Suomen Nato-jäsenyydessä ei olisi mitään järkeä

Keskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä perustuu virheellisiin tilannearvioihin, aiheettomiin pelkoihin ja pettäviin mielikuviin.

Nato-keskustelussa ovat painottuneet vahvasti mielikuvat, identiteetti. Sanotaan, että Suomen tulee olla ”aito länsimaa”.

Tästä ja laajemminkin Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä keskustelemme Susanna Junttilan kanssa Dissidentti-ohjelman jaksossa ”Ukrainan kriisi testaa Suomen linjan”, joka nähdään Alfa-TV:ssa huomenna lauantaina klo 9. Permannossa se on katsottavissa jo nyt.

Länsimaisella identiteetillä perusteltiin aikanaan myös EU-jäsenyyttä. Politiikka-Suomessakin EU-jakson nimeksi oli otettu ”Kun Suomi livahti länteen”.

Kuitenkin EU:ssa on laajentumisten kautta jäsenmaita, joiden länsimainen identiteetti on heikko tai se puuttuu kokonaan. Uudet jäsenet ovat lisäksi kasvattaneet niiden maiden joukkoa, joita olemme joutuneet ja joudumme taloudellisesti tukemaan.

Tarjolla oli edullisempi sopimus ja parempi identiteetti Euroopan talousalueen jäsenenä ja Pohjoismaana, jotka ovat sekä tosiasiassa että imagoltaan kaikkein edistyneimpiä länsimaita.

Sama koskee Naton identiteettiä. Kolmenkymmenen jäsenmaan joukossa ovat muiden muassa Albania, Bulgaria, Romania ja Turkki.

Tähänkö joukkoon Suomen tulisi liittyä tullakseen ”aidoksi länsimaaksi”.

x x x

Järkisyitä Nato-jäsenyydellemme ei ole.

Suomeen ei kohdistu erillistä sotilaallista uhkaa.

Suomen onnistuneen turvallisuuspolitiikan ansiosta asemamme on vahva. Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, puolueeton maa. Emme salli aluettamme käytettävän vihamielisiin tarkoituksiin muita maita kohtaan. Itsenäisenä, puolueettomana maana voimme pysyttäytyä sotien ja sotilaallisten selkkausten ulkopuolella.

Suomella on uskottava itsenäinen puolustus. Suomen maavoimat ovat yhdet vahvimmista koko Euroopassa. Ne on varustettu ja koulutettu nimenomaan Suomen olosuhteisiin. Ilma- ja meripuolustuskin on hyvin järjestetty. Niihin liittyneitä puutteita parhaillaan korjataan.

Tässä meillä on omasta takaa sekä uskottava pelote että vahva turvatakuu!

Puolustuksemme tueksi meillä on kahdenvälisiä ja monenkeskisiä yhteistyösuhteita, jotka tukevat kansallista puolustustamme. Tässä suhteessa tilanne on viime aikoina selkiytynyt yhteydenpidossa Yhdysvaltain ja Ruotsin kanssa.

Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuus ylläpitää vakautta meidän lähialueillamme. Jos tänne kuitenkin syntyisi tai leviäisi sotilaallinen konflikti, hyödyntäisimme olemassa olevia yhteistyösuhteita ja -järjestelyjä.

x x x

Yleisin perustelu Nato-jäsenyydelle ovat turvatakuut.

Naton peruskirjan mukaan jäsenmailla ei ole varsinaisia turvatakuita, vaan kysymys on avunantovelvoitteesta, joka on keskinäinen ja vastavuoroinen.

On sanottu, että Suomen olisi tullut liittyä Natoon jo 1990-luvun alussa.

Silloin jäsenyyden mahdollisuudesta vakavasti keskusteltiin. Suomi haluttiin mukaan sen vuoksi, että olisimme ottaneet vastataksemme Baltian maiden ja erityisesti Viron puolustuksen. Tälle tielle ei haluttu lähteä.

Mikä nyt on muuttunut?

Kannattaisiko meidän liittyä Natoon saadaksemme vastata Viron ja muiden Baltian maiden puolustuksesta?

Jos olisimme Naton jäsenmaa ja jos itäiseen Eurooppaan ja Pohjolaan syttyisi tai leviäisi sota, tarvitsisimme kaikki maavoimamme laajan oman maamme puolustamiseen. Muualta tähän emme apua saisi.

Olisiko meillä varaa lähettää merkittävä osa maavoimistamme Viron ja muiden Baltian maiden puolustamiseen? Ei olisi.

Olisiko meillä varaa lähettää myöskään ilmavoimiamme tukemaan Viron puolustusta? Emmekö tarvitsisi nekin omien maavoimiemme tukemiseen, ilmavalvontaan ja ilmapuolustukseemme? Siihen tarvitsisimme ja ilmeisesti voisimme saada tukea Yhdysvalloilta.

Sen lisäksi, että meille tulisi Nato-maana velvoite antaa naapurimaillemme apua niiden aluepuolustukseen, joutuisimme osallistumaan Naton operaatioihin myös kaukana maamme rajojen ulkopuolella.

Joutuisimme Kaarle XII:n tielle, mistä Mauno Koivisto meitä jo EU-keskustelun yhteydessä varoitti.

Kaarle XII:n johdolla Ruotsi koki Suuren Pohjan sodan yhteydessä Ukrainassa, Pultavassa, raskaan tappion, eikä kyennyt enää Suomea puolustamaan.

x x x

Eniten minua ihmetyttää se, että Nato-jäsenyyden ajajilta näyttää puuttuvan kokonaan historian tuntemus ja geopoliittisten realiteettien taju.

