Eduskunnan elefantit
Elefantit eduskuntakeskusteluun toi SDP:n Timo Harakka, joka julkisen talouden näkymiä syksyllä käsiteltäessä luonnehti sote-uudistuksen todellisia kustannuksia eduskunnan elefantiksi, josta ei haluta keskustella.
Harakan kielenkäyttö lienee peräisin Tommy Hellstenin kirjasta ”Virtahepo olohuoneessa”. Se käsittelee alkoholismia, joka täyttää perheen olohuoneen, mutta siitä ei haluta keskustella.
Vastasin Harakalle, että eduskunnassa on paljon suurempi julkiseen talouteen vaikuttava puhumattomuuden elefantti, Suomen jäsenyys euroalueessa.
Valtion ja kuntien kipeät menoleikkaukset, veronkorotukset ja velkaantuminen johtuvat siitä, että Suomen kansantalous ei ole kymmeneen vuoteen kasvanut sen vuoksi, että liityimme ainoana Pohjoismaana euroon. Ruotsissa elintaso on samana ajankohtana reilusti noussut ja julkinen talous hyvässä kunnossa.
Kokoomus, SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto eivät halua eurosta puhua, kun ne olivat Paavo Lipposen hallituksessa viemässä Suomea euroalueeseen. Keskustan nykyjohto ei halua puhua eurosta, vaikka puolue vastusti Suomen jäsenyyttä. Tämä johtuu siitä, että Juha Sipilä liikemiehenä kannatti Suomen siirtymistä euroon, eikä puolue halua leimautua EU-kriittiseksi.
Niinpä Suomi on ajautumassa kohti seuraavaa euroalueen kriisiä edes keskustelematta euron vaikutuksista Suomen talouteen, työllisyyteen ja itsenäisyyteen. Erityisesti mahdollisesta euroerosta täysin vaietaan.
Myöhemmin olen puhunut eduskunnassa siitä, että elefantteihimme kuuluu myös Suomen suhde sotilasliitto Natoon.
Edellinen hallitus teki kesällä 2014 päätöksen solmia isäntämaasopimus Naton kanssa. Sitä ei käsitelty eduskunnassa. Ruotsissa valtiopäivät asetti yhteistyölle tiukat rajat. Ruotsiin ei voida tuoda ydinaseita. Naton joukkoja voi tulla maahan vain hallituksen kutsusta.
Vielä edellisen hallituksen aikana suhtauduttiin hyvin pidättyväisesti sotaharjoituksiin Naton ja Nato-maiden kanssa. Nyt on menty mukaan ilman estoja ja pidäkkeitä. Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden uskottavuus on koetuksella.
Eduskunnassa Suomen Nato-suhteesta ei haluta keskustella. SDP on jostakin syystä hiljaa. Vain Vasemmistoliitosta kuuluu kritiikkiä. Nyky-Keskusta näyttää unohtaneen Urho Kekkosen turvallisuuspoliittisen perinnön.
Kolmas elefantti on maahanmuuttopolitiikka.
Nyt kauhistellaan niitä ongelmia, joita on syntynyt vuonna 2015 Suomeen tulleiden kymmenien tuhansien turvapaikanhakijoiden vuoksi. Kuten jo silloin tiedettiin, useimmat heistä eivät ole olleet oikeutettuja turvapaikkaan.
Yritin jo keväällä ja alkukesästä 2015 vaikuttaa siihen, että Suomi olisi EU:ssa pyrkinyt pysäyttämään muuttovirran perustamalla yhteistyössä UNHCR:n ja alueen valtioiden kanssa pakolaisleirejä Pohjois-Afrikkaan. Tähän ei tartuttu.
Syksyllä vetosin pääministeriin ja ulkoministeriin, että Suomi palauttaisi rajatarkastukset, kuten Itävalta ja Saksa olivat jo tehneet. Vastaus oli, ettei näin voida tehdä. Kuitenkin Ruotsi, Tanska ja Norja hieman myöhemmin palauttivat tarkastukset. Suomen osalta vahinko kuitenkin oli jo tapahtunut.
Keskustelua maahanmuuttopolitiikasta vaikeuttaa se, että hyvin liberaalia linjaa toteuttaneessa hallituksessa olivat kesään 2017 saakka myös Perussuomalaiset. Keskustassa ollaan tyytymättömiä, mutta Sipilän linjaa ei haluta julkisesti arvostella. Vasemmisto ja vihreät ovat pitäneet hallituksen linjaa jopa liian tiukkana.
Oma tyytymättömyyteni Keskustan linjaan kasvoi jo vuoden 2016 alussa niin suureksi, että päätin jättäytyä sivuun ja perustaa lopulta uuden puolueen. Painavia syitä oli myös puolueen sisäpolitiikassa.
Aluepolitiikassa Keskusta on ryhtynyt Juha Sipilän ja Kimmo Tiilikaisen johdolla tukemaan keskittävää metropolipolitiikkaa. Maaseudun ja maakuntien kehittämistä laiminlyödään.
Köyhän asiaa ajaneesta ja pienituloisia puolustaneesta Keskustasta on tullut puolue, joka leikkaa perusturvaa. Kansaneläkeindeksin leikkaaminen ja jäädyttäminen tämän kouriintuntuvasti osoittaa.
Onneksi on tarjolla vaihtoehto, Tähtiliike. Sen saamiseksi puoluerekisteriin on nyt koossa 4500 kannattajakorttia. Eilen Joensuun joulumarkkinoilla saimme 250 korttia. Tänään jatketaan. Ensi viikonloppuna olemme Seinäjoen joulumarkkinoilla. Uskon, että silloin 5000 kortin raja saavutetaan.
Nyt keräykseen on saatava kaikkialla vauhtia. Ajan voittamiseksi kerätyt kortit on parasta lähettää minulle suoraan osoitteeseen Paavo Väyrynen, EDUSKUNTA 00102. Kirjekuoreen on kiinnitettävä postimerkki. Kortteja voi toki edelleen toimittaa myös maksuttomana vastauslähetyksenä (Suomen linja ry. TUNNUS 5021867, 00003 VASTAUSLÄHETYS. Postimerkin kohdalle: Vastaanottaja maksaa postimaksun).