30
maalis
2022
36

Miksi Nato-hakemusta pyritään kiirehtimään?

Kun Venäjä 24.2.2022 hyökkäsi Ukrainaan, käynnistyi keskustelu Suomen mahdollisesta jäsenyydestä sotilasliitto Natossa.

Aluksi sanottiin, että mahdollisesta jäsenyydestä päätettäisiin vasta Venäjän käynnistämän sodan päätyttyä. Erityisesti korostettiin sitä, ettei Suomen tule omalla toiminnallaan kärjistää tilannetta eikä lisätä riskiä suursodan syttymiseen.

Viime viikkoina äänet kelloissa ovat muuttuneet. Nyt puhutaan siitä, että päätös olisi tehtävä ”kevään kuluessa” tai ”ennen kesää”. Lisäksi puhutaan lyhyestä ”aikaikkunasta”, joka juuri nyt on avautunut.

Naton puolella ei mitään kiirettä ole. Sillä on huippukokous kesäkuun lopulla, mutta tällä ei ole merkitystä Suomen mahdollista jäsenyyshakemusta ajatellen.

Monessa Nato-maassa saatetaan pikemminkin ajatella, että Suomen jäsenyyshakemus juuri nyt saattaisi haitata ponnisteluja Ukrainan sodan lopettamiseksi ja lisätä riskiä sen laajenemiseen.

x x x

Miksi sitten Suomessa jäsenyyshakemuksen jättämistä pyritään kiirehtimään? Miksi siitä pitäisi päättää nimenomaan aikana, jolloin taistelut Ukrainassa jatkuvat vielä kiivaina?

Näen siihen kaksi syytä.

Ensiksikin on kysymys siitä, millaiseen tilannearvioon ja tulevaisuudenkuvaan päätöstä tehtäessä nojaudutaan.

Jäsenyyttä perustellaan sillä väitteellä, että Venäjän hyökkäys johtaa koko kansainvälisen järjestelmän perustavanlaatuiseen ja pysyvään muuttumiseen. Maailma jakautuu kahtia ja ”rautaesirippu” laskeutuu Eurooppaan. Kaikki yhteistyö Venäjän kanssa käy mahdottomaksi.

Väitetään, että tässä uudessa demokratioihin ja autoritaarisiin valtioihin jakautuneessa maailmassa ja Euroopassa Suomenkin on valittava puolensa, ja että tämä edellyttää liittymistä Natoon.

Monet Nato-jäsenyyden kannattajat ilmeisesti pelkäävät, että tämä tilannearvio osoittautuu virheelliseksi siinä vaiheessa, kun Ukrainassa saadaan aikaan tulitauko ja kun neuvottelut poliittisesta ratkaisusta käynnistyvät.

Venäjän, EU:n ja EU-maiden välille syntyy pakostakin yhteistyötä, vaikka se vaikeaa onkin.

Sodan päätyttyä tulevat esille myös länsimaiden erilaiset edut ja näkemykset. EU-maat ja Yhdysvallat ovat aivan eri asemassa.

EU-maat ovat pakostakin vielä pitkään riippuvaisia Venäjän energiatoimituksista ja sieltä saatavista raaka-aineista. Ukrainasta tulleiden pakolaisten suuri määrä aiheuttaa täällä ongelmia. Mahdollisimman pian pitäisi päästä siihen, että he voisivat alkaa palata Ukrainaan.

On odotettavissa, että EU-maiden kesken ja niiden sisällä syntyy suuria erimielisyyksiä mm. siitä, olisiko taloudellisia taakkoja jaettava jälleen yhteisillä tukipaketeilla.

Yhdysvallat ei ole joutunut eikä joudu sodan seurauksista suoranaisesti kärsimään. Se pääsee jopa hyötymään asekaupoista ja kaasutoimituksista Eurooppaan.

x x x

Toinen syy päätöksenteon kiirehtimiseen liittyy yleisen mielipiteen kehitykseen.

Suomalaisten kannatus Suomen Nato-jäsenyydelle säilyy vahvana niin kauan, kun sota jatkuu ja kun suomalaisten olohuoneisiin välittyy kuvaa sodan tuhoista ja myös siviiliväestön – varsinkin lasten ja naisten – kärsimyksistä.