Toisen maailmansodan aikana kävi ilmi, mikä strateginen merkitys Leningradin turvallisuudella suurvaltanaapurillemme oli.

Saksa piiritti Leningradia. Suomi oli osa saartorengasta, mutta ei sitä osaltaan sulkenut.

Kun Pietarin yhteydet Suomenlahden kautta oli katkaistu, Muurmannin rata muodosti Neuvostoliitolle elintärkeän huoltoreitin, jonka kautta länsimaiden apua saatiin toimitetuksi perille.

Saksa painosti Suomea katkaisemaan Muurmannin radan, mutta siihen ei ryhdytty.

Venäjän edustajat ovat viime aikoinakin muistuttaneet siitä, että Suomen Nato-jäsenyydellä olisi sotilaallisia ja poliittisia seurauksia.

Jos Suomi liittyisi Natoon, syntyisi samankaltainen tilanne kuin toisen maailmansodan aikana.

Pietarin länsipuolella olisi Nato-maiden yhtenäinen rintama. Venäjällä olisi pääsy Itämerelle ja Kaliningradiin vain kapeaa Nato-maiden välistä meriväylää ja ilmakäytävää pitkin. Ahvenanmaan strateginen merkitys myös jälleen korostuisi.

Suomen Nato-jäsenyys lisäisi Venäjän huolta myös strategisesti tärkeän Murmanskin alueen turvallisuudesta.

x x x

Mitä olisivat Venäjän sotilaalliset toimenpiteet?

Venäjän strategisesti tärkeimmät kohteet pohjoisilla alueilla ovat Pietari ja Murmanskin alue. Etelässä niihin kuuluu muun muassa Krimin niemimaa.

Ukrainan itsenäistyttyä syntyivät sopimukset, joiden nojalla Venäjä saattoi säilyttää vanhat strategisesti tärkeät tukikohtansa Krimillä, erityisesti Sevastopolin. Kun Ukrainaa helmikuun 2014 vallankaappauksen jälkeen ryhdyttiin viemään Natoon, Venäjä valtasi koko Krimin niemimaan.

Venäjä oli jo vuosikausia aikaisemmin varoittanut amerikkalaisia siitä, että se joutuu ottamaan Krimin haltuunsa, jos Ukrainaa aletaan viedä Natoon. Tämä ymmärrettiin länsimaissa, ja pakotteet olivat aluksi lieviä.

Pakotteet kovenivat, kun Venäjä liitti Krimin valtioalueeseensa. Tästä minäkin varoitin ja jälkikäteen tätä arvostelin.

Jos Nato laajenisi pohjoiseen, Venäjä ilmeisesti lisäisi voimakkaasti Pietaria suojaavaa sotilaallista varustautumistaan. Muurmannin ratayhteyttä ryhdyttäisiin vahvistamaan ja senkin turvaksi sotilaallista voimaa lisättäisiin.

Sotilaalliset jännitteet Suomen lähialueilla kasvaisivat voimakkaasti.

Jos joskus tulevaisuudessa syttyisi sota Venäjän ja Naton välille, se iskisi ensimmäiseksi ja kovaa nimenomaan Suomessa oleviin sotilaallisiin kohteisiin, joita se pitäisi välittömänä uhkana omien strategisesti tärkeiden kohteittensa turvallisuudelle.

Tätäkö me haluamme?

x x x

Entä poliittiset vastatoimet?

Meillä on pitkäaikaiset myönteiset kokemukset yhteistyöstä itäisen naapurimme kanssa sekä kylmän sodan kaudella että uudessa Euroopassa. Emme tiedä, millaista olisi elää naapurina sellaisen Venäjän kanssa, joka pitäisi meitä jopa vihollisenaan.

Tätä olisi pitänyt ajatella, kun Venäjän hyökkäyksen käynnistyessä rynnättiin pakotepolitiikan kärkeen ja ryhdyttiin katkomaan myös kahdenvälisiä yhteyksiä ja yhteistyötä. Monet yrityksetkin taitavat joutua tästä kärsimään.

Suomessa otettiin täydestä todesta väitteet, että Venäjästä tulee hylkiövaltio, jonka kanssa mikään yhteistyö tule vuosikymmeniin kysymykseen.

Elävässä elämässä asiat eivät ehkä näin mene. Länsimaat ja Venäjä tarvitsevat toisiaan. Varsinkin läntiselle Euroopalle yhteistyö on välttämätöntä. Vaikeaa tulee olemaan, mutta ”rautaesirippua” tuskin syntyy.

Jos Suomi liittyy Natoon, yhteydenpito ja yhteistyö Venäjän kanssa vaikeutuu huomattavasti. Vihollismaiden listalle olemme tosin joutuneet jo sen vuoksi, että veimme aseita Ukrainaan. Nato-jäsenyys olisi tietysti perustavanlaatuinen ja pysyvä muutos.

Enää ei tällä tiellä tule edetä. Venäjä on naapurimme ja sellaisena pysyy. Sen kanssa on tultava toimeen.

Kaikki järkisyyt puhuvat sen puolesta, että Suomi säilyttää nykyisen turvallisuuspoliittisen perusratkaisunsa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana. Meidän on kuitenkin säilytettävä itsellämme mahdollisuus sotilaalliseen liittoutumiseen.

Nykyisen hallituksen ohjelmaa on siis edelleen noudatettava.