15
loka
2014
2

Euroopan unioniin vai Pohjolan yhteisöön?

(Julkaistu Nordisk Kontakt – lehdessä 6.9.1994)

Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa valmistaudutaan tekemään päätös tarjolla olevan EU-jäsenyyden hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Yhdessäkään näistä maista jäsenyys ei ole herättänyt suurta innostusta – se koetaan lähinnä välttämättömänä pahana tai väistämättömänä kohtalona.

Jäsenyyteen liittyy monia haittoja. Täällä Pohjolassa pelätään ehkä eniten pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan olevan vaarassa. Jokaisessa kolmessa Pohjoismaassa arvostellaan jäsenyyden ehtoja ja epäillään, olisiko jäseneksi liittyminen näillä ehdoin niiden kansallisten etujen mukaista. Ruotsista on tulossa EU:n suurin nettomaksaja. Norjassa ja Suomessa arvostellaan ennen muuta sitä, ettei näiden maiden erityisoloja otettu neuvotteluissa riittävästi huomioon.

Monet hyväksyvät EU-jäsenyyden tai alistuvat siihen vain sen vuoksi, ettei tarjolla näytä olevan uskottavaa vaihtoehtoa: Eta-yhteistyö ei tunnu riittävän tai sen pelätään murenevan.

Tässä tilanteessa on tärkeää palauttaa mieleen, millaisia mahdollisuuksia pohjoismainen yhteistyö meille tarjoaa. Sen kautta – yhdessä Eta-yhteistyön kanssa – voimme saavuttaa suuren osan EU-jäsenyyden eduista, mutta välttää samalla sen kielteiset puolet.

Tämä ajatukseni ei ole uusi: jo runsaat neljä vuotta sitten – keväällä 1990 – ehdotin ”Pohjolan yhteisön” muodostamista. Käsittelin tätä ehdotusta muun muassa Nordisk Kontakt -lehdessä (6/90) julkaistussa artikkelissani.

Neuvottelut Euroopan talousalueesta (Eta) olivat tuolloin alkamassa. Sopimukseen pääseminen näytti olevan vaikeaa. Ajatukseni oli, että Pohjolan yhteisö voisi joko olla vaihtoehto Etalle tai sitten se voisi toimia EY:n rinnalla Etan ”toisena pilarina”.

Eta-neuvottelujen jo käynnistettyä palasin asiaan Turun Sanomissa 22.6.1990 julkaistussa kolumnissani. Tämän artikkelin lähtökohtana oli Helsingin Sanomien taloustoimittaja Renny Jokelinin esittämä ajatus, että Eta-ratkaisun vaihtoehtona voisi olla Eftan kehittäminen ”mini-EY:ksi”. Otsikoin kirjoitukseni ”Mini-EY vai Pohjolan yhteisö?”.

Jokelin oli esittänyt lehtensä palstoilla, että Eftassa, mini-EY:ssä, olisi yhteiset lait, joista sovittaisiin yksimielisesti ilman byrokratiaa. Mini-EY olisi muodostunut kuuden maan sisämarkkinoiksi ilman EY:n määräysvaltaa. Se olisi ollut maailman valioklubi.

Jokelinin vision mukaan Efta ei olisi eristäytynyt, vaan se olisi harmonisoitunut EY:n kanssa tarpeensa mukaan ja ollut tiiviissä yhteistyössä maailman muiden maiden kanssa.

Efta olisi hoitanut ympäristöään malliksi muille. Siitä olisi muutoinkin muodostunut alue, jolla elämän laatu olisi ollut maailman korkein. Määräämisvalta olisi säilynyt Efta-maiden omissa käsissä.

Kommentissani totesin, että Jokelinin esittämä vaihtoehto tuntui upealta, mutta epäilin, voisiko sisäisesti hyvin hetero geeninen Efta muodostua tällaiseksi idylliseksi yhteisöksi ja voisiko tällainen järjestely kiinnostaa keskieurooppalaisia Efta-maita. Sen sijaan pidin mahdollisena, että täällä Pohjolassa Jokelinin ajatus ”maailman valioklubista” voisi toteutua:

”Pohjoismaat muodostavat tiiviin yhteisön, jolla on yhteinen kulttuuritausta ja samanlainen arvoperusta. Yhteiskunnalliset järjestelmät ovat yhdenmukaiset ja lainsäädäntö yhtenäistä. Käytännössä yhdentyminen on edennyt täällä jo hyvin pitkälle. Jokelinin esittämän ’mini-EY:n’ toteuttaminen olisi paljon helpompaa täällä kuin koko Eftan puitteissa. Mutta Pohjolan käsittävä mini-EY olisikin sama kuin ’Pohjolan yhteisö’, nykyistä huomattavasti pitemmälle viety pohjoismainen yhteistyö.

