Suomen Eurooppa-linja ratkeaa Keskustassa
Vuosi lähestyy taas loppuaan ja uusi on alkamassa.
Kuluneen runsaan vuoden ajan olen ollut vuorotteluvapaalla politiikasta. Olen keskittynyt kotiasioihin ja yritystoimintaan.
Tuusulan talossamme olemme siirtyneet maalämpöön ja tehneet keittiöremontin. Keminmaalla meillä on rakenteilla kokonaan uusi koti. Sen pitäisi valmistua helmikuulla. Pohjanrannan lämmityksessä korvaamme öljyä maalämmöllä.
Vuosi sitten laajensimme lastensuojelutyötämme Keski-Uudellemaalle.Järvenpäässä sijaitsevassa lastenkodissa on tehty rakennustöitä ja siihen on perustettu toinen yksikkö. Tuusulan perhekotiin on suunniteltu pieni laajennusinvestointi, joka toteutuu ensi vuoden puolella.
Keminmaalla lasten ja nuorten määrä on kasvanut siinä määrin, että varaudumme avaamaan tarvittaessa nuorisokotiin kolmannen yksikön. Nyt meillä on hoidettavana ja kasvatettavana Keminmaalla ja Tuusulassa yhteensä runsaat 40 lasta ja nuorta.
Viime kesänä palasin rakkaan näytelmäharrastukseni pariin. Olin mukana Pohjanrannassa esitetyssä Talkootanssit näytelmässä. Ensi kesänä on uutta luvassa.
Politiikassa edessä on työntäyteinen ajanjakso. Olen ehdokkaana ensi kevään eurovaaleissa ja seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa.
Vaalikampanjan eurovaaleihin aloitan vasta kevättalvella.
Nyt kirjoitan kirjaa, jonka nimeksi tulee ”Suomen linja”. Tarkastelen siinä sekä historiaa että tulevaisuutta.
Kirjoitustyössäni olen käynyt jälleen tarkkaan läpi Suomen Eurooppa-politiikan tärkeimmät ratkaisut. Suomen linja on ollut ja on Keskustan käsissä.
Jos olisin saanut vuonna 1994 Jyväskylän puoluekokouksen enemmistön tuen linjalleni, Suomi ei olisi liittynyt Euroopan unioniin, vaan olisimme jääneet yhdessä Ruotsin, Norjan ja Islannin kanssa osaksi laajaa Euroopan talousaluetta ja Pohjolan yhteisöä. Euroopan yhdentyminen olisi saanut toisen suunnan.
Jos olisin saanut vuonna 1997 puolueen ajoissa ja päättäväisesti vastustamaan Suomen jäsenyyttä euroalueessa, olisimme nyt Ruotsin ja Tanskan rinnalla sen ulkopuolella. Emme olisi mukana liittovaltioksi tiivistyvässä EU:n ytimessä, emmekä joutuisi tukemaan kriisimaita.
Jos olisin saanut tahtoni läpi, Keskusta ei olisi syksyllä 2001 siirtynyt Eurooppa-politiikassaan Lipposen linjalle, vaan jatkanut työtään unionin kehittämiseksi itsenäisten valtioiden liittona. Olisimme olleet samalla linjalla kuin Ruotsin hallitus sosialidemokraattisen pääministerinsä Göran Perssonin johdolla.
Suomen Eurooppa-linja on ratkennut ja ratkeaa tulevaisuudessakin Keskustan sisäisissä linjavalinnoissa.
Eurovaalit ovat seuraava tärkeä vaihe Suomen Eurooppa-politiikan tulevaisuutta ajatellen. Suomen linjaa niissä ei ratkaise Perussuomalaisten vaalimenestys, vaan Keskustan sisäinen kilpailu.
Populismi edistää usein sitä, mitä se ilmoittaa vastustavansa. Jos Perussuomalaiset pystyy imuroimaan eurokriittisten äänestäjien kannatusta muista puolueista, se tulee käytännössä edistäneeksi federalististen voimien asemaa.
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja on kysellyt blogissaan, mitä saa, kun äänestää Euroopan parlamentin vaaleissa Keskustaa. Saattaa saada Olli Rehnin linjan tai saattaa saada Paavo Väyrysen linjan, hän kirjoittaa.
Tästä juuri on kysymys. Vaalin tuloksella on ratkaiseva vaikutus Keskustan ja koko Suomen linjaan.
Euroopassa eletään murrosvaihetta, jossa on valittava, jatketaanko etenemistä kohti ylikansallista liittovaltiota vai käännetäänkö suuntaa kohti itsenäisten valtioiden liittoa. Pyrin Euroopan parlamenttiin voidakseni puolustaa siellä Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta ja ajaa muutoinkin maamme kansallisia etuja.
Keskustalla on mahdollisuudet yltää loistavaan vaalitulokseen, kun tarjoamme äänestäjille erilaisia vaihtoehtoja. Keskinäinen kilpailu saa äänestäjät liikkeelle. Ja äänestäjät ratkaisevat, mikä linja voittaa.
Toivotan kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!