23
tammi
2012
1

Lämmin kiitos – taistelu jatkuu

Lämmin kiitos kaikille teille, jotka annoitte minulle tukenne presidentinvaaleissa. Meillä oli upea kampanja, ja se johti hyvään tulokseen. Valitettavasti kannatus ei riittänyt toiselle kierrokselle.

Kannatukseni oli vahvinta Salpausselän pohjoispuolella, mutta ylsimme hyvään tulokseen koko maassa ja myös etelän suurissa kaupungeissa. Voitin Timo Soinin kaikissa vaalipiireissä, myös Uudellamaalla ja Helsingissä. Sain runsaasti ääniä yli puoluerajojen, mutta toisaalta moni Keskustan kannattaja antoi tukensa kilpaileville ehdokkaille.

Ennakkoäänestyksessä olin selvästi kakkosena, ja kannatukseni oli paljon parempi kuin samaan aikaan tehdyssä mielipidetutkimuksessa. Varsinaisena vaalipäivänä tulokseni oli heikompi. Politiikan tutkijat saavat selvittää, mistä tämä johtui.

Menestyksemme osoittaa, millaisella poliittisella linjalla ja millaisella vaalityöllä Keskusta voi menestyä. Tästä on otettava opiksi.

Hain vaaleissa tukea Suomen itsenäisyydelle ja puolueettomuudelle. Hain tukea ihmisyysaatteeseen perustuvan hajautetun ja tasa-arvoisen Suomen rakentamiselle. Hain tukea työlleni elävän maaseudun ja elinvoimaisten maakuntien puolesta.

Vaalitulos rohkaisee. Taistelu jatkuu.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Syntyykö Suomeen presidentin vaihtuessa perustuslaillinen kriisi?
Keskustan järjestöväki on joutunut Ollin korttien kerääjäksi
Huonomminkin olisi voinut käydä
Tervetuloa Väyrysen työryhmään!