Jos Pohjolan yhteisö saataisiin muodostetuksi, saattaisi sen ja EY:n välille syntyä senkaltainen yhteistyöjärjestelmä, jota Eta-järjestelyissä on tavoiteltu. Pohjolan yhteisö voisi kuitenkin olla paljon yhtenäisempi ja vahvempi kokonaisuus kuin heterogeenisempi Efta. Jos tämä malli toteutuisi, olisi Länsi- Euroopassa selkeä ja toimiva yhteistyön järjestelmä: EY, Pohjolan yhteisö ja molempiin niihin erillisessä sopimussuhteessa oleva Sveitsi.

Pohjoismaiseen yhteistyöhön olisi nyt joka tapauksessa panostettava. Jos nimittäin Eta-sopimus kaikista vaikeuksista huolimatta saadaan aikaan, voisi Pohjolan yhteisö toimia dynaamisena elementtinä sen puitteissa.”

Nämä ajatukset eurooppalaisen yhteistyön tulevasta arkkitehtuurista perustuivat ennustukseen, jonka kolumnissani esitin: Efta-maiden rintama hajoaa, kun Itävallasta tulee joka tapauksessa EY:n jäsen ja Sveitsi alkaa kulkea aivan omia teitään.

Nyt olemme tulleet tilanteeseen, jossa neljä vuotta sitten esittämäni integraatiomalli voisi toteutua. Sveitsi ei tullut mukaan Eta-järjestelmään, eikä siitä näillä näkymin tule myöskään EU:n jäsen. Itävalta puolestaan on jo päättänyt liittyä Euroopan unioniin. Jos Suomi ja meidän jälkeemme myös Ruotsi ja Norja jäisivät EU:n ulkopuolelle, voisimme muodostaa esittämäni Pohjolan yhteisön.

Neljä vuotta sitten ajatus Pohjolan yhteisöstä jäi ”EU-junan” alle. Nyt kun on päätöksenteon aika, se voi tarjota todellisen vaihtoehdon EU-jäsenyydelle.

Monet ajattelevat, että Pohjola on liian pieni yhteisö selviytyäkseen tulevaisuuden Euroopassa. Tämä ei ole totta – sen osoittaa meille Kanadan esimerkki.

Kanadan talous on käytännössä yhdentynyt Yhdysvaltojen talouden kanssa yhtä voimakkaasti kuin Pohjoismaiden talous läntiseen Eurooppaan. Aikaisempia kahdenvälisiä kauppa- ja yhteistyösopimuksia täydentää nyt pohjoisamerikkalainen vapaakauppasopimus, Nafta. Suhteellisen pienestä väkiluvustaan – noin 27 miljoonaa asukasta – huolimatta Kanada on saavuttanut vahvan kansainvälisen aseman; se on mm. G7-ryhmän jäsen.

Kanada haluaa säilyttää itsenäisyytensä erityisesti ulko-, kauppa- ja talouspolitiikassa sekä elintarviketaloudessa, joten se ei voisi ajatellakaan EU-sopimuksen kaltaista järjestelyä eikä liittymistä Yhdysvaltoihin. Kanada itsessään on liittovaltio, jossa provinsseilla on hyvin laaja itsemääräämisoikeus.

Pohjoismaiden yhteenlaskettu väkiluku on lähes yhtä suuri kuin Kanadan. Yhteistyötään tiivistämällä ne voisivat muodostaa valtioliiton, jolla voisi olla merkittävä asema sekä eurooppalaisessa yhteistyössä että maailmanlaajuisesti. Euroopan talousalueen, Etan ansiosta Pohjolan suhde EU :iin olisi läheisempi kuin Kanadan suhde Yhdysvaltoihin

Päätöksenteko

Pohjolan yhteisö olisi siis Pohjoismaiden yhdessä muodostama valtioliitto – samankaltainen kuin Euroopan unioni on laajemmissa puitteissa. Pohjolassa emme käyttäisi ”unioni”-nimeä, millä on huono kaiku erityisesti Norjassa ja Tanskassa. Sana ”yhteisö” kuvaa parhaimmin pohjoismaisen yhteistyön perinteistä luonnetta ja sen tulevaisuuden tavoitteita.

Pohjolan yhteisön varsinaisia jäseniä olisivat ainakin Islanti, Norja, Ruotsi ja Suomi. Tanska voisi joko siirtyä EU:sta Pohjolan yhteisöön tai olla yhteisössä mukana tavalla, joka sopii Euroopan unionin jäsenmaalle. Pohjolan yhteisöön kuuluisi noin 25 miljoonaa ihmistä, ilman Tanskaakin noin 20 miljoonaa.

Pohjolan yhteisön toimielimet voisivat olla samankaltaiset kuin Euroopan unionin.

