25
helmi
2022
30

Itävalta esikuvaksi puolueettomalle Ukrainalle

Kirjoitin varhain keskiviikko-aamuna blogin ”Ukrainalla on oikeus myös puolueettomuuteen”. Yritin virittää keskustelua siitä, kuinka uhkaamassa ollut sota voitaisiin ehkä vielä välttää. Seuraavana aamuna Venäjä käynnisti hyökkäyksensä Ukrainaan.

Sain virikkeen blogiini siitä, että monet lukijani olivat toivoneet, että käsittelisin Dissidenttiin perustuneiden ja historiaan painottuneiden kirjoitusteni ohella myös ajankohtaisia asioita. Erityisesti Ukraina oli toiveiden listalla.

Olemme keskittyneet Dissidentissä aluksi historiaan sen vuoksi, että meidän on tunnettava menneisyyttä sekä nykyisen politiikan ymmärtämiseksi että tulevaisuutta koskevien pohdintojen tueksi.

Viime viikolla julkaisimme Dissidentin jakson, jossa käsittelimme vuoden 1987 hallitusratkaisua ja siihen liittynyttä tarinaa ”kassakaappisopimuksesta”. Tällä viikolla käsittelemme vuoden 1988 presidentinvaaleja. Ne kytkeytyivät edellisen vuoden hallitusratkaisuun, jolla Mauno Koivisto varmisti uudelleenvalintansa. Uusin jakso esitetään huomenna klo 9, mutta se on katsottavissa Permannosta jo nyt. Sieltä löytyvät kaikki Dissidentin jaksot.

Myöhemmissä jaksoissa Dissidentti siirtyy nykyaikaan ja tulevaisuuteen.

x x x

Torstain blogissani nojauduin siihen tosiasiaan, että Ukrainan johto alun perin toivoi, että Ukrainalla voisi olla samankaltainen asema kuin Suomella oli ollut kylmän sodan kaudella. Heidän tulisi ottaa huomioon Venäjän turvallisuusedut, ja suuntautua taloudellisessa yhteistyössä sekä Venäjän että länsimaiden suuntaan.

Ukrainan puolueettomuutta kannattivat myös johtavat amerikkalaiset turvallisuuspolitiikan asiantuntijat Henry Kissinger ja Zbigniew Brzezinski.

Näitä mielipiteitä ei otettu huomioon. Käynnistyi toiminta Ukrainan liittymiseksi sekä Euroopan unioniin että Natoon.

Kirjoitin, että ratkaisun avaimet sodan välttämiseksi olivat Ukrainan itsensä käsissä.

Ukraina voisi peruuttaa hakemuksensa liittyä Naton jäseneksi.

Samalla se voisi korostaa, että se pitää kiinni oikeudestaan hakea jäsenyyttä myöhemmin. Käytännössä tällä ei olisi suurta merkitystä, kun nyt voimassa olevan hakemuksen käsitteleminen kestäisi joka tapauksessa hyvin pitkään.

Hakemuksen peruuttaminen antaisi uusia mahdollisuuksia Ukrainan kriisin ratkaisemiseen. Sotatoimet voisivat päättyä. Neuvotteluissa olisi mahdollista sopia kaikkien osapuolten kesken ratkaisuista, joilla Ukraina voisi olla hyvässä yhteistyössä sekä EU-maiden, Yhdysvaltojen että Venäjän kanssa.

Jännitteiden lientyessä olisi ehkä mahdollista palauttaa Donetskin ja Luhanskin kapinallisalueet Ukrainan yhteyteen ja toteuttaa Minskin sopimukset.”

x x x

Nyt kun laajamittaiset sotatoimet ovat käynnissä, käydään keskustelua niiden lopputuloksesta.

On selvää, että Venäjän voitto on vain ajan kysymys. Ratkaisevaa on, milloin ja millä tavalla Ukrainaan tulee uusi johto, jonka kanssa Venäjä on valmis neuvottelemaan.

Jotkut maalailevat kauhukuvia, joiden mukaan Venäjän aggressiot saattaisivat suuntautua myös muihin maihin.

Tähän liittyen Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat ovat käynnistäneet suoranaisen pelottelukampanjan, jolla ajavat asiaansa. Perustelut ovat kestämättömiä.

Suomikin on ajamassa kovia pakotteita. Mieleen tulevat aikaisemmat pakotepäätökset, jotka ovat sattuneet pahimmin Suomeen, samoin Venäjän vastapakotteet. Tässä suhteessa ei kannattaisi etulinjaan pyrkiä.

Outoa on sekin, että Suomessa keskustellaan nyt mahdollisuudesta, että Suomi luopuisi siitä periaatteestaan, että emme salli aseiden toimittamista kriisialueille.

Nyt kannattaisi sen sijaan keskustella siitä, millaisia voisivat olla ne neuvottelut, joilla sotatoimet aikanaan päättyvät ja millainen on Ukrainan tuleva asema.

Jos järki voittaisi, esille otettaisiin se ratkaisu, josta edellisessä blogissani kirjoitin.

On pyrittävä siihen, että Ukraina olisi sotilaallisesti liittoutumaton, puolueeton maa. Ratkaisun etäisenä esikuvana voisi olla se sopimus, jolla toisen maailmansodan jälkeen muodostui pysyvästi puolueeton Itävalta. Puolueettomuus on kirjattuna maan perustuslakiin.

Ukrainalle itselleen ja länsimaille tämä olisi paras mahdollinen ratkaisu.

Mutta se saattaisi kiinnostaa myös Venäjää.

Näköpiirissä on vihatun miehittäjän asema. Monet muistavat vielä 1950-luvun, jolloin venäläisvastaisessa Länsi-Ukrainassa käytiin sitkeää sissisotaa neuvostoarmeijaa vastaan. Nyt länsimaista vastarinnalle tulisi laajaa ja vahvaa tukea.

Puolueettomuusratkaisun kautta Venäjän turvallisuusedut tulisivat turvatuiksi. Se pääsisi kehittämään yhteistyötä koko Ukrainan kanssa.

Jos tämä tie valittaisiin, Ukrainan kriisistä voisi avautua tie uuteen yhteistyön kauteen koko Euroopassa.