Uusi ja vanha Eurooppa
Kylmän sodan kauden päätyttyä käynnistyi koko Euroopan laajuinen yhteistyö ja yhdentyminen. Alettiin puhua ”uudesta Euroopasta”, jonka perustaksi laadittiin vuoden 1975 ETYK:in päätösasiakirjaa täydentävä, vuonna 1990 allekirjoitettu Pariisin peruskirja.
Käsite ”uusi Eurooppa” sai uuden merkityksen, kun Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld nimitteli vuonna 2003 Irakin sotaa vastustaneita Ranskaa ja Saksaa ”vanhaksi Euroopaksi”. Uudeksi Euroopaksi hän kutsui Naton uusia jäsenmaita, jotka antoivat hyökkäykselle täyden tukensa.
Ukrainan kriisin yhteydessä Rumsfeldin esittämä Euroopan kahtiajako on tullut jälleen esille.
Baltian maat ja Puola ovat olleet Yhdysvaltain linjoilla. Ne tukivat Maidanin aukiolta käynnistynyttä vallankumousta. Ne kannattivat kovien Venäjä-pakotteiden asettamista ja viimeksi suunnitelmia aseiden toimittamiseksi Ukrainaan. Puolan ja Liettuan kerrotaan jo ryhtyneen asetoimituksiin.
”Vanha Eurooppa” otti tilanteen haltuunsa, kun liittokansleri Angela Merkel ja presidentti Francois Hollande toimivat välittäjinä aselevon aikaansaamiseksi itäiseen Ukrainaan.
Ukrainan kriisin yhteydessä on korostettu yhtenäisyyden merkitystä sekä Yhdysvaltain ja Euroopan unionin välillä että EU-maiden kesken. Merkelin ja Hollanden aloitteeseen saakka tämä tarkoitti sitä, että kaikkien tulisi kannattaa Yhdysvaltain ja ”uuden Euroopan” linjaa.
Erimielisyyttä on myös jäsenmaiden sisällä. Esimerkiksi Ranskan edellinen ja kenties seuraava presidentti Nicolas Sarkozy on sanonut, että Krimillä oli oikeus erota Ukrainasta ja liittyä Venäjään. Hän on myös todennut, että Euroopalla ja Yhdysvalloilla on erilaiset intressit suhteissa Venäjään, sillä Eurooppa ei halua uutta kylmää sotaa.
Suomenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikan johto on jakautunut vanhan ja uuden Euroopan linjojen mukaisesti. Useimpien näkemykset ovat lähellä vanhaan Eurooppaan kuuluvien maiden politiikkaa, mutta pääministeri Alexander Stubb ja puolustusministeri Carl Haglund tukevat Yhdysvaltain ja uuden Euroopan linjaa.
Stubb ja Haglund ajavat Yhdysvaltain ja Baltian maiden toivomaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja maamme osallistumista mahdollisimman läheiseen sotilaalliseen yhteistyöhön sen kanssa. Molemmat ovat leimanneet tosiasioiden vastaisesti Venäjän syylliseksi Georgian aloittamaan vuoden 2008 sotaan ja ottaneet hyvin yksipuolisesti kantaa myös Ukrainan kriisiin.
Suomalaisten on ollut vaikea saada oikeaa kokonaiskuvaa Ukrainan kriisin taustoista ja tapahtumista, sillä meidän tiedostusvälineissämme on laajalti vallalla yksipuolinen asenne. Ukrainaa koskevassa uutisoinnissa on turvauduttu lähes yksinomaan Kiovan hallituksen, Naton ja Yhdysvaltain antamaan informaatioon, jota on välitetty ilman lähde- tai mediakritiikkiä.
Johtavissa länsimaissakin tiedottaminen on monipuolisempaa.
BBC julkaisi äskettäin uutisjutun, jossa todistettiin, että ainakin osa Maidanin aukion sala-ampujiien luodeista lähti mielenosoittajia tukeneiden aseista. Jo vuosi sitten julkisuuteen tuli video (https://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw), jossa Viron ulkoministeri Urmas Paet kertoi saaneensa todisteita, että sala-ampujat olivat ”uuden koalition” puolelta. Maidanin vuosipäivänä Suomessa julkaistiin ilman kriittisiä kommentteja presidentti Petro Poroshenkon väite, että Venäjä oli ollut syyllinen ampumisiin.
Edellä mainittuun videoon sisältyvässä nauhoitteessa Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nuland antoi maansa Kiovan suurlähettiläälle ohjeita uuden hallituksen miodostamisesta. Itse presidentti Barack Obama myönsi äskettäin CNN-kanavan haastattelussa Yhdysvaltain tukeneen vahvasti vallanvaihdosta Kiovassa.
Mutta tällaisia tosiasioita Suomen tiedostusvälineissä ei kerrota. Median itsekritiikki olisi Suomessa nyt paikallaan.
Paavo Väyrynen
