22
marras
2022
55

Suomi on epävarman kortin varassa

Suomessa uskotaan, että Ukraina voittaa sodan häätämällä Venäjän joukot omalta maaperältään.

Maamme ulkopoliittinen johto on sitoutunut antamaan Ukrainalle niin paljon sotilaallista ja muuta tukea, että tämä tavoite toteutuu.

Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että Suomen ulkopoliittinen johto on käyttänyt ja käyttää Ukrainan sotaa edistääkseen maamme jäsenyyttä sotilasliitto Natossa.

Ulkopoliittisen johdon päätös Nato-jäsenyyden hakemisesta oli tehty jo vuodenvaihteessa – kaksi kuukautta ennen Venäjän hyökkäystä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan antoi mahdollisuuden taivutella kansa ja kansan edustajat jäsenyyden kannalle.

Kulissien takana päättäjiä taivuteltiin uskomaan, että on käynnistynyt ”uusi kylmä sota”, jossa maailma jakautuu vuosikymmeniksi kahtia demokraattisiin ja autoritaarisiin maihin. Sanottiin, että Suomenkin tuli valita puolensa.

Nato-jäsenyytensä ajamiseksi Suomi asettautui uuden kylmän sodan ja sen kuuman ytimen, Ukrainan sodan, etulinjaan.

Nyt olisi aika pohtia, mikä on Suomen asema, jos Ukrainan sota jo lähikuukausina päättyy tulitaukoon, aselepoon ja neuvotteluihin kriisin rauhanomaisesta ratkaisemisesta.

x x x

Oma käsitykseni on sodan alusta lähtien ollut, että Ukraina ei kykene saamastaan ulkomaisesta tuesta huolimatta sitä voittamaan.

Siksi tein parhaani, että sota ei olisi syttynyt. Siksi olen pyrkinyt saamaan aikaan tulitauon, aselevon ja neuvottelut kriisin rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi.

Hyökkäystä seuranneena päivänä 25.2. kirjoittamassani blogissa ”Itävalta esikuvaksi puolueettomalle Ukrainalle” kirjoitin:

On selvää, että Venäjän voitto on vain ajan kysymys. Ratkaisevaa on, milloin ja millä tavalla Ukrainaan tulee uusi johto, jonka kanssa Venäjä on valmis neuvottelemaan.”

Arvioni perustui siihen, mitä olin lukemani ja kokemani perusteella oppinut Venäjästä tietämään. Se tulisi keinoja kaihtamatta tahtonsa toteuttamaan. Näköpiirissä oli täysimittainen, raaka sota. Tämä oli tosiasioihin ja realismiin perustunut arvioni.

Maaliskuun 13. päivänä julkaisemassani blogissa kirjoitin, että sota olisi saatava päättymään:

Näköalat ovat pelottavat. Osapuolet näyttävät tavoittelevan täydellistä voittoa, toisen kukistumista. Muut maat näyttävät odottavan sotilaallista ratkaisua. Jotkut ovat myös puuttuneet sodan kulkuun.

Näköpiirissä on suunnatonta tuhoa ja paljon kuolonuhreja – myös siviilejä, lapsiakin. Pahimmassa tapauksessa ajaudutaan maailmansotaan kaikkine kauheuksineen.

Sota ja sen käynnistämät pakotteet uhkaavat suistaa maailmantalouden syvään lamaan, josta kaikki kärsisivät. Nälänhätäkin saattaa meitä uhata.

Näissä oloissa olisi tehtävä vakava yritys tulitauon ja aselevon aikaansaamiseksi ja neuvottelujen käynnistämiseksi.”

x x x

Pari päivää myöhemmin kävi ilmi, että olin 25.2. esittämässäni arviossa erehtynyt.

Aluksi Venäjä kyllä yritti saada aikaan hallituksen vaihdoksen Kiovassa samaan tapaan kuin oli tapahtunut tasan kahdeksan vuotta aikaisemmin. Silloinhan Ukrainan laillinen hallitus länsimaiden tukemassa vallankaappauksessa syrjäytettiin, ja maa ajautui raskaaseen sisällissotaan.

Jo parin viikon taistelujen jälkeen Kremlin tavoitteet olivat kuitenkin muuttuneet: Venäjä oli valmis sopimaan rauhasta Volodymyr Zelenskyin kanssa.

Tämä kävi ilmi niistä presidentti Vladimir Putin esittämistä rauhan ehdoista, jotka tulivat presidentti Sauli Niinistön kautta julkisuuteen.

Kommentoin niitä maaliskuun 15. päivänä julkaisemassani blogissa ”Ukrainan rauhansopimuksen suuntaviivat”.

Kirjoitin, että johtavien länsimaiden tulisi rohkaista Ukrainaa hyväksymään Venäjän ehdotukset neuvottelujen pohjaksi. Tällöin olisi ilmeisesti ollut mahdollista saada välittömästi aikaan tulitauko, joka olisi koskenut koko maata.

Johtavien länsimaiden tulisi antaa Ukrainalle takeet siitä, että ne painostavat Venäjän hyväksymään sille kohtuulliset rauhan ehdot. Venäjää voitaisiin myös houkutella myönnytyksiin lupaamalla niiden vastapainoksi lievennyksiä päätettyihin ja suunnitteilla oleviin pakotteisiin.