Kun sotatoimet laantuvat, sodan aiheuttamat pelot väistyvät.

Toisaalta kansalaisten keskuuteen saattaa vähitellen välittyä tietoa mahdollisen Nato-jäsenyyden käytännön merkityksestä ja myös siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista.

Monet suomalaiset eivät tiedä, että Nato-jäsenyys velvoittaisi Suomen osallistumaan Viron ja muiden Baltian maiden aluepuolustukseen. Ei tiedetä, että jäsenyys johtaisi Venäjän raskaaseen varustautumiseen meidän välisellämme rajalla. Ei tiedetä, että sodan syttyessä Naton ja Venäjän välille sen ensimmäiset iskut kohdistuisivat juuri Suomeen, jonka alueelta kohdistuisi välitön uhka sen strategisesti tärkeimpiin kohteisiin.

Vaikka tasavallan presidentti Sauli Niinistö on pitänyt tärkeänä mahdolliseen jäsenyyteen liittyvän tiedon jakamista kansalaisille, sitä ei ole saatu aikaan.

Tiedon tarve on suuri.

Kun julkaisin viime viikonloppuna kaksi perusteellista blogikirjoitusta Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä (”Suomen Nato-jäsenyydessä ei olisi mitään järkeä” ja ”Nato-jäsenyyden hakemiseen liittyisi suuria riskejä”), ne saivat muun muassa Uuden Suomen Puheenvuoro-osiossa poikkeuksellisen paljon lukijoita.

Jopa uutiskynnys ylittyi, kun Iltalehti teki kirjoituksista uutisen, joka sai satoja tuhansia lukijoita.

Jos Suomen kansalle annettaisiin oikeaa tietoa Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista, enemmistö asettuisi taas kannattamaan meidän perinteistä asemaamme sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana.

Kun päätöksentekoa kiirehditään, julkisuutta hallitsevat uutiset mielipidetutkimuksista, joiden mukaan kansalaisten valtaisa enemmistö kannattaa Nato-jäsenyyttä.

Niillä puolestaan kansanedustajia ja muita päätöksentekijöitä houkutellaan ja painostetaan jäsenyyden kannalle.

x x x

Nato-päätöksenteon kiirehtimiseen liittyy vakavia ongelmia kansanvallan ja perustuslain näkökulmasta.

Kirjoitin tästä jo 12.3. julkaisemassani blogissa ”Valta ja vastuu kuuluvat presidentille ja valtioneuvostolle”.

Nyt on synnytetty prosessi, jossa on kaksi toisiinsa liittyvää osaa.

Yhtäältä käsitellään selontekoa, jonka avulla eduskunnalle annetaan tietoa Suomen turvallisuuspolitiikan vaihtoehdoista. Sen pohjalta ei ole tarkoitus laatia mietintöä.

Samaan aikaan eduskuntapuolueiden ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat ryhtyvät keskustelemaan Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Tässä ilmeisesti pyritään yksimielisyyteen.

Tämän kaksiosaisen prosessin perusteella hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta tasavallan presidentin johdolla ilmeisesti kokoontuisi tekemään eduskunnalle ehdotuksen, että Suomi hakisi jäsenyyttä sotilasliitto Natossa.

Jos tämä prosessi toteutuisi, syntyisi tilanne, jossa kaikki olisivat vastuussa ja samalla ei kukaan.

Kiirehtiminen saattaisi synnyttää vakavia ongelmia myös puolueille. Jos päätös jäsenyyden hakemisesta tehtäisiin ennen kesää, kuten on arveltu, puolueet joutuisivat rikkomaan omia sääntöjään.

Suomen liittyminen Natoon olisi itsenäisen Suomen tärkein ratkaisu. Se muuttaisi kansankunnan turvallisuuspolitiikan pitkän linjan.

Jos jäsenyyttä päätettäisiin hakea, päätös tulisi tehdä tavalla, joka tekisi vastuusuhteet täysin selviksi, kuten 12.3. julkaisemassani blogissa kirjoitin.

Omaa vastuutani olen kantanut kertomalla perusteellisesti oman kantani. Aika näyttää olenko ollut ja olenko oikeassa.