Onko Boris Johnson ”uuden kylmän sodan” uhri?

Ilta-Sanomien tänään julkaisema entisen ulkoministerin Timo Soinin haastattelu paljastaa, että Boris Johnsonin eron taustalla on Yhdysvaltain käynnistämä ”uusi kylmä sota”:

”Soinin mukaan Johnsonin ehdottomiin ansioihin kuuluu myös Ukrainan vahva tukeminen Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Kotimaassaan Johnsonin on syytetty pyrkivän ainoastaan kääntämään huomion pois kotimaan ongelmista Ukrainan avulla.

Kuitenkin ilman Johnsonin julkisia ja kannanottoja Euroopan valtioiden tuki Ukrainalle olisi nyt huomattavasti laimeampaa, Soini sanoo. Ukrainan sodan suunta ja lännen Ukrainalle osoittaman tuen jatko huolettavat entistä ulkoministeriä – joka omien sanojensa mukaan voi sanoa asiat nyt suoraan.

– Minä en luottaisi pätkääkään Saksaan enkä Ranskaan. Ukrainalle brittien ja jenkkien tuki on kaiken a ja o. Jos se jää tämän vanhan Euroopan varaan niin… jätänpä sanomatta.”

Timo Soini on oikeassa. Vaikka Boris Johnsonin tekemät virheet olivat pahoja, eivät ne riitä syyksi hänen eroonsa.

Taustalla ovat kotimaan taloudelliset ja poliittiset vaikeudet, joita Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siihen liittyneet pakotteet ovat kärjistäneet.

Vaikeuksiensa keskellä Johnson pyrki kasvattamaan kansansuosiotaan asettumalla Yhdysvaltain käynnistämän ”uuden kylmän sodan” etulinjaan. Tuki Ukrainalle ja siihen liittyvät uhraukset johtivat kuitenkin päinvastaiseen tulokseen.

Samoin käy muuten myös presidentti Joe Bidenille, joka on pyrkinyt Ukrainaa tukemalla kohottamaan kotimaan kannatustaan. Vastavaikutus nähdään jo syksyn täytevaaleissa.

Kuten 2.7. julkaisemassani kirjoituksessa arvioin, uudessa ”maailmojen sodassa” on vain häviäjiä.

Hyvin surullista on, että suurin häviäjä ovat jo vuosikausien ajan kovia kokeneet ukrainalaiset.

x x x

Suomeenkin on kehittynyt sotaisa ilmapiiri, jossa rauhan palauttamisesta Ukrainaan on vaikea keskustella.

Vallalla on laajalti mielipide, jonka mukaan kaikkien on tuettava Ukrainan puolustustaistelua loppuun saakka – siihen asti, että Venäjän joukot ajetaan asevoimin ainakin Donbassin alueelta, ehkä myös Krimin niemimaalta.

Timo Soinikin näyttää olevan huolissaan siitä, että sota saattaa loppua liian nopeasti.

Tulitauosta, aselevosta ja poliittisista neuvotteluista ei saisi edes puhua.

Omalta osaltani olen kirjoittanut rauhanomaisen ratkaisun puolesta heti Venäjän hyökkäyksen 24.2.2022 käynnistyttyä ja jo ennen sitä.

Helmikuun 23. päivänä kirjoitin blogin ”Ukrainalla on oikeus myös puolueettomuuteen”.

Muistutin siinä mieliin vuodesta 2014 lähtien julkaisemani kirjoitukset, joissa olin esittänyt yhteistyötä, jolla estettäisiin Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä syntyneiden jäätyneiden konfliktien kärjistyminen kuumiksi sodiksi.

Kirjoitin siitä, että ratkaisun avaimet olivat Ukrainan itsensä käsissä:

”Ukraina voisi peruuttaa hakemuksensa liittyä Naton jäseneksi.

Samalla se voisi korostaa, että se pitää kiinni oikeudestaan hakea jäsenyyttä myöhemmin. Käytännössä tällä ei olisi suurta merkitystä, kun nyt voimassa olevan hakemuksen käsitteleminen kestäisi joka tapauksessa hyvin pitkään.

Hakemuksen peruuttaminen antaisi uusia mahdollisuuksia Ukrainan kriisin ratkaisemiseen. Sotatoimet voisivat päättyä. Neuvotteluissa olisi mahdollista sopia kaikkien osapuolten kesken ratkaisuista, joilla Ukraina voisi olla hyvässä yhteistyössä sekä EU-maiden, Yhdysvaltojen että Venäjän kanssa.

Jännitteiden lientyessä olisi ehkä mahdollista palauttaa Donetskin ja Luhanskin kapinallisalueet Ukrainan yhteyteen ja toteuttaa Minskin sopimukset.”

Tähän Ranska ja Saksa viimeiseen saakka Ukrainaa kannustivat.

x x x

Venäjän hyökkäyksen käynnistyttyä kirjoitin useissa blogeissani siitä, että sotatoimet olisi saatava päättymään ja neuvottelut poliittisen ratkaisun aikaansaamiseksi käyntiin.

Maaliskuun puolivälissä näytti avautuvan mahdollisuus tulitauon aikaansaamiseen ja neuvottelujen käynnistämiseen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli CNN:n haastattelussa julkistanut presidentti Vladimir Putinin kanssa käymänsä puhelinkeskustelun sisällön.

