13
helmi
2020
9

Keskustalle 20 kansanedustajaa?

Ilta-Lehdessä julkaistiin tänään asiantuntijoiden arvioita puolueiden kannatuskehityksestä (Iltalehti).

Tuomas Kanervala muunsi omassa analyysissään viimeaikaiset gallup-luvut eduskuntapaikoiksi. Niiden mukaan Keskusta saisi 20 kansanedustajaa, saman määrän kuin vihreät. Etelän väkirikkaissa seitsemässä vaalipiirissä Keskusta saisi vain 4-5 paikkaa. Niissä asuu lähes 60 % suomalaisista.

Eilisessä blogissani (Aluepolitiikalla uuteen nousuun Helsingissä) kirjoitin Keskustan tähänastisesta kannatuksesta kahdessa väkirikkaimmassa vaalipiirissä, Helsingissä ja Uudellamaalla.

Vuonna 1970 Keskustapuolueen valtakunnallinen kannatus romahti, ja se sai vain 36 kansanedustajaa. Kaksi valittiin Uudeltamaalta, Helsingistä ei yhtään.

Vuoden 2019 valeissa Keskusta sai 31 eduskuntapaikkaa. Helsingissä ja Uudellamaalla puolueelle tuli yhtä monta paikkaa kuin vuonna 1970. Suhteellisesti tulos oli kuitenkin heikompi, koska nyt tältä alueelta valitaan paljon enemmän kansanedustajia kuin viisi vuosikymmentä sitten.

Kirjoituksessani kerroin, että 1970-luvun alusta alkaen Keskustalle kehitettiin ihmisyysaatteeseen ja vihreään aaltoon perustuva poliittinen ohjelma, jolla puolue palasi 1980-luvun lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi. Terävällä aluepolitiikalla oli tässä keskeinen merkitys.

Keskustan vaalimenestykseen Uudellamaalla ja Helsingissä ovat tietysti vaikuttaneet hyvän aluepolitiikan lisäksi myös monet muut tekijät. Yksi niistä on ollut selkeä ulkopoliittinen linja, jolla Keskusta on puolustanut Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta.

1980-luvun lopulla Keskustan nousu liittyi vuoden 1988 presidentinvaaleihin, joissa sain puolueen ehdokkaana vahvan kannatuksen myös Helsingissä ja Uudellamaalla. Saman vuoden syksyllä käydyissä kuntavaaleissa Keskusta sai yli 21 prosentin kannatuksen, ja Helsingissä puolueen valtuutettujen määrä nousi kahdesta neljään.

Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Keskusta sai 55 kansanedustajaa. Uudellamaalla kansanedustajien määrä nousi neljään ja puolue sai kansanedustajan myös Helsingistä. Parhaimmillaan, vuoden 2003 vaaleissa, Keskusta sai Helsingistä kaksi kansanedustajaa ja Uudeltamaalta viisi.

Eilisessä kirjoituksessani rohkenin arvioida, että oikeanlaisella politiikalla Keskusta voisi saada Helsingistä ja Uudeltamaalta jopa kymmenkunta kansanedustajaa.

Äskettäin julkaisemassani teoksessa ”Yhteinen vuosisatamme” kerron laajemminkin näkemykseni siitä, millaisella aatteellisella otteella, poliittisella linjalla ja strategialla Keskusta voisi jälleen nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi. Kirjaa on saatavana kirjakaupoista, kirjaosastoilta ja Pohjanrannan verkkokaupasta. Sen voi lukea ilmaiseksi kotisivuni sähkökirja-arkistosta (paavovayrynen.fi/Sähkökirjat).