Johtavilla länsimailla tulisi olla rohkeutta tällaiseen toimintaan, jos ne todella uskovat pakotteiden tehoon.”

Asian ydin oli siinä, että sotatoimet pitäisi saada mahdollisimman pian loppumaan. Kaiken aikaa syntyi valtavaa tuhoa ja kärsimystä, ja pakolaisvirrat paisuvat. Rauhan tekeminen kävi yhä vaikeammaksi.

Ukrainalaisten kannalta tilanne on kohtuuton. Johtavista länsimaista heitä yllytetään jatkamaan taistelua, mutta heille ei anneta tarvittavaa aseistusta ja muuta sotilaallista tukea.”

Kirjoitukseni tähtäsi siihen, että saataisiin nopeasti aikaan tulitauko ja päästäisiin neuvotteluihin. Niihin johtavilla länsimailla oli suuri vaikutusvalta pakotepolitiikan avulla.

Sotaa ukrainalaisten oli vaikea ilman ulkomailta saatavaa tukea voittaa, mutta rauhanneuvotteluissa he olisivat voineet länsimaiden tuella päästä hyvään tulokseen.

x x x

Sodan jatkuttua viiden kuukauden ajan olivat Venäjän tavoitteet koventuneet. Niihin kuului jälleen myös hallituksen vaihdos Kiovassa.

Tästä kirjoitin 23.7. julkaisemassani blogissa ”Mikä on Volodymyr Zelenskyin kohtalo?”.

Ulkoministeri Sergei Lavrov oli äskettäin ilmoittanut, että Venäjän alueelliset tavoitteet Ukrainan sodassa olivat laajentuneet.

Kysymys ei ollut enää vain Luhanskin ja Donetskin kansantasavaltojen alueesta, vaan tavoitteena ovat myös Hersonin ja Zaporizhzhian alueet. Hän perusteli tätä sillä, että länsimaiden toimittamat pidemmän kantaman aseet olivat laajentaneet niiden aiheuttamaa uhkaa.

Kirjoitin:

Mitä pidemmälle taistelut ovat jatkuneet, sitä vaikeammaksi on käynyt neuvotteluratkaisuun pääseminen.

Sodan logiikka toimii niin, että Venäjää on hyvin vaikea saada luopumaan mistään alueesta, jonka se on asevoimin vallannut. Kaatuneiden ja haavoittuneiden määrä ei kannusta myönnytyksiin vaan pikemminkin taistelujen jatkamiseen.

Alkuvaiheessa oli mahdollisuus turvata venäjänkielisen vähemmistön asema ja Venäjän turvallisuustarpeet kompromissien avulla. Siihen olisi tietysti edelleen pyrittävä.

Nyt vihdoinkin olisi saatava aikaan tulitauko ja aselepo. Neuvottelut poliittisesta ratkaisusta on saatava käyntiin.”

Kirjoitin, että sodan alkuvaiheessa Venäjän pyrkimyksenä oli ollut saada aikaan Kiovassa hallituksen vaihtuminen vuoden 2014 tapaan.

Hallituksen vaihdos saattoi edelleen olla Venäjän tavoitteena. Tähän viittasi sekin, että Sergei Lavrov oli 20.7. CNN:n haastattelussa sanonut:

Emme voi sallia, että sille Ukrainan alueelle, jota Zelenskyi tai kuka tahansa hänen seuraajansa (Zelensky or whoever will replace him) kontrolloi, sijoitettaisiin aseita, jotka uhkaisivat meidän aluettamme tai itsenäisiksi julistautuneiden tasavaltojen aluetta tai niiden aluetta, jotka haluavat päättää tulevaisuudestaan itsenäisesti.”

Lavrov ei näyttänyt tarkoittavan vaaleilla valittavaa Zelenskyin seuraajaa, vaan henkilöä, joka syrjäyttäisi hänet.

Päätin kirjoitukseni:

Liittolaismaissa murentuva ”uuden kylmän sodan” kotirintama saattaa alkaa pettää myös Ukrainassa. Rauhanoppositio saattaa olla nousemassa esiin.

Myös kysymys sodasta ja rauhasta on Ukrainassa oligarkkien käsissä.”

Tästä kotirintaman pettämisestä kirjoitin edellisessä blogissani.

Yhdysvallat on jo liennyttänyt suhteitaan Kiinaan ja myös Venäjään. Ukrainaa on kehotettu neuvottelemaan Venäjän kanssa. Volodymyr Zelenskyin asema horjuu.

x x x

Ukrainan tilanteen ymmärtämiseksi on tärkeää perehtyä sodan taustoihin ja siihen, kuinka se kytkeytyy meneillään olevaan ”uuteen kylmään sotaan”.

Tästä on tarjolla tietoa 28.11. julkaistavassa kirjassani ”Sota vai rauha Suomelle?”. Se tulee ostettavaksi ja tilattavaksi kirjakaupoista ja markettien kirjaosastoilta. Jo nyt teos on tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta.