29
joulu
2023
85

Onko Suomi oikeusvaltio?

Meneillään olevien presidentinvaalien yhteydessä olen joutunut kysymään, onko Suomi demokraattinen maa. Nyt joudun kysymään myös, onko Suomi oikeusvaltio.

Aloitin kirjoittelun Suomen valtiollisen ja poliittisen järjestelmän luonteesta 1. joulukuuta julkaisemallani blogilla Onko Suomi autoritaarinen vai demokraattinen maa?. Siinä kehotin suomalaisia ryhtymään ”demokratian ritareiksi” ja keräämään kannattajakortteja presidenttiehdokkuuteni tueksi.

Kirjoituksessani kysyin, onko Suomi demokraattinen maa?

Vastausta tähän kysymykseen hain Wikipediasta. 

Siinä esitettyjen määritelmien valossa tein joukon kysymyksiä. 

Kysyin, eikö Suomen poliittisessa ja valtiollisessa järjestelmässä ole sekä demokratian että autoritarismin piirteitä:

”Hallintovallan edustajat kyllä nousevat kansan joukosta ja hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa. Mutta onko meillä aitoa ilmaisun- ja lehdistönvapautta ja oikeusturvaa?

Eikö Suomea johda eliittiryhmä? Eikö meillä ole vallalla rajoitettu poliittinen moniarvoisuus ja suvaitsemattomuus oppositiota kohtaan?

Ensi vuoden alussa Suomeen valitaan toimeenpanovallan ylin johtaja, jonka erityinen tehtävä on johtaa maamme ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Mitä maamme demokraattisuudesta kertoo se, että kaikki vaaleihin toistaiseksi asetetut ehdokkaat edustavat samaa poliittista linjaa, jolla Suomen itsenäisyyttä on viime vuosikymmeninä askel askeleelta kavennettu?

Tämä näkyy erityisesti siinä, että kaikki ehdolle asetetut hyväksyivät sen, että Suomi kovalla kiireellä ilman avointa keskustelua ja ennalta luvattua kansanäänestystä vietiin sotilasliitto Naton jäseneksi.

Jokainen suomalainen voi itse tykönänsä pohtia, onko vaaleihin valmistautuminen sujunut demokratian periaatteita kunnioittaen.

Onko puolueiden ehdokasasettelussa toimittu sääntöjen ja yhdistyslain mukaisesti ja kansanvaltaisella tavalla? 

Onko ehdokkaita asettaneilla valitsijayhdistyksillä ollut tasavertaiset toimintaedellytykset?

Toimiko oikeuskansleri oikein, kun hän hyväksyi vaaliviranomaisten tulkinnan, jonka mukaan sähköisesti tehty ja lähetetty omakätinen allekirjoitus ei kelvannut kannattajakorttiin? Oliko oikein, että vastauksen antaminen asiasta tehtyyn kanteluun kesti neljä kuukautta tilanteessa, jossa korttien kerääminen oli käynnissä ja aikaa oli vähän käytettävissä?

Antoiko tämä oikeuskanslerin toiminta valitsijayhdistyksille oikeusturvaa niiden tärkeässä kansanvaltaisessa toiminnassa?

Onko lehdistössä tuotu avoimesti ja tasapuolisesti esille tarjolla olevat vaihtoehdot?”

x  x  x

Jatkoin 16. joulukuuta blogillani Mikä erottaa Suomen Venäjästä – paitsi raja?. Siinä kommentoin edellisen kirjoitukseni saamaa vastaanottoa. 

Kerroin ajatelleeni, että kirjoitukseni olisi herättänyt julkista keskustelua:

”Ei herättänyt, eikä voinutkaan herättää, kun sekään ei missään tiedotusvälineessä ylittänyt uutiskynnystä.   

Rehelliset vastaukset näihin kysymyksiin olisivat osoittaneet, että Suomen poliittisessa järjestelmässä on yllättävän paljon samaa kuin Venäjällä. 

Ratkaiseva ero tosin onneksi on: Suomessa toisinajattelijoita ei tapeta eikä panna vankilaan. Meillä dissidentit pyritään vaientamaan kuoliaiksi.

Tämän olen joutunut vuosien varrella usein karvaasti kokemaan, kun olen vastustanut sitä politiikan valtavirtaa, joka on murentanut maamme itsenäisyyttä ja joka on johtanut mittaviin kansantaloudellisiin menetyksiin. Näistä koko kansa nyt kärsii.

Uutis- ja julkisuuspimento on seurannut myös valmistautumistani ensi vuoden presidentinvaaleihin. Vain vähättelyä ja kielteistä julkisuutta on ollut tarjolla.

Tiedotusvälineissä herättiin toden teolla viime tiistaina, kun ilmoitin, että valitsijayhdistykseni ei saa kokoon riittävää määrää kannattajakortteja ja että niitä ei näin ollen jätetä vaaliviranomaiselle. 

Koko syksynä en ollut saanut näin vahvaa julkisuutta.

Se ei ollut enää uutinen, kun muutamaa tuntia myöhemmin ilmoitettiin, että kortit on jätetty ja keräys jatkuu. 

Alkoi taas totaalinen vaikeneminen. 

Vaalitoiminta on vaikeaa ilman julkisuutta. Nytkään kansalle ei ole kerrottu, kuinka ehdokasasetteluun voisi vielä vaikuttaa.”

x  x  x

Ratkaisevat päivät korttien keräämisessä olivat 15. – 20. joulukuuta.

Kun julkisessa sanassa ei kerrottu uusistakaan käänteistä kannattajakorttien keräämisessä, julkaistiin näinä päivinä runsaasti lehti-ilmoituksia, joilla korttien keräämistä pyrittiin vauhdittamaan.

Ilmoituksia julkaistiin perjantaina ja lauantaina useimmissa maakuntalehdissä.

Ilmoitukset julkaistiin myös iltapäivälehdissä, Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa ja Iltalehdessä perjantaina.

Helsingin Sanomissa ilmoitus julkaistiin vielä tiistaina 19. joulukuuta.

Innostus korttien täyttämiseen ja keräämiseen oli ollut jo vahvassa nousussa. Olimme varmoja siitä, että tarvittava korttien määrä täyttyy.   

Kävi kuitenkin niin, että ratkaisevina päiviä korttien määrä romahti.

Olimme aluksi kommenteissamme hyvin varovaisia.

Kiinnitimme huomion siihen, että Pohjanrannasta pikakirjeenä postitettu vastauslähetyspaketti oli joutunut Viroon. Syntyi olettamus, että myös valtava määrä tavallisia vastauslähetyskirjeitä olisi saattanut päätyä samaan osoitteeseen.

Postin antamat selvitykset viittasivat vahvasti siihen, että sen vastauslähetysten järjestelmä oli hakkeroitu. Kysyimme, kuka tai ketkä olivat tämän hybridioperaation takana. 

Viime perjantaina julkaisemassani blogissa kirjoitin:

”Tähän on saatava selvyys. Postin on käynnistettävä sisäinen selvitys korttien katoamisesta. Tarvittaessa on turvauduttava poliisin apuun.

Kysymys on vakava.  

Korttien katoaminen vaikutti ratkaisevasti presidentinvaalien kulkuun, ja se saattoi jopa ratkaista niiden tuloksen.”

x  x  x

Viikonlopun ja joulunpyhien aikana valitsijayhdistyksemme sai vahvistusta epäilyilleen, että korttien katoamiseen liittyy vakava rikos. 

Katsottiin, että Postin selvityksiä ei voida jäädä odottamaan, vaan on tehtävä rikosilmoitus poliisille. Aikatauluun vaikutti sekin, että rikosepäilyjen nopea vahvistuminen antaisi vielä mahdollisuuden presidentinvaalien ehdokaslistan täydentämiseen.

Keskiviikkoiltana rikosilmoitus jätettiin. Saman tien se myös julkistettiin. Tätä kautta poliisin johto tuli jo silloin tietoiseksi rikosilmoituksen vakavuudesta ja sen kiireellisyydestä.  

Odotimme, että poliisi olisi tarttunut ripeästi asiaan ja käynnistänyt tutkinnan kiireellisimmältä osaltaan jo eilen. Rikosepäilyn luonne huomioon ottaen poliisin olisi tullut myös ottaa heti yhteys valtakunnansyyttäjään.

Poliisissa ilmoitusta on kuitenkin käsitelty tavanomaisena rikosasiana, jolle ei eilen vielä saatu edes diaarinumeroa eikä tutkinnanjohtajaa. Nämä tiedot saatiin vasta tänä aamuna.

Presidentinvaaleja ajatellen eilinen päivä oli ratkaisevan tärkeä. Muutamassa tunnissa olisi voitu selvittää yhteistoiminnassa Viron poliisin kanssa, mihin osoitteeseen Tallinnassa vastauslähetyksiä oli ohjattu. Samoin olisi voitu selvittää, kuka tai ketkä Suomessa olivat osoitetietoja muuttaneet.

Tänäänkin tämä ehditään vielä tekemään.

Jo poliisin hidastelu on antanut aiheen kysyä, onko Suomi oikeusvaltio.

Tutkinta osoittaa käsitelläänkö rikosilmoitus asian vaatimalla vakavuudella ja saatetaanko syylliset oikeudelliseen vastuuseen teoistaan.