Voisiko rauhansopimus sisältää Krimin itsenäisyyden osittaisen palautumisen?

Kansainvälisessä elämässä tulisi noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä. Järjestelmän sääntöpohjaisuus on erityisen tärkeää Suomen kaltaisille pienille maille.

Viime aikoina tätä on jälleen korostettu, kun on käyty keskustelua sopimuksesta, jolla Ukrainan ja Venäjän välinen sota saataisiin päättymään.

Suurvallat toimivat usein yhteisesti sovituista säännöistä poiketen.

Nyt on syntynyt aikamoista vastarintaa sille, että on ehdotettu Krimin niemimaan jäämistä osaksi Venäjää. On korostettu, ettei voida hyväksyä sitä, että Krim irrotettaisiin Ukrainasta kansainvälisen oikeuden vastaisella hyökkäyksellä.

Kun keskustelu Krimin tulevasta asemasta oli viime viikolla kiivaimmillaan, Suomessa sattui vierailemaan Kosovon presidentti Vjosa Osmani. Maamme tiedotusvälineissä vierailu sai osakseen valitettavan vähän huomiota.

Vierailun yhteydessä olisi voitu tuoda esiin Suomen ja erityisesti presidentti Martti Ahtisaaren suorastaan ratkaisevaa toimintaa Kosovon itsenäistymisen toteuttamisessa.

Ehkä jotkut eivät halunneet juuri nyt muistuttaa mieliin Kosovon itsenäistymiseen liittyneitä tapahtumia.

Kosovo irrotettiin Serbiasta Nato-maiden Yhdysvaltain johdolla toteuttamilla rajuilla laittomilla pommituksilla.

Tästä syystä monet EU-maatkaan eivät ole Kosovon itsenäisyyttä tunnustaneet. Oman tunnustuksensa Suomi antoi vuoden 2008 alussa ensimmäisten maiden joukossa.

x  x  x

Rauhan palauttamiseksi Ukrainaan pitäisi hakea ratkaisuja, jotka olisivat molempien osapuolten hyväksyttävissä.

Omaan mieleeni ovat nousseet ehdotukset, joita tein toisissa oloissa vuoden 2014 lopulla.

Olin seurannut Ukrainan tapahtumia läheltä vuoden 1995 alusta lähtien Euroopan parlamentin jäsenenä. Vuonna 2000 laadin raportin Ukrainan ja EU:n välisistä suhteista. Vuosina 2007-2011 olin hoitanut Suomen Ukraina-suhteita ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä.

Pohjustin kannanottojani 29.12.2014 julkaisemassani blogissa ”Tosiasiat on tunnustettava, virheet on myönnettävä”:

”Tänä vuonna puhjennut Ukrainan kriisi syntyi vahingossa useiden virhearvioiden seurauksena. Kriisi on ensi sijassa Ukrainan sisäinen, mutta ulkovallat ovat sitä omalla toiminnallaan kärjistäneet. Sekä länsimaat että Venäjä aliarvioivat Ukrainan sisäiset vastakohtaisuudet.

Ukraina on äärimmäisen kahtiajakautunut maa.

Sen länsiosat ovat kuuluneet aikaisemmin Itävalta-Unkariin ja Puolaan, ja siellä on suuri puolalais- ja unkarilaisvähemmistö. Maan länsiosissa käytiin vielä 1950-luvun alussa sissisotaa neuvostoarmeijaa vastaan. Siellä venäläisiä suorastaan vihataan.

Krimin niemimaa ja Itä-Ukraina ovat puolestaan kuuluneet satojen vuosien ajan Venäjään, ja siellä venäläiset ovat enemmistönä.

Euroopan unionissa tehtiin virhe, kun Venäjä jätettiin kokonaan vuonna 2008 käynnistetyn Itäisen kumppanuuden ohjelman ulkopuolelle. Kiista kumppanuusohjelmaan liittyneestä EU:n ja Ukrainan välisestä assosiaatiosopimuksesta johti sisällissotaan ja kansainväliseen kriisiin.