Blogissani ”Ukrainan rauhansopimuksen suuntaviivat”

kertasin, mitä Vladimir Putin oli Sauli Niinistölle Helsingin Sanomien mukaan esittänyt:

”1. Putin haluaa tunnustuksen, että Krim on osa Venäjää.

2. Putin haluaa, että Donbas katsotaan osaksi Venäjää. Putin tulkitsee Donbasin aluetta laajasti – pelkät separatistialueet eivät riitä.

3. Putin haluaa, että Ukraina demilitarisoidaan. Niinistö ei avannut tarkemmin, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi. Aiemmin on tulkittu, että Putin tavoittelisi Ukrainan sotilaallisen infrastruktuurin tuhoamista.

4. Ukrainasta tehdään puolueeton maa. Se ei saisi liittyä Natoon tai Euroopan unioniin.”

Kirjoitin, että johtavien länsimaiden tulisi mielestäni rohkaista Ukrainaa hyväksymään Venäjän vaatimukset neuvottelujen pohjaksi.

”Tällöin olisi ilmeisesti mahdollista saada välittömästi aikaan tulitauko, joka koskisi koko maata.

Johtavien länsimaiden tulisi antaa Ukrainalle takeet siitä, että ne painostavat Venäjän hyväksymään sille kohtuulliset rauhan ehdot. Venäjää voitaisiin myös houkutella myönnytyksiin lupaamalla niiden vastapainoksi lievennyksiä päätettyihin ja suunnitteilla oleviin pakotteisiin.

Johtavilla länsimailla tulisi olla rohkeutta tällaiseen toimintaan, jos ne todella uskovat pakotteiden tehoon.”

Paljolta pahalta olisi vältytty, jos tuolloin olisi saatu aikaan tulitauko ja päästy neuvottelemaan poliittisesta ratkaisusta.

Ilmeisesti silloin olisi ollut vielä mahdollista sopia Minsk II -sopimuksen toteuttamisesta siten, että Donbassin alue olisi jäänyt autonomiseksi osaksi Ukrainaa.

x x x

Maaliskuun puolivälin jälkeen taisteluja on käyty neljän kuukauden ajan. Molemmat osapuolet ovat kärsineet raskaita tappioita. Rauhan saavuttaminen on käynyt entistä vaikeammaksi.

Kuukausi sitten pohdiskelin rauhan mahdollisuutta blogissani ”Mitä ajattelevat Vladimir Putin ja Volodymyr Zelenskyi?”.

Iltalehden 30.5. julkaisemien Washington Postin hankkimien tietojen mukaan Venäjän tarkoituksena ei ollut aloittaa täysimittaista sotaa, vaan toteuttaa erikoisoperaatio valtaamalla Kiovan läheisyydessä olevan lentokenttä.

Operaation avulla Putin pyrki vaihtamaan Kiovan hallituksen samaan tapaan kuin vuonna 2014 tapahtui. Hyökkäys alkoi päivälleen kahdeksan vuotta silloin toteutetun vallankaappauksen jälkeen.

Uuden hallituksen uskottiin olevan valmis sopimaan venäläisvähemmistön oikeuksien turvaamisesta toteuttamalla Minsk II -sopimus, ja hyväksymään Ukrainalle puolueettomuusaseman.

Kun vallanvaihto erikoisoperaatiolla Kiovassa epäonnistui, sinne suunnatusta maavoimien hyökkäyksestä tuli kelvoton yritys. Se johti Venäjän joukkojen sekasortoiseen vetäytymiseen, turhautumiseen ja silmittömään väkivaltaan.

Kun Ukrainan hallituksen vaihtaminen ei onnistunut, Venäjä siirtyi toteuttamaan alkuperäistä päämääräänsä toisin keinoin. Venäjänkielisten ukrainalaisten asuttamia alueita ryhdyttiin valtaamaan maavoimien hyökkäyksellä.

Arvelin blogissani, että Venäjä pyrkisi valtaamaan Donbassin alueen lisäksi vielä Harkovan kaupungin ja alueen, jos voimat siihen riittäisivät. Etelässä hyökkäystä tuskin jatkettaisiin.

Tämä on edelleen arvioni. Saavutettuaan tavoitteensa Venäjä on ilmeisesti valmis tulitaukoon ja neuvotteluihin.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi pyrkii puolestaan jatkamaan taisteluja. Venäjän miehittämät alueet pyritään valtaamaan asevoimin.

Uhraukset kaatuneina ja haavoittuneina sotilaina olisivat raskaat. Siviiliväestö kokisi kovia kärsimyksiä sodan keskellä.

Vaikka Ukraina saisi länsimailta kaiken luvatun sotilaallisen avun, puolustuskannalle asettautuvia Venäjän joukkoja se ei pystyisi voittamaan.

On muistettava myös, että Venäjä saattaa tiukan paikan tullen käyttää Ukrainassa taktisia ydinaseita. Tästä kirjoitin 7.3. julkaisemassani blogissa.

On kysyttävä, kannattaako Ukrainan kärsiä raskaat tappiot ja altistua jopa ydinaseiskuille? Olisiko pyrittävä mahdollisimman pian tulitaukoon ja neuvotteluihin?

Mitä pidempään taistelut jatkuvat, sitä raskaammiksi käyvät rauhan ehdot.