Nyt kun Itävalta on liittymässä Euroopan unioniin, muodostaisi Pohjolan yhteisö Euroopan talousalueen Efta-pilarin. Efta voitaisiin ajaa alas ja siirtää sen tehtävät Pohjolan yhteisölle. Eta muodostuisi näin ollen EU:n ja Pohjolan yhteisön keskinäisen yhteistyön foorumiksi. Sveitsillä olisi kahdenvälinen sopimus kummankin kanssa.

Eta on tarkoitettu dynaamiseksi, kehittyväksi yhteistyöjärjestelmäksi, joten sen kautta vaikutusmahdollisuuksiamme voitaisiin nykyisestään lisätä. Tätä helpottaisi se, että yhteistyön rakenteet yksinkertaistuisivat, kun Pohjolan yhteisö hoitaisi ne Eta-yhteistyön tehtävät, jotka nyt kuuluvat Eftalle.

Eta ei tietystikään antaisi samanlaisia vaikutusmahdollisuuksia kuin jäsenyys EU:ssa. Näin ollen olisimme edelleen sivussa osasta sellaista päätöksentekoa, joka vaikuttaa meihin. Tämän eroavuuden merkitystä ei pidä kuitenkaan liioitella. Epäilemättä voisimme EU:n jäsenenä huolehtia eduistamme paremmin kuin Etan kautta, mutta kyllä EU:n jäsenmaat syrjivät ja sortavat myös toisiaan.

Mutta kun tarkastellaan meidän vaikutusmahdollisuuksiamme kokonaisuudessaan, osoittautuu Pohjolan yhteisö paljon paremmaksi vaihtoehdoksi kuin EU-jäsenyys.

Jäsenyys EU:ssa merkitsisi muun muassa sitä, että kansallinen kauppa- ja maatalouspolitiikkamme loppuisivat, ja niitä koskeva päätöksenteko siirtyisi unionille. Euroopan talous- ja rahaliiton toteutuessa menettäisimme oman rahapolitiikkamme. Näillä elintärkeillä aloilla vaikutusmahdollisuutemme vähenisivät ratkaisevalla tavalla. Tämä olisi suuri vahinko, sillä näillä politiikan lohkoilla meillä on erilaiset olosuhteet ja intressit kuin EU:n nykyisillä jäsenmailla.

Jos jättäydymme EU:n ulkopuolelle, voimme säilyttää kansallisen talous-, kauppa- ja maatalouspolitiikkamme. Jos Pohjoismaat tahtovat, ne voivat ottaa näitä yhteistyöaloja Pohjolan yhteisön toimintapiiriin tavalla, joka on kaikille jäsenmaille edullista.

Pohjolan yhteisössä – toisin kuin EU:ssa – kaikki tärkeät päätökset tehtäisiin yksimielisesti. Jos menisimme joltakin osin ylikansalliseen päätöksentekoon, voisi kukin Pohjoismaa huolehtia omista eduistaan paljon paremmin kuin valtavassa EU-koneistossa.

Pohjolan yhteisö ja Euroopan unioni neuvottelisivat siitä, mihin vedetään Eta-yhteistyön rajat. Myöhemmin tätä rajaa voitaisiin tarkistaa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Pohjoismaiden ulkopoliittisella yhteistyöllä on vahvat perinteet. Ulkoministerikokouksia on pidetty säännöllisesti – aluksi kahdesti, nykyään kolme kertaa vuodessa. Lisäksi ministerit ovat tavanneet toisiaan mm. YK:n yleiskokouksen istuntojen yhteydessä. Alkuvaiheessa sotilaalliseen turvallisuuteen liittyvät asiat olivat esityslistan ulkopuolella. Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä tehdyn selvitystyön yhteydessä keskustelujen piiri laajeni varsinaisen turvallisuuspolitiikan puolelle.

Puolustusministerit ovat pitäneet omia kokouksistaan. Niissä käsiteltiin alun perin vain YK:n rauhanturvatoimintaa, mutta uudessa Euroopassa näidenkin kokousten aihepiiri on laajentunut sotilaallisen turvallisuuden kysymyksiin.

Uudessa Euroopassa Pohjolan yhteisöllä voisi olla myös turvallisuuspoliittinen tehtävä.

Turvallisuuspoliittiset perusratkaisut voisivat säilyä nykyisellään. Norja ja Tanska olisivat edelleen Naton jäseniä säilyttäen sen omaehtoisen rajoituksen, että ne eivät rauhan aikana ota alueelleen ydinaseita eivätkä vieraita tukikohtia. Ruotsi ja Suomi säilyttäisivät puolueettomuutensa: ne eivät olisi liittosuhteessa muihin valtioihin, niillä olisi itsenäinen puolustus ja ne pyrkisivät pysyttäytymään sotilaallisten selkkausten ulkopuolella. Islanti olisi Naton jäsen, kuten nytkin.

Pohjoismaat voisivat tiivistää yhteydenpitoaan sotilaallisen turvallisuuden kysymyksissä, ja käydä niistä avointa keskustelua. Yhteistyötä voitaisiin lisätä mm. ilmatilan ja merien vartioinnissa sekä puolustustarviketeollisuudessa.

Pohjolan uusi turvallisuusjärjestelmä voitaisiin sovittaa yhteen Naton alullepaneman rauhankumppanuusjärjestelmän kanssa. Siihen voisi ehkä liittyä Naton rajattu turvallisuustakuu Ruotsille ja Suomelle – jos nämä maat sitä tahtoisivat. Natoa tämä voisi kiinnostaa sen vuoksi, että pohjoismainen puolustusyhteistyö vahvistaisi erityisesti kahden jäsenmaan Norjan ja Tanskan-turvallisuutta.

Ruotsin ja Suomen saama turvallisuustakuu voisi olla maakohtainen. Siinä voisi olla kaksi osaa. Jos Suomeen tai Ruotsiin tai niiden alueen kautta Naton jäsenmaahan kohdistuisi sotilaallinen uhka, voisivat sopimuspuolet neuvotella tilanteen edellyttämistä toimenpiteistä. Mahdollisessa kriisitilanteessa voisivat Suomi ja Ruotsi huolehtia itse maa-ja meripuolustuksestaan, mutta ne voisivat saada Naton – ennen muuta Yhdysvaltain ilmavoimien – suojaa ja tukea.

Viime vuosien kokemuksen perusteella uskoisi tällaisen rajatun turvatakuun antamisen soveltuvan Naton yleisiin toimintaperiaatteisiin. Suurempi syy on epäillä sitä, olisiko Nato valmis laajentamaan liittosuhteeseen perustuvaa puolustusvastuutaan Euroopan puolueettomiin maihin tai Varsovan liiton entisiin jäsenmaihin.

Pohjolan yhteisön turvallisuusyhteistyö ylläpitäisi ja vahvistaisi koko Pohjois-Euroopan vakautta. Kun Suomi ja Ruotsi säilyttäisivät edelleen puolueettomuutensa – kun ne eivät olisi liittosuhteessa muihin valtioihin, ja kun niillä olisi itsenäinen puolustus – ei Venäjä kokisi sitä uhkaksi omalle turvallisuudelleen. Venäjä voisi luottaa siihen, että Suomi ja Ruotsi pyrkisivät pysyttäytymään sotien ja selkkausten ulkopuolella, eivätkä sallisi alueensa käyttämistä hyökkäystarkoitukseen.

Pohjolan oman turvallisuusjärjestelmän luominen olisi joka suhteessa selvästi parempi vaihtoehto kuin se, että Suomi ja Ruotsi luopuisivat puolueettomuuspolitiikastaan ja pyrkisivät liittoutumaan Länsi-Euroopan unionin (WEU) ja sitä kautta myös Naton puitteissa.

Pohjolan yhteisöllä olisi samankaltainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö kuin Euroopan unionilla. Tähän meidän olisi helppo päästä, sillä Pohjoismaiden ulkopoliittiset kannanotot ja toimintalinjat ovat lähellä toisiaan. Niillä on hyvin samankaltainen suhtautuminen Venäjään ja yleensäkin itäiseen Eurooppaan. YK:ssa ja Ety-järjestössä – muun muassa rauhanturvatyössä – niiden olisi helppo esiintyä yhtenäisesti. Tarvittaessa kansalliset linjat voisivat kuitenkin poiketa toisistaan.

Maailmalla Pohjoismaat tunnetaan edistyksellisinä ja demokraattisina teollisuusmaina, joilla ei ole samoja rasitteita kuin useilla EU-mailla ja EU:lla on. Pohjolan yhteisö voisi pyrkiä välttämään puuttumista suurvaltojen välisiin kiistoihin ja yllä- pitää hyviä suhteita kaikkiin maihin. Pohjolan yhteisön muodostaminen vahvistaisi ja kirkastaisi Pohjoismaiden asemaa ja kuvaa ulko-ja turvallisuuspoliittisena toimijana.

Kauppapolitiikka

Pohjolan yhteisön jäsenmaat voisivat säilyttää kansallisen kauppapolitiikkansa, jos ne niin tahtovat. Toisaalta niiden olisi ehkä viisasta muodostaa tulliunioni ja siirtyä yhteiseen kauppapolitiikkaan. Tässäkin voitaisiin olla joustavia ja sallia kansallisia poikkeuksia.

Pohjolan tulliunioni olisi Pohjoismaille selvästi edullisempi vaihtoehto kuin niiden mukanaolo EU:n tulliliitossa. Euroopan unionin kauppapolitiikka on määräytynyt suurten jäsenmaiden etujen mukaan.

Ennen muuta entisiä siirtomaita on haluttu suosia poistamalla arkojen alojen suojaa enemmän kuin mihin erityisesti Norjassa ja Suomessa on menty. EU-jäsenyys lisäisi näin ollen muun muassa tekstiili- ja vaatetusalan työttömyyttä näissä maissa.

Omaa tuotantoa – sekä omien raaka-aineiden hyödyntämistä että puolivalmisteiden ja lopputuotteiden valmistusta – on suojattu tulleilla ja muilla kaupan esteillä. Kun Pohjolan tuotantorakenne on kapeampi, ovat monet suojatullit täällä alhaisemmat kuin EU:ssa. Niinpä Pohjoismaiden liittyminen EU:iin nostaisi muun muassa elektroniikkateollisuuden komponenttien, monien kulutuselektroniikan tuotteiden ja autojen hintoja.

Jos Pohjola muodostaisi oman tulliunionin, voisimme mitoittaa tullit ja muun tuontisuojan omien etujemme pohjalta. Voisimme suojella omia arkoja alojamme. Voisimme luoda olosuhteet, joissa kansalaiset ja yritykset voisivat vapaasti ostaa sekä raaka-aineet, komponentit että lopputuotteet sieltä mistä niitä edullisimmin saa. Voisimme käydä esimerkiksi Japanin, Yhdysvaltain ja Venäjän kanssa kauppaneuvotteluja, joissa voisimme saada vastavuoroisia etuja sen vuoksi, että kohtelemme niitä paremmin kuin EU. Kun kauppapolitiikka olisi omissa käsissämme, voisimme päättää itse myös siitä, kuinka ja missä tahdissa poistamme kaupan esteitä itsemme ja toisaalta entisten sosialististen maiden ja kehitysmaiden väliltä.

Kauppapolitiikan harmonisoiminen loisi vakautta ja se tekisi Pohjolasta nykyistä houkuttelevamman kauppa- ja yhteistyökumppanin, alueen, jonne myös halukkaasti investoitaisiin.

Kehitys- ja ympäristöyhteistyö, itäisen Euroopan avustaminen

Jos Pohjoismaat jättäytyvät EU:n ulkopuolelle, ne säästävät vuosittain yhteensä ehkä noin 15 miljardia markkaa nettomaksujaan EU:lle – niiden ”ulkomaanavun” menot olisivat siis pienemmät. Jos Pohjoismaat käyttäisivät vaikkapa vain murto-osan näistä varoista muuhun ulkomaanapuun, voisivat ne oleellisesti kasvattaa panostustaan kehitysyhteistyöhön, kansainväliseen ympäristönsuojeluyhteistyöhön ja itäisen Euroopan maiden avustamiseen. Osa tästä tuesta voitaisiin kanavoida Pohjolan yhteisön kautta.

Pohjoismailla on ollut yhteisiä kehitysyhteistyöprojekteja, joista saadut kokemukset ovat olleet kirjavia. Saaduista kokemuksista oppia ottaen yhteisiä projekteja voitaisiin toteuttaa myös tulevaisuudessa – ainakin eteläisessä Afrikassa. Näihin projekteihin voisi liittyä eri Pohjoismaiden kansallista rahoitusta ja toimintaa.

Merkittävimpiin tuloksiin voitaisiin päästä itäisen Euroopan kehittämisessä, missä Pohjoismaat voisivat keskittyä omaan lähialueeseensa, Baltian maihin ja Venäjän luoteisosiin. Ensi vaiheessa voisimme toteuttaa erityisesti perusrakenne- ja ympäristöhankkeita. Alusta alkaen meidän olisi edistettävä myös Pohjoismaisten yritysten investointeja näille alueille. Yhtenä välineenä voisimme käyttää Pohjoismaista investointipankkia, jolla on ollut menestyksellistä toimintaa Baltian maissa. Samankaltainen toiminta voitaisiin ulottaa myös Pietariin, Leningradin alueelle, Karjalan tasavaltaan sekä Muurmanskin ja Arkangelin alueille.

Kansantalous

Suomen ja muiden Pohjoismaiden jäsenyys Euroopan unionissa aiheuttaisi tuntuvia kansantaloudellisia menetyksiä. Kaikki Pohjoismaat olisivat EU:ssa merkittäviä nettomaksajia. Jokaisen Pohjoismaan – Ruotsinkin – elintarviketalous joutuisi kärsimään jäsenyydestä. Kauppapolitiikka muuttuisi yritystemme ja kansalaistemme etujen vastaisesti.

On väitetty, että jäsenyys olisi kuitenkin Pohjoismaille kansantaloudellisesti edullinen sen vuoksi, että ne tätä kautta saisivat paremman ”imagon”, minkä ansiosta investoinnit ja taloudellinen toimeliaisuus lisääntyisivät. On syytä epäillä, etteivät nämä jäsenyyden edut riittäisi korvaamaan sen aiheuttamia taloudellisia ja työllisyysmenetyksiä. Pohjolan yhteisön muodostaminen olisi Pohjoismaille kiistattomasti edullisempi ratkaisu kuin Euroopan unioniin liittyminen.

Pohjolan yhteisö ei synnyttäisi niitä haittoja, joita EU- jäsenyys toisi tullessaan. Toisaalta Pohjolan yhteisö voisi antaa lähes saman – jossakin mielessä ehkä paremmankin – imago-edun kuin EU-jäsenyys.

Pohjolalla – Skandinavialla – on myönteinen kuva maailman kansojen keskuudessa – myönteisempi kuin Euroopan unionilla. Tätä kautta Suomikin samaistuisi selkeästi länsimaiseen ja eurooppalaiseen valtioryhmään. Toisaalta Pohjola koettaisiin Japanissa, Yhdysvalloissa, Venäjällä ja koko kolmannessa maailmassa valtioryhmäksi, jonka kanssa oltaisiin mielellään yhteydessä ja yhteistyössä.

Pohjolan yhteisön kansantaloudelliset edut tulevat vielä selvemmiksi, jos Euroopan talous- ja rahaliiton (Emu) kolmas vaihe toteutuu.

Kaikkien Pohjoismaiden taloudet ovat hyvin riippuvaisia kansainvälisen talouden vaihteluista. Niiden tuotantorakenne on erilainen kuin EU-maiden. Kansainvälisen talouden shokit vaikuttaisivat niihin eri tavoin kuin suuriin EU-maihin. Itsenäinen rahapolitiikka on Pohjoismaille välttämätön.

Yhteisössä voitaisiin soveltuvin osin kehittää myös valuutta- ja rahapoliittista yhteistyötä. Pohjola pyrkisi seuraamaan ecun kurssikehitystä, mutta sillä olisi mahdollisuus korjaaviin toimenpiteisiin, jos ne kävisivät välttämättömiksi.

Pohjolan yhteisön piirissä pyrittäisiin edistämään teollisuuden ja muun yritystoiminnan Pohjoismaisia yhdentymisratkaisuja. Yhteisö ja sen jäsenvaltiot voisivat tukea näitä ratkaisuja kansainvälisten sopimusten sallimissa puitteissa. Tästä kaikki Pohjoismaat hyötyisivät.

Julkinen talous, hyvinvointiyhteiskunta

Pohjolan yhteisön muodostaminen avaisi meille mahdollisuuden säilyttää pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ja kehittää sitä edelleen.

Kun Pohjolan yhteisö olisi kansantaloudellisesti meille edullisempi kuin EU-jäsenyys, olisi se parempi myös valtion ja kuntien taloudelle: julkisen talouden tulopohja olisi vahvempi. Kun jäisimme EU:n ulkopuolelle, meidän ei olisi tarpeen maksaa sen jäsenmaksuja. Tulli- ja tuontimaksutulot saisimme pitää itsellämme. Samoin voisimme pohjoismaisen mallin mukaisesti ylläpitää edelleen korkeaa alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden hintaa, mikä ylläpitäisi julkisen talouden nykyistä tulopohjaa ja mikä toisaalta pitäisi kurissa muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon menoja.

Vaikka käyttäisimme osan vapautuvista EU-varoista ulkomaanapuun ja Pohjolan yhteisön kuluihin, olisivat valtiontalouden säästötarpeet merkittävästi vähäisemmät kuin jäsenyysvaihtoehdossa – Suomen osalta ainakin 10-15 miljardia markkaa pienemmät. Tässä luvussa ei ole otettu huomioon sitä mittavaa valtiontalouden vajetta, joka syntyisi oman elintarviketaloutemme luhistumisesta EU -jäsenyyden oloissa.

Vaikka Pohjolan yhteisö olisi julkiselle taloudelle edullisempi vaihtoehto kuin EU-jäsenyys, joutuisimme joka tapauksessa karsimaan merkittävän osan julkisen talouden nykyisistä menoista. Tässä Pohjoismaat voisivat olla yhteistyössä keskenään. Jokainen Pohjolan yhteisön jäsenmaa hoitaisi tietysti itse kaiken sisäpolitiikkaan liittyvän – muun muassa sosiaaliturvan ja koulutuksen. Hyvinvointiyhteiskuntaa puolustaessaan ja kehittäessään Pohjoismaat voisivat silti hyötyä toinen toistensa suunnittelutyöstä ja kokemuksista. Jos Pohjolassa päädyttäisiin samankaltaisiin säästöpäätöksiin ja uudistuksiin, ne ymmärrettäisiin ja hyväksyttäisiin kussakin maassa paremmin.

