Joutuuko Suomi riitoihin myös Yhdysvaltain kanssa? Ja mitä tästä seuraisi?

Perjantaina julkaisemassani blogissa kirjoitin siitä, että Suomi ja Eurooppa ovat joutumassa törmäyskurssille Yhdysvaltain kanssa.  

Viime päivinä olemme kuulleet Suomessakin lausuntoja, joiden mukaan Venäjä on meille ja Euroopalle vakava, pysyvä ja jopa eksistentiaalinen uhka. Siksi meidän tulisi raskaasti aseistautua ja koventaa otteitamme Venäjää vastaan.

Nämä lausunnot ovat pahassa ristiriidassa Yhdysvaltain pyrkimysten kanssa. 

Suomessakin on hermostuttu sen vuoksi, että Yhdysvallat on Donald Trumpin presidenttikaudella suhtautunut hyvin myönteisesti Venäjään ja hyvin kielteisesti Ukrainaan. 

Presidentti Donald Trump arvosteli Ukrainaa siitä, että se ei ollut valmis ”diiliin”, jolla Venäjän hyökkäys olisi voitu välttää. Sen sijaan Ukraina tukeutui Joe Bidenin politiikkaan, joka tähtäsi ”uuden kylmän sodan” käynnistämiseen. Sitä Suomikin ryhtyi Natoon päästäkseen tukemaan.

Pelätäänköhän Suomessa nyt sitä, että Donald Trump suhtautuisi samoista syistä kielteisesti myös Suomeen ja niihin sopimuksiin, joita me teimme Joe Bidenin hallinnon kanssa?

Suomen primitiivireaktio näyttää olleen, että olemme asettautumassa sen rintaman kärkeen, joka pyrkii torjumaan Yhdysvaltain pyrkimyksiä. Onkohan ajateltu, kuinka tämä toiminta vaikuttaa meidän kahdenvälisiin suhteisiimme Yhdysvaltain kanssa?

Mitenkähän Washingtonissa suhtaudutaan siihen, että edellisen pääministerimme Sanna Marinin mukaan ”Trumpin pelko vauhditti Suomen Nato-päätöstä”?

Saman asian sanoi äskettäin yksi Suomen johtavista Amerikka-asiantuntijoista, Risto E. J. Penttilä, ”Ruotuväki”-lehdessä julkaistussa haastattelussa. Juttu oli otsikoitu ”DCA-sopimus on hyvä palovakuutus Donald Trumpin varalle”.  

Suomen olisi kaiken järjen mukaan varottava sekaantumasta Yhdysvaltain kovaan sisäiseen valtataisteluun etenkään nyt, kun se on ratkennut Donald Trumpin ja hänen joukkueensa hyväksi.  

Suhteitamme Yhdysvaltoihin meidän ei tule missään tapauksessa rikkoa.

Perjantain blogissani suosittelin Suomelle päinvastaista linjaa. Palaan siihen tämän kirjoitukseni lopussa.

x  x  x

Kenenkään ei pitäisi olla yllättynyt siitä, että Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikka on presidentin vaihduttua muuttunut. Omalta osaltani olen lukuisissa vuosien varrella julkaisemissani blogeissa ottanut tämän mahdollisuuden huomioon.

Alle olen koonnut otteita muutamista.

Suomen Nato-jäsenyydessä ei olisi mitään järkeä (25.3.2022)

Kirjoitin, että Venäjä vastaisi Nato-jäsenyyteemme voimakkaalla sotilaallisella varustautumisella. 

Poliittisista vastatoimista kirjoitin: 

”Meillä on pitkäaikaiset myönteiset kokemukset yhteistyöstä itäisen naapurimme kanssa sekä kylmän sodan kaudella että uudessa Euroopassa. Emme tiedä, millaista olisi elää naapurina sellaisen Venäjän kanssa, joka pitäisi meitä jopa vihollisenaan.

