Ilkka Kanerva välittäjäksi Ukrainan kriisiin
Tämän radiopakinani lähetän täältä Keminmaan Pohjanrannasta. Brysseliin matkustan jälleen vasta syyskuun alussa.
Kiitän aluksi lämpimästi lappilaisia äänestäjiä siitä tuesta, jonka kevään eurovaaleissa sain. Valtakunnalliseksi äänikuninkaaksi en päässyt, mutta täältä pohjoisesta sain todella vahvan valtakirjan.
Euroopan parlamentissa voin vaikuttaa Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. Puolustan Suomen itsenäisyyttä ja ajan Suomen kansallisia etuja. Pyrin siihen, että päätösvaltaa palautetaan jäsenmaille ja estetään unionia puuttumasta liiaksi jäsenmaiden asioihin. Suomen etuja puolustan kaikessa päätöksenteossa. Euroopan parlamentin pohjoisimpana jäsenenä pidän erityistä huolta siitä, että Lapin ja koko Pohjois-Suomen olosuhteet otetaan kaikessa toiminnassa painavasti huomioon.
Heinäkuussa uusi parlamentti järjestäytyi. Tulin kehitysvaliokunnan varapuheenjohtajaksi, varajäseneksi ulkoasiainvaliokuntaan ja jäseneksi valtuuskuntaan, joka hoitaa suhteita Venäjän duumaan. Varsinainen työ alkaa syyskuun alussa.
Kesälomaa olen viettänyt täällä Pohjanrannassa. Ohjelmaan on kuulunut muun muassa kesäteatterin harjoituksia ja esityksiä. Juhannuksen jälkeen esiinnyin Oskar Merikantona laulunäytelmässä ”Kesäillan farssi”. Heinäkuun lopulla meillä oli kirjoittamani ja ohjaamani näytelmän ”Kahden Kemin patriarkka” ensi-ilta. Esitin siinä itse patriarkkaa eli Pohjanrannan entistä isäntää ja Kemin kaupungin entistä pormestaria Matti Niemelää. Syyskuun alussa Meri-Lapin ruokamessujen yhteydessä meillä on vielä kaksi esitystä.
Maanantaina olin Rovaniemen Lordi-aukiolla yleisötapahtumassa, joka liittyi puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työvaliokuntien yhteiskokoukseen. Siellä sain tavata monia tuttaviani ja ystäviäni vuosikymmenten varrelta.
Tiistai-iltana järjestimme Pohjanrannassa iltamat, jotka olivat osa puheenjohtaja Juha Sipilän vetämää ”Pyörät pyörimään” polkupyöräretkeä Rovaniemeltä Hyvinkäälle. Ohjelmassa oli puheita, lausuntaa ja musiikkiesityksiä. Toimin juontajana ja esitin lausuntaa, kuten Keminsuun nuorisoseuran iltamissa 50 vuotta sitten. Puhetta en pitänyt. Puhujanamme oli Juha Sipilä, joka esitti painavia ajatuksia sekä Suomen talouden tervehdyttämiseksi että Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi.
Ukrainan kriisi on vakava ja vaarallinen. Siihen pitäisi löytää nopeasti rauhanomainen ratkaisu.
Monilla tahoilla on esitetty ajatuksia, että rauhanvälittäjänä voisi toimia joku suomalainen. Parhaimmin tähän tehtävään sopisi Ilkka Kanerva, jolla on vahva ulkopoliittinen kokemus ja joka toimii nyt keskeisessä kansainvälisessä tehtävässä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtajana. Hänellä voisi olla mahdollisuudet saavuttaa eri osapuolten luottamus.
Diplomaattiset ponnistelut pitäisi käynnistää nopeasti. Pakotteista ei ole apua ja ne saattavat jopa kärjistää kriisiä ja vaikeuttaa sen rauhanomaista ratkaisemista. Suomen tulee olla aktiivinen senkin vuoksi, että me kärsimme pakotteista ja vastapakotteista enemmän kuin yksikään muu Euroopan unionin jäsenmaa.