Ben Zyskowiczin ja Jenni Pitkon ”totuudet”
Ulkoministeri Pekka Haaviston virkatoimien käsittely eduskunnan perustuslakivaliokunnassa on synnyttänyt yleisempääkin keskustelua valiokunnan ja myös sen valiokuntaneuvoksen toiminnasta.
Kansanedustaja Ben Zyskowicz rinnasti Haaviston toiminnasta annetun mietinnön Ilta-Sanomissa siihen, joka laadittiin syksyllä 1989 minun toiminnastani syksyllä 1981.
Kuten 11.12. julkaisemassani blogissa osoitin, