Ukrainalla on oikeus myös puolueettomuuteen

Ukrainan kriisin kuumentamassa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on korostunut valtioiden oikeus sotilaalliseen liittoutumiseen toisten valtioiden kanssa. Tämän varjoon on jäänyt valtioiden oikeus itsenäisyyteen ja puolueettomuuteen, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.

Suomen osalta oikeus puolueettomuuteen tuli esille maamme neuvotellessa jäsenyydestä Euroopan yhteisöissä. Aluksi osa jäsenmaista katsoi, että Suomen tulee uutena jäsenmaana sitoutua myös suunnitteilla olleeseen yhteiseen puolustukseen. Lopulta hyväksyttiin se, että Suomen liittyessä unioniin saatoimme säilyttää puolueettomuutemme ytimen, sotilaallisen liittoutumattomuuden ja itsenäisen uskottavan puolustuksen. Tästä olen kertonut teoksessani ”On muutoksen aika 2”.

Euroopan parlamentin jäsenenä, kansanedustajana ja valtioneuvoston jäsenenä olen seurannut läheltä Ukrainan kriisin syntymistä ja sen kärjistymistä. Koko ajan olen pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että Ukraina valitsisi puolueettomuuden turvallisuuspoliittiseksi perusratkaisukseen. Tässä olen ollut samalla linjalla mm. Henry Kissingerin kanssa.

Perehdyin Ukrainan tilanteeseen Euroopan parlamentin jäsenenä vuoden 2001 alussa, kun laadin sitä koskevan raportin. Kerroin tästä Ukrainan kriisin alkuvaiheessa 3.3.2014 julkaisemassani blogissa. https://www.paavovayrynen.fi/2014/03/03/suomen-linja-ukrainan-kriisissa/

Kirjoitin, että Ukrainan kahtiajaolla on syvät historialliset juuret. Maan itäiset osat ovat olleet vuosisatojen ajan osa Venäjää, kun taas länsiosat ovat kuuluneet pitkiä aikoja Itävalta-Unkariin tai Puolaan. Toisen maailmansodan jälkeen Ukrainan länsiosissa käytiin pitkään sitkeää sissisotaa neuvostoarmeijaa vastaan. Maan itäosissa ja Krimin niemimaalla on vahva venäläisvähemmistö.

Kerroin blogissani, että ”raporttia laatiessani tapasin Ukrainan ulkoministeriön valtiosihteerin. Hän sanoi, että Ukrainalla tulisi olla samankaltainen asema kuin Suomella oli ollut kylmän sodan kaudella: heidän tulisi ottaa huomioon Venäjän turvallisuusedut ja suuntautua taloudellisessa yhteistyössä sekä Venäjän että länsimaiden suuntaan. Samansuuntaisen lausunnon antoi äskettäin arvostettu amerikkalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Zbigniew Brzezinski.”

Näitä Kissingerin ja Brzezinskin mielipiteitä ei otettu huomioon. Käynnistyi toiminta Ukrainan liittymiseksi sekä Euroopan unioniin että Natoon.

Ukrainassa sisäiset jännitteet kärjistyivät. Syntyi vallankumous, jonka seurauksena maan laillisesti valittu presidentti joutui maanpakoon. Uusi hallitus päätti ensi töikseen hakea Nato-jäsenyyttä ja kieltää venäjän kielen käytön.

Tapasin pian tämän jälkeen Brysselissä Ukrainan suurlähettilään, joka luottamuksellisessa keskustelussa piti näitä päätöksiä pahoina virheinä. Nyt tiedämme, mihin ne johtivat.

x x x

Vuoden 2014 lopulla ja seuraavan vuoden alussa kirjoitin useita blogeja, joissa pyrin löytämään ratkaisua syntyneeseen vakavaan kriisiin.