EU antoi tukensa assosiaatiosopimusta kannattaneille Maidanin aukion mielenosoittajille. Tilanne kuitenkin ryöstäytyi käsistä, kun mielenosoittajat helmikuun lopulla torjuivat johtavien EU-maiden välityksellä presidentti Viktor Janukovitshin ja oppositiopuolueiden välille aikaansaadun sopimuksen ja syrjäyttivät perustuslain vastaisesti presidentin virastaan. Uusi hallinto nimitti tilannetta vallankumoukseksi.”

Kirjoitin, että Kosovon itsenäistymiseen liittyneet tapahtumat olivat vaikuttaneet siihen, kuinka Venäjän toteuttamaan Krimin valtaukseen suhtauduttiin:

”Venäjä rikkoi kansainvälistä oikeutta valtaamalla Krimin niemimaan. Jos Krim olisi vain julistautunut itsenäiseksi, länsimaiden reaktio olisi ollut lievä. Olivathan länsimaat itse rikkoneet kansainvälistä oikeutta Kosovon itsenäistymisen yhteydessä, mitä kaikki EU-maatkaan eivät hyväksyneet. Krimin liittäminen Venäjään sai osakseen jyrkän tuomion.”

x  x  x

Vuoden viimeisenä päivänä julkaisemassani blogissa ”Poliittinen ratkaisu Ukrainan kriisiin” esitin pohdittavaksi, kuinka kuluneena vuonna puhjenneeseen Ukrainan kriisiin voitaisiin löytää rauhanomainen ratkaisu ja estää sen muuttuminen pitkäaikaiseksi jäätyneeksi konfliktiksi, josta tulisi myös suurvaltojen vastakkainolon rintamalinja.

Korostin kirjoittavani ennen muuta kansainvälisten suhteiden dosenttina, jolla on sekä tutkijan vapaus että myös velvollisuus heittää keskusteluun ennakkoluulottomiakin ajatuksia.

Ukrainan kriisissä oli löydettävä ratkaisu Krimin ja Itä-Ukrainan valtiolliseen asemaan.

”Tässä esikuvana voisi toimia Puerto Rico, joka on Yhdysvaltoihin kuuluva itsehallintoalue (The Commonwealth of Puerto Rico). Sillä on omat valtiolliset toimielimet. Puerto Ricon edustaja osallistuu Yhdysvaltain kongressin toimintaan, mutta hänellä ei ole päätösvaltaa. Puertoricolaiset voivat osallistua Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaaleihin, mutta eivät itse vaaliin.

Puerto Ricolla on oma kansalliskaarti, mutta sen ulkoisesta turvallisuudesta vastaa Yhdysvallat, jolla on maassa myös tukikohtia.

Vuonna 2012 Puerto Ricossa järjestettiin viimeinen kansanäänestys maan asemasta. Enemmistö kannatti liittymistä Yhdysvaltoihin sen osavaltiona, mutta Washingtonissa sen tulosta ei ole tunnustettu. Ratkaisua on lykätty ja on edellytetty uuden kansanäänestyksen järjestämistä.

Ukrainan kriisissä ratkaisuksi voisi tulla Krimin itsenäisyyden osittainen palautuminen ja sen muuttuminen Puerto Ricon kaltaiseksi itsehallintoalueeksi, jolla olisi omat valtiolliset rakenteet. Donbassista voisi puolestaan tulla Ukrainaan kuuluva autonominen alue.”

Ratkaisu tuli löytää myös sotilaallisen turvallisuuden kysymyksiin.

”Jotta Ukrainan valtiollinen yhtenäisyys voisi palautua, sen tulisi säilyä sotilaallisesti liittoutumattomana maana.

Krimin alueella voisi olla Puerto Ricon mallin mukainen oma ”kansalliskaarti”, mutta sen ulkoisesta turvallisuudesta vastaisi Venäjä. Tällöin tulisi otetuksi huomioon sopimuksiin perustuva Venäjän oikeus ylläpitää Krimillä laivaston ja ilmavoimien tukikohtia.

