Aluepolitiikalla uuteen nousuun Helsingissä

Julkisuudessa on keskusteltu siitä, kuinka Keskusta voisi lisätä kannatustaan Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla. Tämä on todettu välttämättömäksi, jotta puolue voisi kilpailla tasavertaisesti asemasta maan suurimpana puolueena.

Samaa keskustelua käytiin viisi vuosikymmentä sitten. Ratkaisu löydettiin, ja elävä elämä on osoittanut sen kestäväksi.

Vuosien 1970 ja 1972 vaaleissa Keskustan kannatus oli romahtanut ja puolueen eduskuntaryhmässä oli vain 35 jäsentä. Tuohon aikaan puolueella ei ollut Helsingistä yhtään kansanedustajaa ja Uudeltamaalta vain kaksi.

Alkiolaiseen ihmisyysaatteeseen nojautuen Keskusta ryhtyi silloin päättäväisesti vastustamaan SDP:n ja Kokoomuksen ajamaa keskittämispolitiikkaa. Puolue pyrki rakentamaan hajautettua ja luonnonmukaista tieto- ja sivistysyhteiskuntaa. Yhteiskunnan tuli olla alueellisesti hajautettu. Talouselämän tuli perustua pienyrityksiin ja osuustoimintaan. Päätökset tuli tehdä kansanvaltaisesti ja mahdollisimman lähellä ihmisiä.

Aluepolitiikassa pyrittiin vahvistamaan maaseudun ja maakuntien elinvoimaa, mutta myös hillitsemään työpaikkojen ja väestön keskittämistä pääkaupunkiseudulle. Liian nopea ja liiallinen keskittyminen aiheutti ongelmia. Asunnoista oli pulaa ja asuminen oli kallista. Palveluja ei kyetty riittävän nopeasti kehittämään. Arvokkaita rakennettuja ja luontoympäristöjä tuhoutui.

Vaalikaudella 1983-87 toimineessa Kalevi Sorsan johtamassa hallituksessa syntyi Keskustan ja SDP:n välinen aluepolitiikan historiallinen kompromissi. Yhtäältä keskittymistä pääkaupunkiseudulle pyrittiin hillitsemään ja toisaalta valtio myönsi varoja Helsingin seudun erityisten ongelmien ratkaisemiseen. Tärkeänä taustavoimana oli Helsingin apulaiskaupunginjohtajana tuolloin toiminut Erkki Tuomioja.

Terävällä aluepolitiikalla oli keskeinen merkitys siihen, että Keskusta nousi 1980-luvun lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi ja teki läpimurron myös pääkaupunkiseudulle.

Vuoden 1988 presidentinvaaleissa sain Keskustan ehdokkaana lähes 21 prosentin kannatuksen ja selviydyin kakkoseksi. Syksyn 1988 kuntavaaleissa Keskusta sai yli 21 prosentin kannatuksen, ja Helsingissä puolueen valtuutettujen määrä nousi kahdesta neljään.

Nämä vaalitulokset perustuivat ratkaisevalla tavalla siihen, että Keskusta vastusti tiukasti SDP:n ja Kokoomuksen Holkerin hallituksessa toteuttamaa keskittämispolitiikkaa.

Samalla poliittisella linjalla Keskusta nousi vuoden 1991 eduskuntavaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi. Uudellamaalla Keskustan paikkamäärä kaksinkertaistui, ja saimme neljä kansanedustajaa. Helsingistäkin saimme oman kansanedustajan.

Tämän läpimurron jälkeen Keskusta on ollut vahva puolue myös Helsingissä ja Uudellamaalla. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa saimme Helsingistä jopa kaksi kansanedustajaa ja Uudeltamaalta viisi.

Viime kevään eduskuntavaalien jälkeen olemme suhteellisesti laskien vielä huonommassa jamassa kuin 1970-luvun alussa. Uudeltamaalta Keskustalla on vain kaksi kansanedustajaa, Helsingistä ei yhtään. Näistä vaalipiireistä valitaan nyt kuitenkin paljon enemmän kansanedustajia kuin viisi vuosikymmentä sitten.

Mistä tämä johtuu?

Romahduksen suurin syy on, että Keskusta on 2010-luvulla luopunut ajamasta selkeää aluepolitiikkaa. Ennen muuta tämä on näkynyt siinä, että puolue on ryhtynyt myötäilemään Kokoomuksen ja SDP:n ajamaa keskittävää metropolipolitiikkaa.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Keskustan aluepoliittisen linjan hämärtyminen johti romahdukseen sekä pääkaupunkiseudulla että koko maassa.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa luottamus palautui. Keskustan ehdokkaana pidin aluepolitiikkaa keskeisesti esillä.

Vuoden 2015 vaaleihin käytäessä Keskustan aluepolitiikan linja oli hyvä. Luottamus kuitenkin menetettiin, kun Juha Sipilän johtama hallitus jatkoi keskittävää metropolipolitiikkaa ja entisestään sitä jopa tehosti.

Keskustan uuden nousun ytimessä on pääkaupunkiseudulla aikanaan saavutetun kannatuksen palauttaminen ja sen kasvattaminen. Tämä on mahdollista, kun puolue ryhtyy jälleen rohkeasti vastustamaan keskittävää metropolipolitiikkaa. Se tuhoaa luontoa ja Helsingin arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Varsinkin pienituloisimmat kärsivät alueen korkeista elinkustannuksista ja heikosta elinympäristöstä. Keskustalainen aluepolitiikka tarjoaa paremman vaihtoehdon kaikille helsinkiläisille.

Vastustamalla keskittävää metropolipolitiikkaa Keskusta vahvistaa luottamustaan myös maaseudulla ja maakuntakaupungeissa.

Itse asiassa poliittisen taistelun etulinja on pääkaupunkiseudulla. Alueen valtapuolueet Kokoomus, SDP, Vihreät ja Perussuomalaiset ajavat keskittämispolitiikkaa, mutta niiden kannattajien keskuudessa on runsaasti myös sen vastustajia. Keskustan tulee haastaa tämä nykyinen valtavirta sekä Helsingissä että koko pääkaupunkiseudulla. Tällä tavoin voimme saada tältä alueelta jopa kymmenkunta kansanedustajaa.

Tähän liittyy ajatukseni, että Helsinkiin olisi perustettava Keskustan ruotsinkielinen osasto, johon voisivat liittyä myös muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien asukkaat. Keskustalla on ollut pääkaupunkiseudulla runsaasti ruotsinkielisiä kannattajia. Heille on tarjottava mahdollisuus osallistua puolueen toimintaan omalla äidinkielellään.

Toivon, että Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestöt antavat tälle ajatukselle tukensa. Sopiva vetäjä osastolle varmaankin löydetään.