18
maalis
2022
16

Etiäisiä vai kaukoviisautta?

Tämän kirjoituksen otsikko on sama kuin vuonna 2004 julkaisemani puhekokoelman nimi.

Esipuheessa perustelin kirjan nimeä:

Nimen ensimmäinen sana on tutumpi pohjoisen kuin etelän ihmisille. ”Etiäinen” tarkoittaa yliluonnollista tai sellaiselta tuntuvaa ennusmerkkiä tulevasta. Minuun tämä käsite on liitetty joskus sen vuoksi, että olen kyennyt ennakolta näkemään tulevia tapahtumia. Jotkut ovat uskoneet, että pohjoisen miehenä minulla olisi kyky kokea etiäisiä.”

Kirjoitin, että etiäisiä nämä tapaukset eivät ole olleet, vaan niihin on sisältynyt kaukonäköisyyttä, kaukoviisautta.

Ehkä osaan nähdä laajemmalle ja kauemmaksi kuin monet muut. Lisäksi olen ollut riittävän ahkera paneutuakseni historiaan ja perehtyäkseni niihin tekijöihin ja voimiin, jotka kehitystä suuntaavat. Näillä perusteilla on ollut monissa tapauksissa mahdollista arvioida, mihin ollaan menossa, ja vaatia muutosta kehityksen suuntaan.”

x x x

Viime viikkoina olen julkaissut useita kirjoituksia Ukrainan kriisiin liittyen.

Ensimmäisen niistä julkaisin keskiviikkoaamuna 23. helmikuuta.

Kirjoituksessani ”Ukrainalla on oikeus myös puolueettomuuteen” totesin, että Ukrainalla itsellään oli käsissään ratkaisun avaimet.

Ukraina olisi voinut peruuttaa hakemuksensa liittyä Naton jäseneksi. Samalla se olisi voinut korostaa, että se pitää kiinni oikeudestaan hakea jäsenyyttä myöhemmin.

Tiettävästi samaa oli Ukrainalle ehdottanut Ranskan presidentti Emmanuel Macron

Seuraavana aamuna Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan.

Myöhemmillä blogeillani olen pyrkinyt edistämään tulitauon ja rauhanomaisen ratkaisun aikaansaamista Ukrainan kriisiin.

Kirjoituksiini olen linkittänyt aikaisempia blogejani.

Näissä kirjoituksissani olen kertonut Ukrainan kriisin kehityksestä. Niihin ei siten liity jälkiviisautta, eikä niissä ole ajankohtaisten tapahtumien antamia sävyjä ja tulkintoja. Ne ovat historiallisia dokumentteja.

Tähän asti linkittämäni kirjoitukset ovat ajoittuneet joulukuuhun 2014 ja sen jälkeiseen aikaan. Nyt tarjoan lukijoilleni muutamia tätä vanhempia kirjoituksia.

Lisäksi liitän mukaan linkin Alfa-TV:n Permantoon, josta on jo nyt katsottavissa huomenna lauantaina klo 9 esitettävä Dissidentti-ohjelman jakso, jossa keskustelen Susanna Junttilan kanssa kehityksestä, joka on johtanut Venäjän hyökkäykseen.

x x x

Ensimmäinen kirjoituksista on julkaistu alun perin Lapin Kansassa 29.10.2000. Se on luettavissa myös teoksestani ”Etiäisiä vai kaukoviisautta” (ss. 65-66).

Kerroin kolumnissani siitä, että olin laatimassa Euroopan parlamentissa raporttia EU:n ja Ukrainan välisistä suhteista. Kirjoituksen loppu oli tällainen:

Ukrainan kansainvälinen asema on herkkä. Maa on lähentynyt Natoa, mutta ei aio liittyä siihen. Toisaalta Ukraina pyrkii ylläpitämään etäisyyttä myös Venäjään nähden. Se tavoittelee turvallisuuspolitiikassaan puolueettomuusasemaa.

Ukrainan sisäiset ongelmat ja sen kansainvälinen asema liittyvät toisiinsa. Jos Ukraina palaisi tiiviiseen liittosuhteeseen Venäjän kanssa, maan länsiosat pyrkisivät irrottautumaan omille teilleen. Pyrkimys liittyä Natoon synnyttäisi puolestaan jyrkän kielteisen reaktion venäläisväestön keskuudessa. Rauhanomaisesti ei Ukraina kummassakaan tapauksessa jakautuisi.

Siitä ukrainalaiset ovat kuitenkin laajalti yhtä mieltä, että heidän tulee lähentyä Euroopan unionia ja jopa liittyä siihen. Maan virallisena tavoitteena on, että se olisi omalta puoleltaan valmis jäsenyyteen vuoteen 2007 mennessä. Tämä aikataulu tuskin on realistinen, mutta periaatteessa oven tulee olla avoin myös Ukrainalle. Sen jälkeen, kun Turkki on periaatteessa hyväksytty jäseneksi, ei mitään demokraattista eurooppalaista markkinatalousmaata voida jättää unionin ulkopuolelle.”

