31
elo
2022
55

Mihail Gorbatshovista Ukrainan sotaan

Tänään saimme vastaanottaa suru-uutisen Neuvostoliiton viimeisen presidentin Mihail Gorbatshovin kuolemasta.

Mihail Gorbatshov oli maansa parasta ajatteleva sosialisti, joka pyrki uudistuspolitiikkansa, perestroikan, avulla vahvistamaan Neuvostoliiton taloutta ja turvaamaan sen suurvalta-aseman säilymisen.

Hän toimi pakkotilanteessa, jonka Yhdysvallat synnytti romahduttamalla öljyn maailmanmarkkinahinnan ja käynnistämällä ”tähtien sodan”, entistä kalliimman varustelukilpailun. Tästäkin edellisessä blogissani kirjoitin.

Minun ajatuksissani uutinen Mihail Gorbatshovin kuolemasta kytkeytyi erikoisella tavalla yhteen Ukrainassa käytävän sodan kanssa.

Yhdistävänä tekijänä oli amerikkalaisen professorin Jeffrey Sachsin Ukrainan sotaa koskeva artikkeli, jonka joku lukijani minulle lähetti.

Jeffrey Sachsilla oli keskeinen rooli Mihail Gorbatshovin toteuttaman uudistuspolitiikan, perestroikan, loppuvaiheissa. Toisaalta hänellä oli ratkaiseva vaikutus presidentti Borin Jeltsinin johdolla toteutettuihin Venäjän talousuudistuksiin.

Molempien vahvana taustavoimana oli Suomen tasavallan presidentti Mauno Koivisto.

x x x

Turun yliopistossa julkaistiin lokakuussa 2018 Santtu Lehtisen poliittisen historian pro gradu -tutkielma ”Perestroikan fundeeraaja, Presidentti Mauno Koiviston arviot, käsitykset ja toiminta Neuvostoliiton perestroikan suhteen vuosina 1987–1991”.

Tutkielmasta käy ilmi, kuinka tarkkaan Mauno Koivisto seurasi Gorbatshovin uudistuspolitiikkaa, ja kuinka voimakkaasti hän sitä tuki. Hänelle se näyttää olleen ideologisesti kiehtova hanke vanhakantaisen kommunismin uudistamiseksi nykyaikaiseksi sosialismiksi.

Osittain Koiviston suosituksesta Jeffrey Sachsista tuli keskeinen Gorbatshovin neuvonantaja. Sachs ja Koivisto pyrkivät vaikuttamaan Yhdysvaltoihin ja kansainvälisiin rahoituslaitoksiin tuen saamiseksi Neuvostoliiton uudistuspolitiikalle.

Tästä Lehtinen kertoo tutkielmassaan:

Koivisto tapasi toukokuussa 1991 asiaan liittyen ekonomisti Jeffrey Sachsin, joka työsti yhdessä neuvostoliittolaisen Grigori Javlinskin kanssa ohjelmaa Neuvostoliiton talousuudistuksen nopeuttamiseksi läntisen avun turvin.

Sachs halusi lännen antavan huomattavaa taloudellista tukea Neuvostoliitolle, jotta Gorbatshov saisi pidettyä puolueen kovan linjan edustajat paitsiossa.

Koivisto oli Sachsin kanssa samoilla linjoilla. Oli lännen etu, että uudistusprosessi Neuvostoliitossa jatkuisi ja kansallisuuskysymyksiin saataisiin sitä kautta rauhanomaisia ratkaisuja.”

Perestroika epäonnistui. Neuvostoliitto hajosi vuoden 1991 lopulla. Venäjästä tuli Neuvostoliiton seuraajavaltio ja Boris Jeltsinistä sen presidentti.

Venäjällä ryhdyttiin Jeffrey Sachsin suosituksesta toteuttamaan ”shokkiterapiaa”, jota oli aikaisemmin toteutettu Puolassa. Syntyi kaaos, jossa turvallisuusaparaatin vallankäyttäjät kaappasivat talouselämän arvokkaimmat osat hallintaansa. Syntyi oligarkkien johtama valtajärjestelmä, jonka Vladimir Putin myöhemmin pani järjestykseen.

Jeffrey Sachsista jäi Venäjälle hyvin kielteinen maine. Häntä syytettiin sekä Neuvostoliiton hajoamisesta että ”shokkiterapian” synnyttäneestä kaaoksesta.

x x x

Ei ollut Neuvostoliiton hajoaminen Mihail Gorbatshovin eikä Jeffrey Sachsin syytä – eikä ansiota. Se oli vääjäämätön seuraus meneillään olleesta historiallisesta muutoksesta.

Neuvostoliiton hajoaminen sujui hämmästyttävän rauhallisesti. Muutamia alueellisia selkkauksia syntyi, ja ne johtivat jäätyneisiin konflikteihin.

Kaksi kuumaakin sotaa on käyty. Ensimmäinen vuonna 2020 Nagorno-Karabahissa yhtäältä Armenian ja toisaalta Azerbaidzhanin ja Turkin välillä. Toinen Venäjän hyökättyä viime helmikuussa Ukrainaan.

Pian Ukrainan sodan syttymisen jälkeen 7.3. kirjoitin siitä, että ”Ukrainassa käydään Neuvostoliiton hajoamissotaa”.

Nyt myös Jeffrey Sachs on ottanut kantaa Ukrainan sotaan. Hän on arvostellut voimakkaasti länsimaiden ja erityisesti Yhdysvaltain toimintaa.

Kirjoituksensa lopussa Sachs kehottaa Euroopan johtajia toteuttamaan maanosansa todellista turvallisuutta: ”ei Yhdysvaltain hegemoniaa, vaan eurooppalaisia turvallisuusjärjestelyjä, jotka kunnioittavat kaikkien Euroopan maiden legitiimejä turvallisuusetuja, tietysti Ukrainan, mutta myös Venäjän, joka vastustaa Naton laajentumista Mustalle merelle.

Euroopan tulisi muistaa, että Naton laajentumattomuus ja Minsk II -sopimuksen toteuttaminen olisivat tehneet mahdolliseksi välttää Ukrainassa käytävä kauhea sota. Tässä vaiheessa diplomatia, ei sotilaallisen toiminnan eskalaatio, on todellinen polku Euroopan ja koko maailman turvallisuuteen.”

Viisaita sanoja. Kannattaa lukea koko kirjoitus.