Tätä olisi pitänyt ajatella, kun Venäjän hyökkäyksen käynnistyessä rynnättiin pakotepolitiikan kärkeen ja ryhdyttiin katkomaan myös kahdenvälisiä yhteyksiä ja yhteistyötä. Monet yrityksetkin taitavat joutua tästä kärsimään.

Suomessa otettiin täydestä todesta väitteet, että Venäjästä tulee hylkiövaltio, jonka kanssa mikään yhteistyö tule vuosikymmeniin kysymykseen.

Elävässä elämässä asiat eivät ehkä näin mene. Länsimaat ja Venäjä tarvitsevat toisiaan. Varsinkin läntiselle Euroopalle yhteistyö on välttämätöntä. Vaikeaa tulee olemaan, mutta ”rautaesirippua” tuskin syntyy.

Jos Suomi liittyy Natoon, yhteydenpito ja yhteistyö Venäjän kanssa vaikeutuu huomattavasti. Vihollismaiden listalle olemme tosin joutuneet jo sen vuoksi, että veimme aseita Ukrainaan. Nato-jäsenyys olisi tietysti perustavanlaatuinen ja pysyvä muutos.

Enää ei tällä tiellä tule edetä. Venäjä on naapurimme ja sellaisena pysyy. Sen kanssa on tultava toimeen.

Kaikki järkisyyt puhuvat sen puolesta, että Suomi säilyttää nykyisen turvallisuuspoliittisen perusratkaisunsa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana. Meidän on kuitenkin säilytettävä itsellämme mahdollisuus sotilaalliseen liittoutumiseen.

Nykyisen hallituksen ohjelmaa on siis edelleen noudatettava.”

Nato-jäsenyyden hakemiseen liittyisi suuria riskejä (27.3.2022)

Omiin kokemuksiini perustuen kirjoitin tässä blogissani siitä, että Naton sisäinen keskustelu ja päätöksenteko on ollut järjestäytymätöntä. 

”Arvaamaton saattaa olla kannanmuodostus myös yksittäisissä jäsenmaissa. Vaaleja käydään ja hallitukset vaihtuvat. Tämä saattaa koskea jopa Yhdysvaltoja, kuten 20.3.2022 julkaisemassani blogissa ”Joe Bidenin politiikasta Donald Trumpin strategiaan?” ounastelin.”

Linkitetyssä blogissani vastasin kysymykseen ”Entä mitä tapahtuu Yhdysvalloissa?”.

”Joe Bidenin kannatus on ollut alamaissa, mutta Ukrainan kriisin vuoksi se on tilapäisesti vahvistunut. Kun sodan kaikki seuraukset tulevat esiin, hänen suosionsa jälleen alenee.

Bidenin asemaa heikentävät jo tämän vuoden lopulla pidettävien välivaalien tulokset. Seuraavissa presidentinvaaleissa politiikan suunta ilmeisesti muuttuu.

On mahdollista ja jopa todennäköistä, että Donald Trump valitaan vuoden 2024 vaaleissa uudelleen maan presidentiksi. Näköpiirissä ei ole varteenotettavaa kilpailijaa sen paremmin republikaanien kuin demokraattienkaan keskuudessa.

Donald Trump ehti jo antaa tukeaan Venäjän toiminnalle, mutta yleisen mielipiteen paineissa suhtautuminen on muuttunut. Myöhemmin hän hyödyntää sodan kielteiset seuraukset täysimääräisesti.

Donald Trumpin paluu muuttaisi ilmeisesti jälleen perusteellisesti Yhdysvaltain strategian. Tämä pitäisi Suomessa ja muuallakin Euroopassa ottaa huomioon.”

On vakava virhe, että Suomi luopuu puolueettomuudestaan (12.5.2022)

Tämän blogin kirjoitin, kun oli varmistunut, että maamme hakee jäsenyyttä sotilasliitto Natossa.

”On vakava historiallinen virhe, että Suomi ilman pätevää syytä luopuu asemastaan sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana ja samalla siitä vakauspolitiikasta, jolla olemme turvanneet rauhalliset olot koko Pohjois-Euroopassa.

