Voisiko Joe Biden pelastaa Suomen, Ruotsin ja Naton?

Viime torstaina julkaisemassani blogissa kysyin, voitaisiinko saada aikaan mielipidetutkimus siitä, pitäisikö Suomen mennä Natoon vai Pohjolan yhteisöön.

Kirjoituksen lähtökohtana olivat pari päivää aikaisemmin järjestetyt Kultaranta-keskustelut.

Pidin merkittävimpänä viestinä Kultarannasta sitä tasavallan presidentti Sauli Niinistön kannanottoa, että kuljemme Nato-kysymyksessä Ruotsin kanssa ”käsi kädessä”.

Niinistö perusteli tätä myös sillä, että Suomi oli houkutellut Ruotsin hakemaan Nato-jäsenyyttä.

Kirjoitin blogissani, että Ruotsin tilanne on todella tukala. Se on joutunut Turkin tulilinjalle pahemmin kuin Suomi.

Kysyin: ”Olisiko tässä tilanteessa parasta, että Ruotsi ja Suomi käsi kädessä peruuttaisivat hakemuksensa sillä puheella, että säilyttäisimme optiomme hakea jäsenyyttä joskus myöhemmin? Asiaan voitaisiin palata, jos tai kun Nato on saanut omat rivinsä järjestykseen.”

Kirjoitin, että peruutettuamme hakemuksemme voisimme yhdessä tutkia sitä vaihtoehtoista mahdollisuutta, että muodostaisimme turvaksemme ”Pohjolan yhteisön”, turvallisuuspoliittisen blokin, Natoon kuuluvista ja liittoutumattomista Pohjoismaista.

x x x

Kuten presidentti Niinistö Kultarannassa sanoi, Suomi todellakin houkutteli Ruotsin hakemaan Nato-jäsenyyttä.

Toinen ja vielä tärkeämpi houkuttelija sekä Suomelle että Ruotsille oli Yhdysvaltain presidentti Joe Biden.

Kerroin tästä 31.5. julkaisemassani blogissa, jossa tukeuduin Iltalehdessä samana päivänä ilmestyneeseen juttuun. Se puolestaan nojautui Washington Postin hankkimiin tietoihin.

Iltalehti kirjoitti:

”Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin hallinto käynnisti jo viime vuoden huhtikuussa salaiset suunnitelmansa siltä varalta, että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan.

Bidenin toimenpiteisiin kuului myös Suomen ja Ruotsin saaminen puolustusliitto Naton jäseniksi, sillä hän katsoi tämän lähettävän Venäjän presidentti Vladimir Putinille selvän viestin.

Asiasta kertoo Washington Postin toimittaja David Ignatius, jonka mukaan Biden aloitti työn Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden osalta jo viime vuoden puolella.”

”Biden katsoi asiaa myös laajemmin. Ignatiuksen lähteiden mukaan Bidenilla oli selvä näkemys ”strategisen maaston” kehittymisestä.

Jo varhaisessa vaiheessa Biden näki, että paras keino torpedoida Putinin toiveet hajanaisesta Natosta on saada kaksi uutta ja vahvaa jäsentä puolustusliiton jäseniksi.

Bidenin katse oli tässä kohdin Suomessa ja Ruotsissa. Tämän vuoksi Biden aloitti Suomen presidentin Sauli Niinistön kosiskelun, kuten Ignatius asiaan viittaa.”

”Biden keskusteli Niinistön kanssa joulu- ja tammikuussa kertoakseen Venäjän muodostamasta uhkasta.

Maaliskuussa Niinistö vieraili Valkoisessa talossa Bidenin kutsusta, ja tällöin Biden ehdotti puhelua Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonille.

Tässä kuussa niin Suomi kuin Ruotsikin ilmoittivat hakevansa Naton jäseneksi, ja pian sen jälkeen Niinistö ja Andersson vierailivat yhdessä Bidenin luona Valkoisessa talossa.”

x x x

Suomessa ja Ruotsissa innostuttiin tekemään nopeat päätökset Nato-jäsenyyden hakemisesta. Molemmissa maissa pidettiin itsestään selvänä, että jäsenyys toteutuu muutamassa kuukaudessa.

Pettymys on ollut suuri, kun Turkin vastustuksen vuoksi näköpiirissä on ainakin vuoden mittainen viivytys. Pidempikin saattaa lykkäys olla, ja tarjolla on myös vaara, että hakemukset osoittautuvat ”kelvottomaksi yritykseksi”.

Pahan pettymyksen on kokenut myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden.

Washington Postin mukaan Biden katsoi, että ”paras keino torpedoida Putinin toiveet hajanaisesta Natosta on saada kaksi uutta ja vahvaa jäsentä puolustusliiton jäseniksi”.