Elintarviketalous

Kullakin Pohjolan yhteisön jäsenmaalla olisi kansallinen maatalouspolitiikka ja itsenäinen elintarviketalous. Pohjoismaat voisivat kuitenkin pyrkiä yhtenäistämään maatalouspolitiikkaansa ja lisäämään elintarvikkeiden keskinäistä kauppaa. Tällä tavoin voitaisiin saavuttaa EU-jäsenyyden oleelliset edut Ja välttää siitä aiheutuvat haitat.

Pohjoismaiden tulisi pyrkiä omavaraiseen valkuaisrehujen tuotantoon ja estää siten lähinnä kehitysmaista peräisin olevan halparehun tuonti. Niiden tulisi pyrkiä poistamaan valtion tukivaroin markkinoitava ylituotanto – vain kaupallisesti kannattava vienti tulisi kysymykseen.

Pohjolassa estettäisiin EU-mallin mukaisten liha-, maito- ja munatehtaiden syntyminen; maatalous perustuisi perheyrittäjyyteen. Hormonien käyttö kiellettäisiin edelleen. Kasvi- ja eläintaudit pidettäisiin kurissa tiukoin määräyksin ja tehokkaan rajavalvonnan avulla. Pohjola pyrkisi pienentämään sekä kasviensuojeluaineiden että lannoitteiden käyttöä hyödyntämällä ilmaston tuomat edut ja mahdollisuuden laajaperäiseen viljelyyn.

Pohjolassa tuottajahinnat olisivat hieman korkeammat kuin EU:ssa, jotta tuotteista saatava hinta olisi alhaisesta satotasosta huolimatta korkeampi kuin muuttuvat viljelykustannukset. Arvonlisäverotuksen alkutuotevähennyksellä huolehdittaisiin siitä, että teollisuus saisi raaka-aineensa EU-hintaan. Rajasuojaa käyttäen päästäisiin siihen, että maatalouspolitiikka rasittaisi valtiontaloutta selvästi vähemmän kuin EU-jäsenyyden oloissa. Kuluttajahinnat olisivat samat kuin EU:ssa. Sellaiset elintarvikkeet – kuten hedelmät -, joita emme itse tuota, olisivat täällä kuitenkin halvempia.

Maataloustuki suunnattaisiin pohjoismaisen mallin mukaisesti ensi sijassa pienemmiille tiloille ja syrjäisemmille alueille. Tällainen maatalouspolitiikka olisi oikeudenmukaisempaa ja se johtaisi ekologisesti kestävämpään lopputulokseen kuin EU:n nykyinen maatalouspolitiikka. Pohjolassa tuotettaisiin maailman puhtainta ruokaa, mikä olisi merkittävä kilpailuvaltti vientimarkkinoilla.

Kun maatalouspolitiikan pelisäännöt olisivat Pohjolassa nykyistä yhtenäisemmät, voitaisiin elintarvikkeiden keskinäistä kauppaa vapauttaa ja lisätä siten alan kilpailua. Elintarviketeollisuuden tuottavuutta kohotettaisiin pohjoismaisia yhdentymisratkaisuja suosien. Tämä loisi edellytykset sille, että Etassa voitaisiin asteittain siirtyä kohti maataloustuotteiden vapaata kauppaa.

Jos Pohjoismaat haluaisivat, ne voisivat vähentää omavaraisuuttaan joidenkin tuotteiden osalta. Tällöin ne eivät olisi sidotut maailmanmarkkinahintoja korkeampiin EU-hintoihin, vaan ne voisivat hankkia tuontielintarvikkeet sieltä mistä niitä edullisimmin saa, ja periä hintaeron tuontimaksuina valtion kassaan. Elintarvikeostojen ansiosta Pohjoismaat voisivat saada itselleen vastavuoroisia kauppapoliittisia etuja asianomaisissa maissa.

Aluepolitiikka, ympäristö ja energia

Aluepolitiikka hoidettaisiin kansallisella tasolla kunkin maan olosuhteiden ja tarpeiden mukaan. Pohjolan raja-alueille luotaisiin kuitenkin yhteisesti rahoitettavia aluepoliittisia ohjelmia. EU:ssa Pohjoismaat saisivat aluepolitiikan kautta takaisin osan unionille maksamistaan rahoista, mutta ne jouduttaisiin käyttämään sen määräämin ehdoin. Ainakin Suomessa maan pohjois- ja itäosat joutuisivat kärsimään: niiden suhteellinen asema heikkenisi ja ne olisivat enemmän riippuvaiset kansallisesta tuesta kuin eteläisemmät tukialueet.

Ympäristöpolitiikassa Pohjola voisi määritellä tiukemmat normit kuin mitä EU :ssa sovelletaan. Pohjola voisi toimia ympäristöpolitiikan edelläkävijänä Euroopassa ja koko maailmassa.

Energiataloudessa Pohjoismaat ovat jo nyt monessa suhteessa kansainvälisen kehityksen kärjessä. Ruotsin esimerkkiä seuraten Pohjola voisi kehittyä maailman johtavaksi bioenergian tuottajaksi. Puun ja turpeen käyttöä energianlähteenä voidaan tuntuvasti lisätä. Ylijäämäpelloilla voitaisiin tuottaa biopolttoaineita. Pohjolan yhteisö rakennuttaisi kaasuputken Norjasta Ruotsin kautta Suomeen.

Pohjolan kansalaisuus

Pohjoismailla on jo yhteinen kansalaisuus sanan ”eurooppalaisessa” merkityksessä.

Pohjola muodostaa passiunionin. Ihmisten liikkuminen yli rajojen on vapaata, rajatarkastuksia ei juurikaan ole. Ulkorajojen tiukan valvonnan ansiosta kansainvälistymisen haittoja on voitu ehkäistä.

Pohjoismaiden kansalaisilla on äänioikeus muiden Pohjoismaiden paikallisvaaleissa. Sosiaaliturvasopimuksen ja muiden pohjoismaisten sopimusten ansiosta meidän on helppo matkustaa, asua ja elää missä tahansa Pohjolan alueella.

Pohjolan yhteisössä voisimme edelleen parantaa sen kansalaisten mahdollisuutta liikkua ja toimia koko sen alueella. Ulkoinen rajakontrolli pidettäisiin edelleen riittävän tiukkana.

Onko Pohjolan yhteisö mahdollista muodostaa?

Pohjolan yhteisö näyttäisi olevan hyvin houkutteleva vaihtoehto. Onko se liian hyvä voidakseen olla totta?

Pohjolan yhteisö voidaan muodostaa, jos Pohjoismaat ja niiden kansat niin tahtovat. Yhteisön syntyminen edellyttää sitä, että Norja, Ruotsi ja Suomi jättäytyvät EY:n ulkopuolelle. Jos näin käy, Pohjoismailla on mahdollisuus senkaltaisen yhteisön muodostamiseen, jota olen tässä artikkelissa hahmotellut.

Mutta syntyykö Pohjoismaissa riittävä tahto Pohjolan yhteisön aikaansaamiseen?

Suomessa tilanne näyttää huonoimmalta sen vuoksi, että yleinen mielipide tukee täällä EU-jäsenyyttä enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä on kerta kaikkiaan omituista, sillä Suomi kärsisi jäsenyyden haitoista muita enemmän.

Suomeen on syntynyt merkillinen sosiaalipsykologinen tilanne. Suomalaisten alemmuudentunne on synnyttänyt tässä maassa samankaltaisia asenteita, jotka ovat olleet vallalla entisissä sosialistisissa maissa: puolueissa virta on vienyt oikealle, ja turvaa haetaan lännestä ja jopa Natosta. Monet uhoavat nyt, että Suomi liittyy EU:iin vaikka yksin.

Täälläkin ajatus Pohjolan yhteisön muodostamisesta saattaa kuitenkin saada laajaa kannatusta, sillä se olisi meille selvästi edullisempi ratkaisu kuin EU-jäsenyys. Muun ohella se antaisi meille myös selkeän länsimaisen imagon ja enemmän todellista turvallisuutta kuin EU.

Näillä näkymin ratkaisu jää kuitenkin ruotsalaisten käsiin. Mielipidemittauksissa jäsenyyden vastustajia on ollut siellä enemmän kuin kannattajia. Ruotsalaiset ovat ehkä kyenneet analyyttisempään ja kriittisempään keskusteluun kuin suomalaiset. Valtiopäivävaalien ja mahdollisen hallitusvaihdoksen on laskettu edistävän EU-jäsenyyttä, mutta toisinkin saattaisi käydä: hylkäävä päätös ei olisi uudelle hallitukselle samanlainen arvovaltatappio kuin nykyiselle.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Kansalaisaloitteita koskevaa lainsäädäntöä on muutettava
Milloinkahan Sailas ja Virtanen ryhtyvät kannattamaan Suomen euroeroa?
Onko komissiolla B-suunnitelmaa TTIP-sopimuksen kariutumisen varalle?
Keskustelu Suomen EU-erosta vie harhaan

1 Kommentti

  1. Miksi tätä ei ole julkaistu nyt. esim. Uuden Suomen Puheenvuorossa.
    Kirjoitus on hyvä ja tarpeellinen.
    Anders Borg alkaa selvittää Suomen taloutta ja meillä tulisi olla yhteinen valuutta ja rahapolitiikka. Muuten Suomi ei tästä nouse.