22
tammi
2023
54

Tutkijoiden ja median valta ja vastuu

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö julkaisi äskettäin Ylen uutisten Mielipide-osiossa kolumnin ”Jos totuus on sodan ensimmäinen uhri – tutkijan sananvapaus tuntuu olevan seuraava”.

Käihkö kirjoitti, että hänen mieltään on askarruttanut sodan, asiantuntijuuden ja tutkimuksen suhde:

Sotatieteilijänä pohdinta ei ole tietysti minulle täysin uutta tai yllättävää. Sota on politiikkaa, jonka logiikkaan kuuluu nähdä todellisuus mustavalkoisena.

Mutta tutkijana en ole tottunut poliittiseen rooliin. Silti Venäjän hyökättyä Ukrainaan olen saanut valtavasti mediahuomiota, joka on antanut minulle ennennäkemätöntä valtaa. Siitä seuraa väistämättä myös vastuuta.”

Käihkö ihmettelee, että jotkut sosiaalisen median kommentaattorit leimasivat hänet ja hänen kollegansa putinisteiksi, koska he olivat puolen vuoden sotimisen jälkeen todenneet, että ”lännen on joko tuettava Ukrainaa aikaisempaa huomattavasti enemmän, tai Ukrainan on lopulta taivuttava kompromissiin perustuvaan rauhaan”.

Käihkö kertoo kuulleensa muutamalta muulta sotaa julkisuudessa kommentoineelta, ettei Ukrainalle ongelmallisista asioista saisi puhua, koska tämä pelaa Putinin pussiin. ”Näiden kommentaattorien näkemys tuntuu siis olevan, että myös asiantuntijuus on alisteista puolustussotaa käyvälle Ukrainalle.”

x x x

Ilmari Käihkön osakseen saama kohtelu on ollut hyvin lievää siihen nähden, mitä olen omalta osaltani saanut kokea.

Tutkija olen minäkin, valtiotieteen tohtori ja kansainvälisten suhteiden dosentti. Ukrainan sodasta olen kirjoittanut kaiken aikaa tiukasti tosiasioihin nojautuen. Esittämäni arviot olen pyrkinyt aina perustelemaan.

Kirjoituksissani on ollut selvä tendenssi. Pyrin estämään sodan syttymisen. Olen pyrkinyt estämään sen laajenemisen. Olen pyrkinyt edistämään rauhan palauttamista Ukrainaan.

Julkisuudessa minut on siekailematta leimattu putinistiksi ja Kremlin agentiksi. Kukaan ei ole edes yrittänyt osoittaa, että kirjoituksissani olisi ollut asiavirheitä tai että olisin esittänyt perusteettomia väitteitä tai arvioita.

Olen joutunut myös poliittisen ajojahdin kohteeksi. Minulta yritettiin jopa evätä oikeus olla ehdokkaana kansanedustajan vaaleissa.

Tähän kampanjointiin on yhtynyt myös media.

Suomen johtava sanomalehti Helsingin Sanomat julkaisi 27.9. pääkirjoituksen otsakkeella ”Väyrynen toistelee Kremlin propagandaa”.

Ingressin mukaan ”Keskustan entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen toistelee blogiteksteissään Venäjän propagandaväitteitä Ukrainan sodasta. Keskusta ei voi ohittaa Väyrysen puheita olankohautuksella.”

Digilehden kuvatekstin mukaan ”Paavo Väyrynen on ongelma, jonka ohi keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ei voi yrittää katsoa.”

Helsingin Sanomat kertoi, että minua on esitetty kansanedustajaehdokkaaksi ja jatkoi: ”Puolueen edustajilla tulisi olla ainakin jossain määrin samansuuntaiset näkemykset keskeisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Sitä edellyttää jo äänestäjien kuluttajansuojakin. Keskustan on syytä terästäytyä, jos se haluaa olla puolue eikä hollitupa.”

Helsingin Sanomien pääkirjoitusta on mahdotonta ymmärtää. Omien periaatteittensa mukaan lehden tulisi edistää sananvapautta ja puolueetonta tiedonvälitystä.

x x x

Tiedotusvälineillä on mahtava poliittinen vaikutusvalta. Varsinkin kriisitilanteissa ne voivat muokata yleistä mielipidettä, joka puolestaan vaikuttaa poliitikkojen asenteisiin, mielipiteisiin ja toimintaan.

Vaalien lähestyessä tämä valta kasvaa, kun poliitikot pyrkivät entistä enemmän kosiskelemaan yleistä mielipidettä.

Tiedotusvälineiden tulisi kantaa vastuuta omasta toiminnastaan.

