Suomen salattu tie ”ilkeyksiin” ja uusiin sotiin

Viime lauantaina julkaisemassani blogissa kysyin, ”Mitä Itämerellä oikein tapahtuu?”. Vastauksia ei ole vielä tullut. Saattaa olla, että totuus näistä ”ilkeyksistä” jää lopulta hämärän peittoon.

Vaarallisella tavalla on tilanne meidän lähialueillamme kärjistynyt. Kaikkien tulisi sitä liennyttää.

Kirjoitukseni lopussa palautin mieliin sen, mitä kirjoitin keväällä 2022 Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Suosittelin luettaviksi erityisesti sivut 135-156 teoksestani ”Sota vai rauha Suomelle?”. 

Kirjan sisällöstä kertoo sen nimen lisäksi myös takakannen otsikko ”Suomen salattu tie uusiin sotiin”.

Menneitä tapahtumia ja ratkaisuja on syytä tarkastella, jotta niistä voisi oppia ja rakentaa kestävää tulevaisuutta.

x  x  x

Suosittelemiini sivuihin sisältyy hyvin erilaisia kirjoituksia, mutta ne liittyvät toisiinsa. 

Ensimmäisessä blogissa, ”Joe Bidenin politiikasta Donald Trumpin strategiaan?”, avasin Ukrainan sodan ja Suomen Nato-jäsenyyden suurvaltapoliittista taustaa. Tässä kirjoituksessa kykenin aika tarkkaan ennustamaan viimeksi kuluneiden kolmen vuoden tapahtumat, mukaan lukien Donald Trumpin valinnan Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. 

Jos Suomen päätöksentekijöillä olisi ollut tämä realistinen käsitys kansainvälisen toimintaympäristömme tulevasta kehityksestä, maamme Nato-jäsenyyttä olisi tuskin ryhdytty kovalla kiireellä toteuttamaan.

Suomen päätöksentekoa ohjasi kuitenkin se väärä käsitys, että maailma ja Eurooppa olivat jakautumassa pysyvästi kahtia, ja että Suomenkin oli valittava puolensa. Tätä ”valistusta” jouduin itsekin pari kertaa keväällä 2022 kuulemaan.

Nyt näkymät ovat toiset. Ukrainassa edetään kohti rauhaa, ja kansainvälisessä elämässä ollaan suuntaamassa uudenlaisen yhteistyön tielle. Tätäkin blogissani jo ennakoin. 

Toisessa blogissa, ”Vievätkö vihreät meidät sotaan?”, kirjoitin siitä, kuinka vähäistä ja perusasioista harhautunutta Suomen ulkopoliittinen keskustelu oli kuluneina vuosina ollut. Tämä oli osaltaan johtanut siihen, että maamme hallitus oli ryhtynyt tukemaan Yhdysvaltain hallituksen pyrkimyksiä käynnistää ”uusi kylmä sota” ja astua sen etulinjaan. 

Suomessa oli siirrytty maamme kansallisia etuja painottavalta linjalta ihmisoikeusperustaiseen ulkopolitiikkaan. 

Tämän ajattelun kannattajat oli helppo saada seuraamaan sitä ”uuden kylmän sodan” retoriikkaa, jonka mukaan maailma oli jaettava Yhdysvaltain johtamiin demokraattisiin maihin ja toisaalta Kiinan ja Venäjän johtamiin autoritaarisiin maihin. 

Suomen harha-askeleeseen johti osaltaan myös se, että maamme punavihreä hallitus oli altis seuraamaan Saksan hallituksen punavihreää linjaa. 

Nyt on Saksankin suunta muuttumassa. 

x  x  x 

Kolmannessa blogissani kirjoitin, että ”Suomen Nato-jäsenyydessä ei olisi mitään järkeä”. 

Kirjoitin, että Nato-jäsenyys olisi historiallinen virhe. 

Ihmettelin sitä, että Nato-jäsenyyden ajajilta näytti puuttuvan kokonaan historian tuntemus ja geopoliittisten realiteettien taju.

Toisen maailmansodan aikana kävi ilmi, mikä strateginen merkitys Leningradin turvallisuudella suurvaltanaapurillemme oli.

Saksa piiritti Leningradia. Suomi oli osa saartorengasta, mutta ei sitä osaltaan sulkenut.

Kirjoitin, että Suomen liityttyä Natoon syntyisi samankaltainen tilanne kuin toisen maailmansodan aikana.

Pietarin länsipuolella olisi Nato-maiden yhtenäinen rintama. Venäjällä olisi pääsy Itämerelle ja Kaliningradiin vain kapeaa Nato-maiden välistä meriväylää ja ilmakäytävää pitkin. 

Kirjoitin kaikkien järkisyiden puhuvan sen puolesta, että Suomi säilyttää nykyisen turvallisuuspoliittisen perusratkaisunsa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana. 

Korostin, että meidän oli kuitenkin säilytettävä itsellämme mahdollisuus sotilaalliseen liittoutumiseen.

Silloisen hallituksen ohjelmaa oli siis edelleen noudatettava.

Neljännessä blogissa kirjoitin siitä, että ”Nato-jäsenyyden hakemiseen liittyisi suuria riskejä”. 

Yhdeksi riskiksi katsoin sen, että eduskunta ei ehkä sopimusta lopulta hyväksyisi.

Pidin itsestään selvänä sitä, että liittymissopimuksen hyväksymiseen tarvittaisiin eduskunnan 2/3 määräenemmistö. 

Jos sopimus tuotaisiin eduskunnan käsiteltäväksi ennen seuraavan kevään eduskuntavaaleja, lopullinen käsittely voisi olla niiden jälkeen.

Tällöin mahdollinen Nato-jäsenyys olisi keskeinen kysymys eduskuntavaaleissa.

Tätä riskiä ei otettu. Päätöksentekoa ryhdyttiin kiirehtimään. 

Jäsenyys lyötiin lopulta lukkoon eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. 

Lopullinen päätös tehtiin ennen eduskuntavaaleja, vaikka eduskunnan puhemies Matti Vanhanen ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho olivat ennakkoon todenneet, että tämä ei ollut perustuslakimme mukaan mahdollista.

x  x  x

Päätöksenteon kiirehtiminen aloitettiin jo maaliskuun lopulla. Seuraavissa blogeissani jouduinkin tätä ihmettelemään. (mt. ss. 157-171)

Maaliskuun 30. päivän blogissani kysyin, ”miksi Nato-hakemusta pyritään kiirehtimään”. 

Kun Venäjä oli 24.2.2022 hyökännyt Ukrainaan, oli käynnistynyt keskustelu Suomen mahdollisesta jäsenyydestä sotilasliitto Natossa.

Aluksi oli sanottu, että mahdollisesta jäsenyydestä päätettäisiin vasta Venäjän käynnistämän sodan päätyttyä. Erityisesti korostettiin sitä, ettei Suomen tule omalla toiminnallaan kärjistää tilannetta eikä lisätä riskiä suursodan syttymiseen.

Viime viikkoina äänet kelloissa olivat muuttuneet. Nyt puhuttiin siitä, että päätös olisi tehtävä ”kevään kuluessa” tai ”ennen kesää”. Lisäksi puhuttiin lyhyestä ”aikaikkunasta”, joka juuri nyt oli avautunut.

Jo seuraavan päivän blogissani, ”Olisiko Keskustan ja SDP:n aika painaa jarrua?”, saatoin todeta, että olin saanut tuoreeltaan kysymykseeni kaksi korkean tason vastausta. 

