14
kesä
2014
0

Paavo Väyrynen Suomen Keskusta rp:n puoluekokouksessa Turussa 13.6.2014

Ymmärrätte varmaan, että astuessani eteenne mieleeni tulevat muistot 34 vuoden takaa, jolloin voitin Turun Ikituurissa puolueen puheenjohtajan vaalin. Olin silloin 33 vuoden ikäinen, äänestyksessä tappion kärsinyt Johannes Virolainen oli 66 vuotias.

Olennaista vuoden 1980 Turun puoluekokouksessa ei ollut se, että puolueen johtoa reilusti nuorennettiin. Olennaista oli, että puolue siirtyi sille aatteelliselle ja poliittiselle linjalle, jolla nousimme vuosikymmenen lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi. Nojauduimme vahvasti perinteisiin, mutta loimme rohkeasti uutta. Tällä linjalla on myöhemminkin menestytty.

Viime talvena kirjoitin teoksen ”Suomen linja”. Tässä työssä perehdyin entistä tarkemmin Suomen historiaan keskiajalta aina nykypäivään saakka. Perusteellisimmin käsittelen kirjassani niitä viimeksi kuluneita viittä vuosikymmentä, joiden aikana olen itse ollut mukana asioita hoitamassa. Keskusta on talonpoikaisiin juuriin nojautuva kansanliike, joka on vaikuttanut syvällisesti suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen ja maamme kohtaloihin. Keskustalla oli ratkaiseva vaikutus siihen, että Suomi itsenäistyi ja valitsi kansanvaltaisen, tasavaltaisen hallitusmuodon. Sovintopolitiikallaan puolue auttoi kansaa eheytymään ja kestämään yhdessä toisen maailmansodan aikaiset koettelemukset. Sotien jälkeen Keskusta turvasi Urho Kekkosen johdolla Suomen pysyttäytymisen Paasikiven linjalla. Maatalous-, alue- ja sosiaalipolitiikallaan Keskusta on ollut luomassa Suomesta maailman parasta maata.

Työ jatkuu. Nyt Keskustan tehtävänä on pelastaa Suomen kansantalous. Keskustan tehtävänä on murtaa nykyinen keskittymiseen tähtäävä ja eriarvoisuuteen johtava sisäpolitiikan oikeistosuuntaus. Ja ennen muuta: Keskustan on jälleen turvattava se, että Suomi jatkaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Paasikiven linjalla.

Viime maanantain Kultaranta-keskusteluissa tulin ymmärtämään, että meneillään on jälleen vakava yritys suistaa Suomi Paasikiven linjalta. Asetelma on samanlainen kuin 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin oikeistovoimat tannerilaisten sosialidemokraattien johdolla ja talouselämän tukemina yrittivät murtaa Suomen linjaa. Jos he olisivat onnistuneet, kansamme olisi joutunut kokemaan kovia kohtaloita. Nyt näiden oikeistovoimien johdossa ovat kokoomuslaiset. Kaikki puheenjohtajaehdokkaat ovat sitä mieltä, että Suomen tulisi hakea Nato-jäsenyyttä jo ensi vaalikaudella. Vahvaa tukea tulee sekä muista puolueista että elinkeinoelämän ja suuryritysten johdon piiristä. Mediavoimatkin ovat liikkeellä.

Paasikiven linjan jatkuvuus on taas Keskustan varassa. Tukea voimme saada kaikista muista puolueista, myös Kokoomuksesta. Perussuomalaisista ei ole tässä paljon apua, kun puolueen puheenjohtajakin kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Hyvät ystävät!

Meidän on ryhdyttävä päättäväiseen työhön sen varmistamiseksi, että Suomi jatkaa sillä viisaalla ulko-ja turvallisuuspolitiikan linjalla, jota olemme sotien jälkeiset vuosikymmenet toteuttaneet. Tämä on nostettava yhdeksi edessämme olevien eduskuntavaalien pääkysymykseksi. Itse aion olla tämän taistelun etulinjassa.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Keskustan järjestöväki on joutunut Ollin korttien kerääjäksi
Hyviä ja huonoja uutisia
Kansan valtaa
Metropolipolitiikka näyttää jatkuvan