Aivan kuten tutkijoiden, mediankin pitäisi luoda totuudenmukainen kuva sotatapahtumista ja tarjolla olevista tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Virikkeen Helsingin Sanomien pääkirjoitukselle näyttää antaneen syyskuun 23. päivänä julkaisemani blogi ”Sotapropagandaa ja sodan retoriikkaa”.

Kirjoitin, että Suomessa oli vallalla voimakkaampi Ukrainan sotaan liittyvä propaganda kuin muissa perinteissä länsimaissa.

Sodan retoriikkaan kuuluu, että ministerit ja johtavat virkamiehet muistavat puhua Venäjän hyökkäyssodasta. Sota henkilöidään presidentti Vladimir Putiniin, ja usein viestiä terästetään epiteeteillä ”brutaali”, ”raakalaismainen” ja ”kansainvälisen oikeuden vastainen”.

Totesin, että tätä kaikkea Venäjän hyökkäys on.

Tällä retoriikalla toisaalta peitettiin muita tosiasioita, muiden muassa sodan syttyminen jo yhdeksän vuotta sitten.

Kirjoitin, että helmikuussa 2014 Kiovassa toteutettiin länsimaiden tukema laiton vallankaappaus, jossa valtaan nousseet uudet vallanpitäjät ryhtyivät vainoamaan maan itäosissa ja Krimin niemimaalla asunutta maan venäjänkielistä vähemmistöä. Ukrainaa alettiin viedä sotilasliitto Natoon. Seurauksena olivat sisällissota ja Krimin valtaus.

Suomessa käytössä oleva sodan retoriikka peitti alleen senkin, että nyt on meneillään myös Yhdysvaltain käynnistämä ”uusi kylmä sota”.

Maailma pyritään jakamaan yhtäältä Yhdysvaltain johtamaan demokraattisten maiden rintamaan ja toisaalta Kiinan ja Venäjän johtamaan autoritaaristen valtioiden ryhmittymään. Ukraina on tämän kylmän sodan kuuma ydin.

Näitä dokumentoituja tosiasioita ei Helsingin Sanomien mielestä sopinut kertoa.

x x x

Vallalla olevan retoriikan alle on jäänyt myös se tosiasia, että Ukrainan sodan luonne on muuttumassa.

Suomessa ja myös muissa maissa Ukrainan sota rinnastettiin sen alkuvaiheessa Suomen talvisotaan. Putin rinnastettiin Staliniin.

Nykyiseen tilanteeseen tämä retoriikka sopii huonosti. Ukraina on vallannut takaisin osan menettämistään alueista.

Ukraina on ilmoittanut pyrkivänsä häätämään Venäjän joukot kaikilta sen valtaamilta alueilta.

Ukraina valmistelee hyökkäystä, joka rinnastuu Suomen jatkosotaan.

Jatkosodassa Suomi Saksan tuella valloitti korkojen kanssa ne alueet, jotka olimme talvisodassa menettäneet. Lopullisessa rauhassa menetykset kasvoivat, ja jouduimme käymään vielä raskaan Lapin sodan.

Vallatakseen takaisin Venäjän miehittämät alueet Ukraina tarvitsee taistelupanssarivaunuja, joita aikaisemmin kutsuttiin hyökkäysvaunuiksi.

Suomi on ilmoittanut tukevansa Ukrainaa loppuun saakka tässä sen ”jatkosodassa” – maksoi mitä maksoi.

Onkohan ajateltu, kuinka paljon sotilaita ja siviilejä sodan pitkittyessä kuolee ja haavoittuu?

Onkohan ajateltu, mitä tapahtuu takaisin valloitetuilla alueilla enemmistönä oleville venäjänkielisille ihmisille? Häädetäänkö heidät Venäjälle? Vainotaanko heitä tai tapetaanko osa heistä kostoksi siitä, että he ovat toimineet yhteistyössä miehittäjien kanssa?

Ainoa järkevä tie on mahdollisimman pikainen tulitauko, aselepo ja neuvottelut rauhan palauttamiseksi. ”Ukrainan järjetön sota on saatava loppumaan”.

Tätä näkyy myös Yhdysvaltain puolustusvoimien komentaja Mark Milley Davosissa jälleen esittäneen.

x x x

Lisätietoa Ukrainan sodasta on saatavissa uudesta kirjastani ”Sota vai rauha Suomelle?”.

Teoksen voi lainata kirjastoista. Sitä voi ostaa ja tilata sekä kirjakaupoista että markettien kirjaosastoilta. Kirjan voi hankkia myös Pohjanrannan verkkokaupasta.