Vuoden 2008 lopulla EU käynnisti Itäisen kumppanuuden ohjelman, johon otettiin mukaan kaikki muut entiset neuvostotasavallat paitsi Venäjä.

Kumppanimaiden kanssa neuvoteltiin assosiaatiosopimukset.

Ukrainassa assosiaatiosopimuksen hyväksymisestä syntyi kiista, joka johti vallankumoukseen, sisällissotaan ja siihen, että Venäjä valtasi Krimin niemimaan.

x x x

Maaliskuun alkupäivinä 2014 pyrin virittelemään periaatteellista keskustelua blogeillani ”Suomen linja Ukrainan kriisissä”

ja ”Ukrainan kriisi testaa Suomen linjan”.

Keskustelua ei juurikaan syntynyt. Jyrki Kataisen johtama hallitus valitsi toisen tien. Ulkoministerinä toimi Alexander Stubb, joka siirtyi kesäkuussa pääministeriksi.

Elokuun alkupuolella kirjoitin Ukrainan kriisistä blogissani ”Sitä niittää mitä kylvää” Käsittelin siinä EU:n Venäjä-pakotteita ja Venäjän EU-maille asettamia vastapakotteita.

Syyskuun 9. päivänä julkaisemassani blogissa (Venäjä-pakotteiden ”keskikastista” rauhanteon etulinjaan”) arvostelin pääministeri Alexander Stubbia siitä, että hän oli Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen sanonut, että Suomi oli kuulunut pakotteista päätettäessä kuulunut ”keskikastiin”.

Ihmettelin, miksi ihmeessä Suomen tulisi ”ilman muuta” kuulua keskikastiin? Kysyin, eikö Suomen tulisi kuulua niihin maihin, jotka suhtautuvat pidättyvimmin pakotteiden kiristämiseen? Mehän kärsimme niistä suhteellisesti enemmän kuin mikään muu jäsenmaa. Kirjoitin, että Suomen tulee siirtyä Venäjä-pakotteiden ”keskikastista” rauhanteon etulinjaan hakemaan poliittista ratkaisua Ukrainan kriisiin.

Tämän jälkeen julkaisin 22. joulukuuta blogin ”Syttyykö jäätyneistä konflikteista kuuma sota?”.

Ukrainan yhtenäisyys olisi voitu säilyttää vain siten, että eri väestöryhmät olisivat hakeneet keskinäistä yhteisymmärrystä, jota sekä länsimaat että Venäjä olisivat tukeneet. Geopoliittinen valtakilpailu repi kuitenkin Ukrainan rikki, synnytti sisällissodan ja johti lopulta kansainvälisen kriisin.

Nyt puhutaan jopa kylmästä sodasta idän ja lännen välillä. Tulevaisuuden näköala on pelottava. Kielenkäyttö kovenee, uusia pakotteita asetetaan ja suunnitellaan. Jäätyneet konfliktit saattavat jännityksen kasvaessa kärjistyä ja uusia saattaa syntyä. Erityisen vaaralliseksi tilanteen tekee se, että ulkovallat ovat sitoutuneet vahvasti konfliktien osapuoliin. Pahimmillaan ne voivat johtaa lopulta laajempaan kuumaan sotaan.”

Suomikin voisi ja Suomen pitäisi toimia. Ensi kesänä tulee kuluneeksi 40 vuotta Helsingissä järjestetystä ETYKin huippukokouksesta. ETYKin päätösasiakirja tähtäsi sotien jälkeen syntyneen Euroopan kahtiajaon lieventämiseen, ja se johti lopulta Saksan yhdistymiseen ja sekä Varsovan liiton että Neuvostoliiton hajoamiseen.

Vuoden 1990 lopulla Pariisin huippukokouksessa allekirjoitettiin Uuden Euroopan peruskirja. Nyt ETY-järjestöä tarvitaan niiden jännitteiden purkamiseen, jotka uutta Eurooppaa ovat kohdanneet.

Ehkäpä Suomi ja Ranska voisivat toimia nyt yhdessä Euroopan rauhan ja turvallisuuden vahvistamiseksi.”

Tähän mahdollisuuteen ei tartuttu. Sittemmin on vääjäämättä ajauduttu kuumaan sotaan.

Nyt on kaikki mahdollinen tehtävä sodan nopeaksi lopettamiseksi ja kestävän poliittisen ratkaisun aikaansaamiseksi. Suursodan ja jopa maailmansodan vaara on todellinen.