Heräävä maaseutu?
Tiistaina julkaisemassani blogissa kerroin siitä, että Pohjantähti-keskus ryhtyy järjestämään eri puolilla Suomea Pohjanranta-keskusteluja, joissa paneudutaan maamme ulkosuhteiden tulevaisuuteen.
Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton Pohjantähti-opiston kannatusyhdistys pyrkii saamaan aikaan keskustelua Natoon liittyneen Suomen tulevasta ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikasta. Toistaiseksi tätä hyvin ajankohtaista ja tärkeää aihepiiriä on sekä tutkijapiireissä että valtamediassa varsin vähän käsitelty.
Alustajiksi pyrimme saamaan johtavia asiantuntijoita sekä poliitikkojen että tutkijoiden keskuudesta.
Alkuperäinen suunnitelmamme oli saada ensimmäisen Helsingissä järjestettävän seminaarin alustajiksi kaikki maamme viimeisimmät ulkoministerit.
Tarjosimme ensimmäiseksi pääalustajan tehtävää Suomen pitkäaikaisimmalle ulkoministerille Erkki Tuomiojalle. Häneltä saimme kielteisen vastauksen.
Sitten vuorossa oli pitkään sekä ulkoministerinä että kehitysministerinä toiminut Pekka Haavisto. Ainakaan tässä vaiheessa hänkään ei ollut käytettävissä, mutta lupaili olla mukana myöhemmin.
Niinpä ensimmäisen seminaarin pääalustajana toimii Pekka Haaviston edeltäjä Timo Soini. Sitä edellisellä kaudella hän johti eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa.
Toisena pääalustajana toimii professori Vilho Harle, joka luennoi aiheesta ”Moniulotteinen ulkopolitiikka – teoria ja käytäntö”.
Omalla urallani ulko-, ulkomaakauppa- ja kehitysministerinä olen tuota moniulotteista ulkopolitiikkaa kehittänyt ja toteuttanut. Tieteellisessä työssäni olen sitä myös tutkinut.
Meidän kolmen alustukset tarjoavat hyvän pohjan tilaisuuden lopussa käytävälle paneelikeskustelulle, johon yleisökin pääsee mukaan.
x x x
Tämän blogikirjoituksen otsikko on peräisin julkaisusarjasta, jolla Maalaisliitto alkuvuosinaan herätteli maaseudun ihmisiä toimimaan paremman tulevaisuutensa puolesta.
Jouduin panemaan otsikon perään kysymysmerkin sen vuoksi, että nytkään maaseudun ihmiset eivät näytä olevan riittävästi hereillään.
Tämä kysymys on tullut mieleeni sen vuoksi, että presidenttiehdokkuuteni tueksi lupaavasti käynnistynyt kannattajakorttien kerääminen näyttää toistaiseksi saaneen liikkeelle ensi sijassa kaupunkilaisia ja vieläpä suurkaupunkien ihmisiä.
Maaseudun väki ei ole vielä kunnolla herännyt.
Tämä on outoa sen vuoksi, että näihin presidentinvaaleihin ei näytä olevan tarjolla ketään muuta ehdokasta, joka olisi urallaan keskittynyt nimenomaan maaseudun ja maakuntien ihmisten puolustamiseen. Ehdolle ei taida tulla myöskään ketään muuta maaseutuyrittäjää ja MTK:n jäsentä.
Presidentinvaaleissa maatalouden, maaseudun ja maakuntien tulevaisuus on jälleen vaakalaudalla.
Maamme maatalous ja maaseutu ovat kärsineet kovasti menneinä vuosina tehdyistä virheistä.
Puolustin kaikin voimin Suomen itsenäisyyttä ja kansallista maatalouspolitikkamme, kun maatamme vietiin jäseneksi Euroopan unioniin. MTK oli samalla kannalla. Koimme tappion. Tästä ratkaisusta maksetaan nyt kovaa hintaa.
Puolustin markkaa ja Suomen taloudellista itsenäisyyttä. Euroon siirtymisestä metsätaloutemme on pahasti kärsinyt tilanteessa, jossa Ruotsi on säilyttänyt oman kansallisen valuuttansa. Nytkin kilpailukykymme on heikompi kuin Ruotsin.
Maaseudun väki on maksanut kovaa hintaa myös siitä, että Suomen hallitus on ollut innokkaimpien joukossa katkomassa meille tärkeitä kauppasuhteita Venäjään.
Rajatonta maailmanlaajuista vapaakauppaa ajavat globalistit ja ylikansallista Euroopan unionia rakentavat federalistit ovat tuottaneet Suomen maaseudulle, maakunnille ja koko maallemme pahaa vahinkoa. Ja sama meno näyttää jatkuvan.
Presidentinvaalien kautta Suomen ulkosuhdepolitiikan suuntaan on mahdollista vaikuttaa. On ryhdyttävä taas vaalimaan ja vahvistamaan Suomen itsenäisyyttä.
Maaseudun olisi vihdoinkin aika herätä.
x x x
Kannattajani herättelivät maaseudun ihmisiä julkaisemalla 26.6. Maaseudun Tulevaisuudessa pienen ilmoituksen, jossa kannustettiin varmistamaan ehdokkuuteni ensi vuoden presidentinvaaleissa. Lukijoita kehotettiin hakemaan keräysohjeita kotisivultani.
Ohjeissa on kerrottu, että keräystä voi tukea myös ostamalla mukeja ja kirjoja Pohjanrannan verkkokaupasta.
Tätä kehotusta on noudatettu niin hyvin, että kannattajani voivat julkaista huomisessa Maaseudun Tulevaisuudessa uudelleen tuon lehdessä aikaisemmin julkaistun pienen ilmoituksen.
Keräysohjeet löytyvät osoitteesta paavovayrynen.fi/presidentinvaalit. Runsaammin kortteja keräävät saavat vastalahjaksi kirjoittamiani ja signeeraamiani kirjoja.