Ulkopoliittista keskustelua on vihdoinkin ryhdyttävä käymään!

Kotisivuni kirja-arkistoon on lisätty vuonna 1987 julkaisemani teos ”Kansakunta -ihmiskunta”. Kirja perustuu Åbo Akademissa samana vuonna valmistuneeseen ruotsinkieliseen lisensiaattityöhöni.

Seuraavana vuonna valmistui väitöskirjani, jonka julkaisin vuonna 1989 suomeksi nimellä ”Suomen ulkopolitiikka – kansallinen doktriini ja tulevaisuuden ihmiskuntapolitiikka”. Sen alkuosa perustuu lisensiaattityöhöni.

Pohjantähti-keskuksen helmikuussa järjestämässä Pohjanranta-keskustelussa professori Vilho Harle sijoitti väitöskirjani ulkopolitiikan ja kansainvälisten suhteiden tutkimuksen kokonaisuuteen. Työni tieteelliset ansiot liittyvät Harlen mukaan siihen, että loin kokonaiskuvan Suomen ulkopolitiikan moniulotteisuudesta.

Professori Harlen esitelmä luo osaltaan pohjaa myös ajankohtaiselle ja tulevaisuuteen suuntautuvalle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle keskustelulle.

Omalta osaltani aloittelin keskustelua jo 10.4. julkaisemassani blogikirjoituksessa ”Suomelle itsenäinen ulkopolitiikan linja – Suomen linja”.

Kirjoitin, että Natossa yhteistyön ydintä on yhteisen puolustuksen suunnitteleminen ja valmisteleminen.

Natolla ei ole yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tässä suhteessa jäsenmaat ovat itsenäisiä.

Naton jäsenenäkin Suomi voisi harjoittaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jossa yhdistyvät toisiinsa yhtäältä kansallisten etujen toteuttaminen ja toisaalta rauhan, ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen edistäminen. Voisimme edelleen toteuttaa moniulotteista ulkopolitiikkaa.

Vaikka tämä linja voisi toteuttaa joitakin perinteisen suomalaisen puolueettomuuspolitiikan periaatteita, siitä ei tietenkään voisi tätä nimeä käyttää.

Kysyin, voisiko syntyä yhteisymmärrys siitä, että kutsuisimme uutta politiikkaamme ”Suomen linjaksi”?

Muistutin siitä, että tätä ehdotti Kalevi Sorsa 1980-luvulla puolueettomuuspolitiikan sijaan, kun hän ei jaksanut tätä linjaa ja nimeä Neuvostoliiton paineen alaisena puolustaa.

x x x

Jatkoin pohdintaani 20.4. julkaisemassani kirjoituksessa ”Mikä on Nato-Suomen ulkopoliittinen linja?”.

Kirjoitin, että Suomen ulkopoliittinen johto ei ole toistaiseksi sanoillaan tai teoillaan osoittanut, millaista ulkopolitiikkaa Naton jäseneksi liittynyt Suomi aikoo toteuttaa.

Arvelin, että tasavallan presidentti Sauli Niinistön vierailu Etelä-Afrikkaan ja Namibiaan saattaisi olla ensimmäinen tapahtuma, jossa Suomen linja alkaa hahmottua.

Etelä-Afrikka on yksi BRICS-maista, ja sillä on läheinen yhteistyö myös Kiinan ja Venäjän kanssa. Ensi kesänä Etelä-Afrikassa järjestetään BRICS-maiden huippukokous, johon myös presidentti Vladimir Putinin on määrä osallistua.

Sauli Niinistö on ilmaissut vakavan huolestumisensa sen vuoksi, että maailma on jakautumassa vaarallisella tavalla kahtia.

Muistutin blogissani siitä, että tämä pelko on tullut hänen mieleensä kovin myöhään. Joulukuussa 2021 Niinistö ryhtyi edistämään tätä maailman kahtiajakoa ja kytki Nato-jäsenyyden kautta Suomen osapuoleksi ”uuteen kylmään sotaan”.

Kysyin, esiintyykö Niinistö Pretoriassa Naton edustajana, joka pyrkii etäännyttämään Etelä-Afrikkaa Kiinasta ja Venäjästä? Vai pyrkiikö hän liennyttämään maailman kahtiajakoa?

Kysyin, pyrkiikö Niinistö osoittamaan, että Nato-jäsenyydestä huolimatta Suomi jatkaa itsenäisesti omalla vakiintuneen kansallisen ulkopolitiikkansa linjalla ja pyrkii edistämään rauhaa, ihmisoikeuksia ja kestävää kehitystä – sekä taloudellista, yhteiskunnallista että ympäristöllistä?

Sittemmin Niinistö on vieraillut myös toisessa BRICS-maassa Brasiliassa. Kahdenvälisesti tärkeä vierailu Uruguayssa jäi toteutumatta.

Yleiseksi vaikutelmaksi näistä vierailuista jäi, että Niinistö vierailuillaan edisti Yhdysvaltain ja Naton yhteisiä intressejä hyödyntäen niitä hyviä kahdenvälisiä suhteita, jotka olemme puolueettomuuspolitiikan kaudella näihin maihin kehittäneet.

x x x

Kun Suomi liittyi Natoon, jäsenyydestä ei käyty avointa julkista keskustelua.

Tämä on johtanut siihen, että jälkikäteen on ryhdytty julkisuudessa setvimään sitä, kuinka jäsenyyspäätöstä valmisteltiin ja kuinka se toteutettiin.

Minulla ei ole tarvetta tähän keskusteluun osallistua. Toin jäsenyysprosessin aikana julki oman kantani ja kommentoin muiden toimintaa lukuisissa blogikirjoituksissani.

Olen koonnut kirjoitukseni yhteen viime vuoden lopulla ilmestyneeseen kirjaani ”Sota vai rauha Suomelle?”. Kommentoin siinä blogejani myöhemmän kehityksen valossa.

Omalta osaltani panin pisteen julkiselle keskustelulle 23.3. julkaisemallani blogikirjoituksella ”Sauli Niinistö rikkoi vaalilupauksensa”. Niinistö ei totisesti jäsenyyttä jarrutellut!

Nyt on suuntauduttava tulevaisuuteen.

Ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-poliittista keskustelua on tärkeää käydä erityisesti nyt, kun Suomeen muodostetaan uusi hallitus ja kun lähestymme ensi vuoden presidentinvaaleja.

Pohjantähti-keskus tekee tässä osansa järjestämällä kesän ja syksyn mittaan eri puolilla Suomea ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-poliittisia seminaareja.

x x x

Kirjoituksessa mainitut teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

Kirja-arkistossa on nyt tarjolla uusi versio vuonna 1999 ilmestyneestä kirjastani ”Itsenäisen Suomen puolesta”. Aikaisemmassa oli lukemista häiritseviä merkintöjä. Tämä teos on myös kuunneltavana äänikirjana.