Nyt on käynyt ilmi, että Suomen ja Ruotsin hakemukset ovatkin aiheuttaneet Naton piirissä vakavaa hajaannusta. Samalla Suomelle ja Ruotsille annetut lupaukset nopeasta jäsenyydestä ovat jäämässä toteutumatta.

Torstain blogissani esitin kysymyksen, olisiko tässä tilanteessa parasta, että Ruotsi ja Suomi käsi kädessä peruuttaisivat hakemuksensa.

Aloitteen tähän voisi tehdä myös Joe Biden. Tällöin voisimme neuvotella siitä, että saisimme turvatakuut osana Pohjolan yhteisön puitteissa toteutettavaa turvallisuuspoliittista järjestelyä.

Meille ja Ruotsille tämä olisi parempi vaihtoehto kuin Nato-jäsenyys.

Suomen ja Ruotsin vetäytyminen lopettaisi Turkin synnyttämän Naton sisäisen kiistan ja auttaisi parantamaan sen yhtenäisyyttä.

Tällä tavoin Biden voisi Suomen ja Ruotsin lisäksi pelastaa myös Naton.

Millainen voisi Pohjolan turvallisuusyhteisö olla?

Se voitaisiin rakentaa niille periaatteille, joista kirjoitin vuonna 1994 julkaisemassani artikkelissa ”Euroopan unioniin vai Pohjolan yhteisöön?”.

Sijoitan tämän blogini loppuun hieman mukaillun version tuossa artikkelissa esitetystä järjestelystä.

x x x

”Turvallisuuspoliittiset perusratkaisut voisivat säilyä nykyisellään. Norja ja Tanska olisivat edelleen Naton jäseniä säilyttäen sen omaehtoisen rajoituksen, että ne eivät rauhan aikana ota alueelleen ydinaseita eivätkä vieraita tukikohtia. Ruotsi ja Suomi säilyttäisivät puolueettomuutensa: ne eivät olisi liittosuhteessa muihin valtioihin, niillä olisi itsenäinen puolustus ja ne pyrkisivät pysyttäytymään sotilaallisten selkkausten ulkopuolella. Islanti olisi Naton jäsen, kuten nytkin.

Pohjoismaat voisivat tiivistää yhteydenpitoaan sotilaallisen turvallisuuden kysymyksissä, ja käydä niistä avointa keskustelua. Yhteistyötä voitaisiin lisätä mm. ilmatilan ja merialueiden valvonnassa sekä puolustustarviketeollisuudessa.

Pohjolan uuteen turvallisuusjärjestelmään voisi kuulua Yhdysvaltain rajattu turvallisuustakuu Ruotsille ja Suomelle. Yhdysvaltoja tämä voisi kiinnostaa sen vuoksi, että pohjoismainen puolustusyhteistyö vahvistaisi kahden Naton jäsenmaan – Norjan ja Tanskan – turvallisuutta.

Ruotsin ja Suomen saama turvallisuustakuu voisi olla maakohtainen. Siinä voisi olla kaksi osaa. Jos Suomeen tai Ruotsiin tai niiden alueen kautta Naton jäsenmaahan kohdistuisi sotilaallinen uhka, voisivat sopimuspuolet neuvotella tilanteen edellyttämistä toimenpiteistä. Mahdollisessa kriisitilanteessa voisivat Suomi ja Ruotsi huolehtia itse maa- ja meripuolustuksestaan, mutta ne voisivat saada Naton – ennen muuta Yhdysvaltain ilmavoimien – suojaa ja tukea.

Viime vuosien kokemuksen perusteella uskoisi tällaisen rajatun turvatakuun antamisen soveltuvan Yhdysvaltain yleisiin toimintaperiaatteisiin.

Pohjolan yhteisön turvallisuusyhteistyö ylläpitäisi ja vahvistaisi koko Pohjois-Euroopan vakautta. Kun Suomi ja Ruotsi säilyttäisivät edelleen puolueettomuutensa – kun ne eivät olisi liittosuhteessa muihin valtioihin, ja kun niillä olisi itsenäinen puolustus – ei Venäjä kokisi sitä uhkaksi omalle turvallisuudelleen. Venäjä voisi luottaa siihen, että Suomi ja Ruotsi pyrkisivät pysyttäytymään sotien ja selkkausten ulkopuolella, eivätkä sallisi alueensa käyttämistä hyökkäystarkoitukseen.

Pohjolan oman turvallisuusjärjestelmän luominen olisi joka suhteessa selvästi parempi vaihtoehto kuin se, että Suomi ja Ruotsi luopuisivat puolueettomuusasemastaan ja pyrkisivät liittoutumaan Naton puitteissa.

Pohjolan yhteisön muodostaminen vahvistaisi ja kirkastaisi Pohjoismaiden asemaa ja kuvaa ulko- ja turvallisuuspoliittisena toimijana.”