Olen tehnyt parhaani sen puolesta, että päätös olisi lykätty rauhallisempaan ajankohtaan, jolloin tästä ratkaisusta olisi kyetty käymään perusteellinen keskustelu ja jolloin päätöksenteossa olisi voitu kunnioittaa kansanvallan periaatteita ja noudattaa tarkkaan maamme perustuslakia.

Valitettavasti en tässä onnistunut.

Kannanottoni ovat luettavissa kotisivuni blogiarkistosta. Niihin ei ole tässä vaiheessa mitään lisättävää, eikä niissä ole mitään pois otettavaa.”

Suomen kohtalo on siirretty arvaamattomien ulkovaltojen käsiin (23.3.2023)

Kertasin tässä blogissani vaiheet, jotka johtivat Nato-jäsenyyden hakemiseen.

”Sen jälkeen, kun Nato-jäsenyyttä oli päätetty hakea, tarjolla on ollut vain huonoja vaihtoehtoja.”

”Vielä vuosi sitten presidentti Sauli Niinistö edellytti, että jäsenyyden hakemisestakin pitäisi järjestää kansanäänestys.

Nyt on ilman kansanäänestystä ja jopa eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä päätetty lyödä lukkoon Suomen jäsenyys.

Vielä viime vuoden lopulla eduskunnan puhemies Matti Vanhanen ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho olivat sitä mieltä, että lopullinen päätös olisi tehtävä vasta vaalien jälkeen kokoontuvassa uudessa eduskunnassa.

Nyt lopullinen päätös on tehty, Nato-lait on vahvistettu ja Suomen kohtalosta päättäminen on siirretty arvaamattomasti käyttäytyvien ulkovaltojen käsiin.”

x  x  x

Tässä me nyt olemme, ”arvaamattomasti käyttäytyvien ulkovaltojen käsissä”. 

Perjantain blogissani vastasin kysymykseen: ”Mitä voimme tehdä?”.

Olisi tietysti pyrittävä vaikuttamaan vireillä olevan rauhansopimuksen sisältöön. Tämä on mahdollista, jos Suomi ja Eurooppa suhtautuvat Yhdysvaltain rauhanpyrkimyksiin myötäsukaisesti. 

Toiseksi: myös EU-maiden tulisi ryhtyä palauttamaan yhteyksiään ja yhteistyötään Venäjän kanssa. On palattava yleiseurooppalaiseen, paneurooppalaiseen yhteistyöhön. Tähän liittyen on toteutettava luottamusta lisääviä toimia ja solmittava aserajoitussopimuksia. Tämä vähentää molemmin puolin tarvetta sotilasmenojen kasvattamiseen.

Kolmanneksi: meidän on ryhdyttävä kestävällä tavalla sekä uudistamaan Euroopan unionin rakenteita että kehittämään sen ulkosuhteita. 

Tämän kriisin keskellä saattavat syntyä edellytykset uudistuksille, joilla vihdoinkin ratkaistaan syvenemisen ja laajentumisen välinen ristiriita ja synnytetään ”samankeskisten kehien Eurooppa”.

Ilman tällaista syvällistä uudistustyötä Eurooppa pysyy heikkona ja joudumme tulevaisuudessakin palloksi suurvaltojen taisteluissa.

Yhtenäisyyttä ja voimaa on haettava erilaisuudesta.”

x  x  x

Paluu liennytyksen ja rauhanomaisen yhteistyön tielle ei ole helppoa. On kuitenkin muistettava, että paljon vaikeampaa oli siirtyminen kylmän sodan kaudesta uuteen Eurooppaan.

Tästä jotakin tiedän, kun työskentelin olennaisen osan tuosta ajasta ulkoministerinä. Muina aikoina toimin jäsenenä eduskunnan tai Euroopan parlamentin ulkoasianvaliokunnassa.

Tietoa on saatavilla muun muassa lukuisista kirjoittamistani teoksista, joista suurin osa on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Joitakin kirjoja voi hankkia Pohjanrannan verkkokaupasta.