Helsingin Sanomissa samana päivänä julkaistussa haastattelussa Viron presidentti Alar Karis oli sanonut, että ”Suomen ikkuna Natoon voi olla hyvin kapea”. Hän arvioi, että ”nopea rauha Ukrainassa voisi jälleen vähentää suomalaisten Nato-kannatusta”. Karis itse toivoi Suomen Nato-jäsenyyttä.

Vielä tammikuussa tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli sanonut, että Nato-jäsenyyden hakemisesta olisi päätettävä kansanäänestyksellä. Nyt hän oli Svenska Ylen haastattelussa todennut, että siihen mennessä suoritetut mielipidetutkimukset osoittivat luotettavasti kansan enemmistön tuen Nato-jäsenyydelle. ”Nyt en ole nähnyt kenenkään sanovan, etteivät nämä jo tehdyt mielipidemittaukset kertoisi miten asia oikeasti on”.

Totesin blogissani, että Niinistö ei ilmeisesti ollut lukenut sitä, mitä olin samana aamuna julkaisemassani blogissa todennut:

”Jos Suomen kansalle annettaisiin oikeaa tietoa Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista, enemmistö asettuisi taas kannattamaan meidän perinteistä asemaamme sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana.

Kun päätöksentekoa kiirehditään, julkisuutta hallitsevat uutiset mielipidetutkimuksista, joiden mukaan kansalaisten valtaisa enemmistö kannattaa Nato-jäsenyyttä.

Niillä puolestaan kansanedustajia ja muita päätöksentekijöitä houkutellaan ja painostetaan jäsenyyden kannalle.”

x  x  x

Kirjoitin, että viime päivinä oli alkanut paljastua kokonaisuudessaan se prosessi, jolla pikainen päätös Suomen Nato-jäsenyyden hakemisesta aiottiin tehdä.

Prosessi oli alkanut 1. maaliskuuta, jolloin tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli tavannut etäyhteydellä eduskunnan puhemiehistöä, valiokuntien puheenjohtajia ja eduskuntapuolueiden johtajia.

Helsingin Sanomien mukaan keskusteluissa käsiteltiin vallitsevaa turvallisuustilannetta ja sen edellyttämiä jatkotoimia. Jo edellisenä päivänä eduskuntapuolueiden puheenjohtajat olivat keskustelleet samasta aiheesta pääministeri Sanna Marinin johdolla.

Näissä tapaamisissa tai ehkä niiden ulkopuolella oli sovittu, että jäsenyyspäätös pyritään tekemään nopealla aikataululla.

Nyt oli käynyt yhä selvemmin ilmi, että Suomen oikeistovoimat pyrkivät itsensä Sauli Niinistön johdolla toteuttamaan vanhan tavoitteensa Suomen liittämiseksi sotilasliitto Natoon.

Verukkeena käytettiin Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Välineenä oli kansalaisten keskuuteen kriisitilanteessa levitetty pelko omasta turvallisuudesta.

Ukrainan kriisin synnyttämä Nato-jäsenyyden kannatus piti nyt hyödyntää ennen kuin kansa saa tietää totuuden. 

Suomeenhan ei kohdistunut mitään sotilaallista uhkaa. Nato-jäsenyyteen liittyisi paljon kielteisiä puolia, ja jäsenyyden hakeminenkin sisältäisi suuria riskejä.

Jarrua ei painettu. Niin jatkui Suomen tie kohti ”ilkeyksiä” ja uusia sotia.

Nyt on suuntaa muutettava. On ryhdyttävä jälleen huolehtimaan Suomen kansallisista eduista ja vahvistamaan maamme itsenäisyyttä.

x  x  x

Lisää tietoa löytyy teoksestani ”Sota vai rauha Suomelle?”, joka on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Sieltä löytyy myös uudempi kirjani ”Mitä Suomelle on tapahtunut?”, jossa käsittelen tapahtumia vuoden 2022 lopulta eteenpäin.

Molemmat Pohjantähti-keskuksen kustantamat teokset ovat tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta poikkeuksellisesti ilman toimituskuluja.