Donbassin tulisi kuulua Ukrainan valtioalueeseen, ja maan ulkorajojen tulisi olla sen viranomaisten valvonnassa. Alueella tulisi toteuttaa pitkälle viety sisäinen itsehallinto. Donbassillakin tulisi ehkä olla ainakin siirtymävaiheessa oma kansalliskaarti.”

x  x  x

Tammikuun alussa 2015 julkaisemassani kirjoituksessa ”Ukrainan kriisiin on löydettävä rauhanomainen ratkaisu” kommentoin edellisen blogini saamaa vastaanottoa:

”Suomen ulkopoliittiseen keskusteluun on kehittynyt outo poliittinen ilmapiiri. Se on oikeistolaisuudessaan ja Venäjä-vastaisuudessaan lähellä Yhdysvaltain oikeistossa ja Baltian maissa vallalla olevaa ajattelua.”

”Aluksi kirjoitukseeni puuttuivat julkisuudessa vain oikeistohenkiset aktivistit, jotka väittivät minun esittäneen, että länsimaiden tulisi hyväksyä Krimin liittäminen Venäjään. Tässäkin minun väitettiin olleen rähmällään Venäjän ja Vladimir Putinin suuntaan.

Tosiasiassa ehdotin kirjoituksessani, että Venäjä palauttaisi osittain Krimin itsenäisyyden ja hyväksyisi sille samankaltaisen itsehallinnollisen aseman, jollainen Puerto Ricolla on Yhdysvaltain yhteydessä. Tämä on vastoin Venäjän tiukkaa kantaa.

Kirjoituksessani ehdotin harkittavaksi kokonaisratkaisua Ukrainan kriisin. Uskon, että Venäjä voisi hyväksyä neuvotteluissa muutoksen Krimin asemaan, jos kokonaisuus olisi sen hyväksyttävissä.

Toivon, että Ukrainan kriisin ratkaisemisesta käytäisiin avointa keskustelua. Jos minun ehdottamani malli ei jollekulle käy, toivoisin tuotavan esiin parempia. Kriisiin on löydettävä rauhanomainen ratkaisu.”

x  x  x

Vuoden 2015 tammikuun jälkeen paljon on tapahtunut.

Alkuvuodesta taistelut jälleen kiihtyivät. Tilanne saatiin rauhoitetuksi Ranskan ja Saksan johdolla aikaansaadulla Minsk II -sopimuksella. Donbassin alueen osalta se piti sisällään sen kaltaisen ratkaisun, jota minäkin olin blogissani ehdottanut.

Itä-Ukrainan aselepolinjalla taistelut jatkuivat. Yli 10 000 ihmistä sai vuosien mittaan surmansa.

Vuoden 2022 alussa Venäjä painosti Ukrainaa toteuttamaan Minsk II -sopimuksen.

Kun Ukraina tämän vaatimuksen torjui, Venäjä suuntasi helmikuun lopulla täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan.

Venäjä tunnusti Luhanskin ja Donetskin alueet itsenäisiksi valtioiksi.

Taistelut johtivat siihen, että Venäjä on vallannut laajoja alueita Itä-Ukrainassa.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Yhdysvallat ja Venäjä ovat ehdottaneet Krimin tunnustamista oikeudellisesti (de jure) osaksi Venäjää. Laajat Venäjän valtaamat muut alueet hyväksyttäisiin tosiasiallisesti (de facto) siihen kuuluviksi.

Ukraina on jyrkästi torjunut sen, että Krim tunnustettaisiin oikeudellisesti osaksi Venäjää.

Tässä tilanteessa on kysyttävä, voisiko Venäjä osana rauhansopimusta hyväksyä Krimin itsenäisyyden osittaisen palautumisen. Krim olisi osa Venäjää, mutta sillä olisi osittainen itsehallinto.

Vastaus saattaisi riippua sopimuksen kokonaisuudesta ja muun muassa siitä, mikä olisi muiden Venäjän valtaamien alueiden tosiasiallinen ja oikeudellinen asema.

Nyt tarvitaan rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta, jotta rauha voisi mahdollisimman pian Ukrainaan palautua.