17
helmi
2016
32

Martti Ahtisaari

Nuoret ovat kyselleet, mistä kumpuaa se väyrys-vammaisuus, joka tuli esille Martti Ahtisaaren kommenteista eilisessä lehdistötapaamisessa.

Totean heti alkuun, ettei minulla ole henkilökohtaisesti mitään Martti Ahtisaarta vastaan. Hän on ihan mukiin menevä mies.

Olemme joutuneet Ahtisaaren kanssa napit vastakkain ennen muuta Eurooppa-politiikasta.

Vuoden 1994 presidentinvaalien yhteydessä Ahtisaari kannatti voimakkaasti Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Itse ajattelin, että meidän olisi pitänyt pyrkiä pysyttäytymään Euroopan talousalueessa ja kehittää pohjoismaista yhteistyötä. Suoraa kantaa jäsenyyteen en voinut kampanjan yhteydessä esittää, kun neuvottelut olivat vielä kesken.

Presidentinvaalien yhteydessä käytiin kovaa mediapeliä, joka ilmeisesti ratkaisi niiden tuloksen. Asialla lienevät olleet EU-jäsenyyttä ajaneet talouselämän edustajat.

EU-kansanäänestykseen Ahtisaari otti presidenttinä voimakkaasti kantaa. Hän tuki julkisesti myös Suomen liittymistä euroalueeseen ja perusteli tätä turvallisuuspolitiikalla. Tämä saattoi perustua vain siihen ajatukseen, että rahaliitto edistää EU:n kehittymistä liittovaltioksi, jolla on yhteinen puolustus ja jonka kautta Suomi tulee Naton jäseneksi.

Suomen suoraa Nato-jäsenyyttä Ahtisaari on ryhtynyt ajamaan vasta myöhemmin.

Vuoden 1994 presidentinvaalien yhteydessä oli esillä myös muita asioita, joissa jouduimme Ahtisaaren kanssa vastakkain.

Tuohon aikaan pelättiin, että Venäjän sekavan sisäisen tilanteen vuoksi Suomeen saattaisi tulla hyvin paljon turvapaikanhakijoita. Suhtautumisessa tähän ongelmaan olimme eri mieltä.

Ahtisaari sanoi City-lehden haastattelussa, että hän antaisi myös luvan käyttää aseita, jos itärajan yli olisi tulossa satoja tuhansia pakolaisia joita ei muilla keinoin olisi pysäytettävissä.

Ahtisaaren vaalipäällikkönä toiminut Erkki Tuomioja kommentoi asiaa vuonna 2014 julkaisemassaan päiväkirjassa vuosilta 1991-1994:
”Kyselyvastaus voi vielä mennä satunnaisen erehdyksen tiliin, mutta nyt kuultava selitys ei enää… Jokainen tipottain annettava selitys vain pahentaa tilannetta. Pahinta on jos ja kun kyseessä ei ole vain esittämistaidollinen moka, vaan musta aukko ehdokkaan ajattelussa… Väyrynenkin toteaa täysin selväjärkisesti, ettei pakolaisia tietenkään voi missään olosuhteissa ruveta ampumaan vaan heidät on otettava vastaan.”

Presidentiksi tultuaan Martti Ahtisaari ilmoitti, ettei minulla olisi hänen virkakaudellaan asiaa valtioneuvoston jäseneksi. Tätä virkakieltoa ei koeteltu käytännössä, sillä Keskusta oli koko kauden oppositiossa ja minä Euroopan parlamentissa.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Kansalaisaloitteita koskevaa lainsäädäntöä on muutettava
Milloinkahan Sailas ja Virtanen ryhtyvät kannattamaan Suomen euroeroa?
EuroThinkTankin raportti antaa tukea Suomen euroeron toteuttamiselle
Onko komissiolla B-suunnitelmaa TTIP-sopimuksen kariutumisen varalle?