansainvälistä merialuetta ja ilmatilaa. Keskusteluissa oli esillä muitakin vaihtoehtoja kuin siirtyminen neljästä kahteentoista meripeninkulmaan.
Viron parlamentti päätti jo vuoden 1992 lopulla ottaa käyttöön 12 meripeninkulman aluevesirajan. Ennen lopullista päätöstä keväällä 1993 Suomen ja Viron välillä käytiin keskusteluja, joissa Suomen tavoitteena oli turvata vapaa kauttakulku Suomenlahdella. Neuvotteluissa sovittiin, että maiden välisen keskilinja eteläpuolelle jää vähintään 3 meripeninkulman laajuinen kansainvälinen vesialue. Jos Suomi päättäisi myöhemmin laajentaa omia aluevesiään, keskilinjan pohjoispuolelle jäisi vastaava käytävä.
Suomi teki oman päätöksensä aluevesien laajentamisesta 12 meripeninkulmaan vuonna 1994. Vaikka Suomessa suhtauduttiin aluevesirajan näin suureen siirtoon epäillen, meillä ei ollut käytännössä muuta mahdollisuutta kuin seurata Viron tekemää ratkaisua.
Laajennukset johtivat siihen, että kansainvälinen merialue ja ilmatila Suomenlahdella on hyvin kapea. Pienimmillään se on vain noin 10 kilometrin levyinen.
Suomenlahdella on hyvin vilkas meri- ja ilmaliikenne. Kapeaa kansainvälistä merialuetta ja ilmatilaa käyttävät paljon myös Venäjän laivaston alukset ja ilmavoimien lentokoneet, sillä Kaliningradin alueen huolto on mahdollista vain Suomenlahden kautta.
Suomen aluevesien ja ilmatilan loukkauksia olisi paljon vähemmän, jos molemmat rantavaltiot olisivat laajentaneet niitä hieman vähemmän, vaikkapa kahdeksaan tai kymmeneen meripeninkulmaan. Tällaisenkin alueen tehokas valvominen olisi ollut riittävän työlästä ja kallista.
Aluevesien ja ilmatilan supistaminen ei taida olla mahdollista. Niinpä meidän tulisi oppia suhtautumaan rauhallisesti siihen, että tahattomia alueloukkauksia tapahtuu. Niihin on reagoitava, mutta niiden merkitystä ei pidä paisutella.
