Keminmaasta on kehitettävä uusi ”Lapin portti”!
Elokuun lopulla 27.8. julkaisin blogikirjoituksen, jossa kerroin, että olemme Vuokon kanssa päättäneet 80-vuotipäiviemme merkeissä lahjoittaa Keminmaan kunnalle ja Kemin kaupungille pääosan Pohjanrannan maa-alueesta ja sillä sijaitsevista rakennuksista.
Ajatuksemme oli, että Pohjanrannasta voisi kehittyä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointikeskus, joka palvelisi koko ”vanhan Kemin” – Keminmaan, Kemin, Simon ja Tervolan – asukkaita.
Viime maanantaina jouduimme peruuttamaan lahjoituksemme. Päätöksenteon viipyessä oli käynyt ilmi, että lahjoituksen vastaanottaminen aiheuttaisi ristiriitoja päättäjien keskuudessa sekä kuntien sisällä että niiden välillä.
Kuten olimme ennakkoon Keminmaan ja Kemin päättäjille ilmoittaneet, ryhdymme nyt myymään Pohjanrannan alueita ja rakennuksia ulkopuolisille, lähinnä matkailuyrityksille.

x x x
Keminmaa, Kemi, Simo ja Tervola ovat aikanaan kuuluneet vanhaan Kemin seurakuntaan ja emäpitäjään.
Tällä ”vanhan Kemin” alueella on matkailun kehittämistä pahasti laiminlyöty.
Vain Kemi on pyrkinyt matkailua edistämään, mutta se on keskittynyt vain Lumilinnaan ja Jäänmurtajaan, ja vain oman alueensa palvelujen hyödyntämiseen.
Keminmaalla ”vanhan Kemin” keskuksena on mielestäni mahdollisuus kehittyä portiksi sekä Peräpohjolan että Lapin maakuntiin.
”Lapin porttina” esiintyy nykyään mielellään Rovaniemi, vaikka se on keskellä historiallista Peräpohjolan maakuntaa, kaukana varsinaisesta Lapista.
Maakunnallista nimikkeistöä hämärtää se, että Kemin matkailuväki ryhtyi muutamia vuosikymmeniä sitten kutsumaan Perämeren ranta-alueita ”Meri-Lapiksi”.
Isäni Eemeli Väyrynen paheksui voimakkaasti tätä historiallisesti ja maantieteellisesti virheellistä nimeä. Hän korosti, että Meri-Lappi on Norjan rannikolla.
Nimikkeistön selventämiseksi isäni tekikin aloitteen Peräpohjola-seuran perustamiseksi. Seura on edelleen olemassa, ja toimin nykyään sen puheenjohtajana.
Jatkoimme isäni kotiseututyötä myös siinä, että annoimme vuonna 1998 ostamamme Kemin kaupungin entisen vanhainkodin Niemi-Niemelän uudeksi nimeksi ”Pohjanranta”. Tämä perustui siihen, että tieteellisessä kirjallisuudessa Peräpohjolasta (Norra Botten), oli käytetty suomeksi tätäkin nimeä.
Jatkoimme tätä kielenkäyttöä, kun perustimme Jäämerentien varteen ”Pohjanportin”, joka ohjaa ihmisiä Peräpohjolaan ja Pohjanrannan tilalle. Pohjanportissa on esillä näyttely, jossa kerrotaan Peräpohjolan historiasta.
Kun matkailualan Lappi-nimikkeistö on jo vakiintunut, meidänkin on kuitenkin otettava se markkinoinnissa huomioon.
Myös Pohjanranta ja koko Keminmaa voivat toimia ”Lapin porttina”. Tähän meillä on vahvat historialliset ja maantieteelliset perusteet.
x x x
Kun mannerjää viimeisen jääkauden lopulla väistyi, asutus levisi ensin Perämeren pohjukkaan ja Jäämeren rannikolle.
Peräpohjolan alueella läntinen ja itäinen sivistys ja kirkkokunta kilpailivat vaikutusvallasta.
Vuonna 1323 solmitussa Pähkinäsaaren rauhassa Ruotsin valtakunnan pohjoisosa tuli liitetyksi Novgorodiin. Tämän jälkeen Ruotsin roomalaiskatolinen kirkko ryhtyi laajentamaan reviiriään ja rakennutti kirkot Saloisiin, nykyisen Raahen seudulle, ja Kemijoen suulle.
Kemin seurakunta perustettiin vuonna 1329.
Pohjanrannan pihalla on paanukirkko, joka on rakennettu 1300-luvun piirustusten mukaan.
Myös Keminmaan nykyisen uuden kirkon rakentaminen liittyi valtiollisen elämän tapahtumiin.
Kun Suomi oli vuosina 1808-1809 käydyn Suomen sodan seurauksena liitetty Venäjään, keisari Aleksanteri I vieraili vuonna 1819 Kemin pitäjässä, valtakunnan uudella länsirajalla.
