6
marras
2012
0

Peruutin hakemukseni

Peruutin tänään hakemukseni Keminmaan kunnanjohtajan virkaan.

Hain virkaa ja virittelin keskustelua pormestarimallin käyttöönotosta siinä tarkoituksessa, että Keminmaalla voitaisiin päästä eroon jatkuvasta riitelystä, joka on vaikeuttanut kunnan ja kuntalaisten asioiden hoitoa. Ilmoitin edellisessä blogikirjoituksessani, että olen käytettävissä kunnanjohtajaksi vain siinä tapauksessa, että saan valintani tueksi laajaa kannatusta yli puolue- ja ryhmärajojen. Täsmensin tätä kannanottoa pyytämällä ennakkoon, että kunnanhallituksessa tänään selvitetään, onko tällaista laajaa tukea tarjolla.

Tänään kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapio Keskimaula esitti, että kunnanhallitus olisi ehdottanut 12. marraskuussa kokontuvalle valtuustolle allekirjoittaneen nimittämistä kunnanjohtajan virkaan. Eri ryhmien edustajat ilmoittivat, että valinnallani on kyllä kannatusta, mutta puheenjohtajan ehdotus ei tullut hyväksytyksi.

Kun riittävän laajasta tuesta ei saatu varmuutta, peruutin välittömästi hakemukseni. Ratkaisuuni vaikuttivat myös tänään tulleet viestit, että Keminmaalle ollaan taas rakentamassa liittoutumaa, koalitiota, joka ryhtyy niukalla enemmistöllä johtamaan kunnan päätöksentekoa.

Kun peruutin hakemukseni jo tänään, valtuustoryhmillä on aikaa etsiä muita virkaan sopivia ehdokkaita. Kunnanjohtaja valitaan 12. marraskuuta pidettävässä valtuuston kokouksessa. Virkaan on päteviä hakijoita, mutta valituksi voi tulla kuka tahansa kelpoisuusehdot täyttävä henkilö, joka antaa siihen suostumuksen. Kehotan hakemaan virkaa. Se täytetään kuuden vuoden määräajaksi.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Kunnanjohtajaksi vain laajan tuen turvin
Keminmaan kunnanhallitus ylitti toimivaltansa
Keminmaan kohtalon vuodet
Suorasta vaikuttamisesta välilliseen