Joulukuun 22. päivänä 2014 julkaisemassani blogissa (https://www.paavovayrynen.fi/2014/12/22/syttyyko-jaatyneista-konflikteista-kuuma-sota/) kirjoitin:

”Ukrainan yhtenäisyys olisi voitu säilyttää vain siten, että eri väestöryhmät olisivat hakeneet keskinäistä yhteisymmärrystä, jota sekä länsimaat että Venäjä olisivat tukeneet. Geopoliittinen valtakilpailu repi kuitenkin Ukrainan rikki, synnytti sisällissodan ja johti lopulta kansainvälisen kriisin.

Nyt puhutaan jopa kylmästä sodasta idän ja lännen välillä. Tulevaisuuden näköala on pelottava. Kielenkäyttö kovenee, uusia pakotteita asetetaan ja suunnitellaan. Jäätyneet konfliktit saattavat jännityksen kasvaessa kärjistyä ja uusia saattaa syntyä. Erityisen vaaralliseksi tilanteen tekee se, että ulkovallat ovat sitoutuneet vahvasti konfliktien osapuoliin. Pahimmillaan ne voivat johtaa lopulta laajempaan kuumaan sotaan.

Olen esittänyt, että ETY-järjestön parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva pyrkisi saamaan aikaan kansainvälisen konferenssin, jossa voitaisiin kokonaisvaltaisesti käsitellä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän etelärajoille syntyneittä konflikteja ja jännitteitä.

Suomikin voisi ja Suomen pitäisi toimia. Ensi kesänä tulee kuluneeksi 40 vuotta Helsingissä järjestetystä ETYKin huippukokouksesta. ETYKin päätösasiakirja tähtäsi sotien jälkeen syntyneen Euroopan kahtiajaon lieventämiseen, ja se johti lopulta Saksan yhdistymiseen ja sekä Varsovan liiton että Neuvostoliiton hajoamiseen.

Vuoden 1990 lopulla Pariisin huippukokouksessa allekirjoitettiin Uuden Euroopan peruskirja. Nyt ETY-järjestöä tarvitaan niiden jännitteiden purkamiseen, jotka uutta Eurooppaa ovat kohdanneet.

Ehkäpä Suomi ja Ranska voisivat toimia nyt yhdessä Euroopan rauhan ja turvallisuuden vahvistamiseksi.”

Tähän mahdollisuuteen ei tartuttu.

Viime aikoina en ole Ukrainan kriisistä kirjoittanut. Minulla ei ole ollut lisättävää siihen, mitä kirjoitin kahdessa viime keväänä kirjoittamassani blogissa. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/ei-kuolemanpelosta-pida-itsemurhaa-tehda/ https://www.paavovayrynen.fi/2021/04/15/suomikin-on-osavastuussa-ukrainan-kriisista/

Niihin sisältyy useita linkkejä vuosien varrella julkaisemiini kirjoituksiin. Nekin kannattaa lukea.

x x x

Ratkaisun avaimet ovat Ukrainan itsensä käsissä.

Ukraina voisi peruuttaa hakemuksensa liittyä Naton jäseneksi.

Samalla se voisi korostaa, että se pitää kiinni oikeudestaan hakea jäsenyyttä myöhemmin. Käytännössä tällä ei olisi suurta merkitystä, kun nyt voimassa olevan hakemuksen käsitteleminen kestäisi joka tapauksessa hyvin pitkään.

Hakemuksen peruuttaminen antaisi uusia mahdollisuuksia Ukrainan kriisin ratkaisemiseen. Sotatoimet voisivat päättyä. Neuvotteluissa olisi mahdollista sopia kaikkien osapuolten kesken ratkaisuista, joilla Ukraina voisi olla hyvässä yhteistyössä sekä EU-maiden, Yhdysvaltojen että Venäjän kanssa.

Jännitteiden lientyessä olisi ehkä mahdollista palauttaa Donetskin ja Luhanskin kapinallisalueet Ukrainan yhteyteen ja toteuttaa Minskin sopimukset.