Keisari joutui toteamaan, että 1700-luvulla rakennettu uusi kivikirkko oli huonossa kunnossa. Hän lahjoitti kellon ja varoja uuden kirkon rakentamiseen.
Uusi kirkko valmistui vuonna 1827.
Myös Niemen tila, nykyinen Pohjanranta, osallistui kirkon rakentamiseen. Samana vuonna kirkon kanssa valmistui edelleen käytössä oleva tilan vanha päärakennus.
Ensi vuonna meillä on kaksinkertainen peruste viettää 200-vuotisjuhlia.
Niemen tilan isäntä Eerikki Niemelä oli seuraavan keisarin Aleksanteri II:n päätöksellä kokoon kutsutussa ”tammikuun valiokunnassa” valmistelemassa vuoden 1863 säätyvaltiopäivien kokoontumista. Hän oli valiokunnan 48 jäsenen joukossa ainoa pohjoissuomalainen talonpoika.
Vanha Kemin seurakunta ja emäpitäjä ovat siis nykyisen Lapin maakunnan yhteiskunnallisen ja sivistyselämän kehto.
Täällä vanhassa Kemissä, Tervolan kappalaisen Gerhard Snellmanin perheessä, ovat myös kansallisfilosofimme Juhana Vilhelm Snellmanin ja ensimmäisen presidenttimme Kaarlo Juho Ståhlbergin sukujuuret.
Lapin nykyisen maakunnan historiaan ja sen kulttuurin juuriin voi parhaimmin perehtyä Keminmaan ja Pohjanrannan kautta.
Keminmaalla ovat matkailijoille lisäksi tarjolla monipuolinen luontoympäristö ja siihen liittyvät harrastusmahdollisuudet.
x x x
Keminmaa ja Pohjanranta ovat ”Lapin portti” myös maantieteellisen sijaintinsa ansiosta.
Kemi-Tornion lentokenttä on Keminmaassa. Se voi tarjota tilauslennoille paremmat mahdollisuudet kuin ruuhkautunut Rovaniemen kenttä.
Toisaalta etäisyys vilkkaille Oulun ja Rovaniemen lentokentille on kohtuullinen.
Uudet nopeat rautatieyhteydet Oulusta Ruotsin puolelle tuovat Kemiin matkailijoita molemmista maista ja kauempaakin. Suunnitteilla on myös rautatiepysäkki lentokentän yhteyteen.
Keminmaan lähellä ovat kaikki eteläisen Lapin nähtävyydet ja kokemukset, kuten Kemin talvikohteet ja Ruotsin puolen palvelut.
Ranuan eläinpuistoon, Rovaniemelle ja Napapiirille on vajaan kahden tunnin automatka.
Pohjanrannassa on tarjolla kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokas kokonaisuus.
Kylpylähotellissa on lähes 100 majoituspaikkaa.
Onni Ermalan suunnittelema päärakennus mukailee Alvar Aallon arkkitehtuuria. Huoneissa on säilytetty 1950-luvun arvokas tyyli. Ravintolan ja huoneiden kalusteet ovat peräisin perinteisestä Kemin Merihovi-hotellista.
Rannalla sijaitsevan karavaanarialueen yhteydessä ovat grillikota ja huoltorakennus saunoineen ja oleskelutiloineen.
Laajoille Pohjanrannan maa-alueille on tarvittaessa mahdollisuus rakentaa runsaasti uutta majoitustilaa.
Pohjanrannassa toimivat nuorisokoti ja siihen sijoitettuja nuoria palveleva pihakoulu.
Pihapiirissä on paanukirkko, jonka akustiikkaa huippumuusikot ovat kiitelleet..
Vanhaan navetta- ja tallirakennukseen on rakennettu ravintola, teatteri- ja tanssikeskus ja juhlahuoneisto.
Pohjanrannassa toimii viinitila.
Pohjanrannan ratsutila on vuokrattu hevosten omistajien muodostamalle osuuskunnalle. Vieraatkin saattavat päästä ratsastamaan.
Jäämerentien varteen rakennettu Pohjanportti on opastuskeskus Pohjanrantaan ja Peräpohjolaan.
Pohjanportin tontti ulottuu Kaakamojokeen, joka on aikanaan toiminut hiippakunnan rajana. Joen takana, ”Ruotsin puolella”, on Ruottalan kylä.
Pohjanportissa voi nauttia ravintolan antimista ja tankata tai ladata autot. Sieltä voi ostaa Pohjanrannan tilaviinejä.

x x x
Kun lahjoituksemme kunnille ei toteutunut, olemme päättäneet myydä sekä Pohjanrannan että Pohjanportin.
Otamme vastaan tarjouksia.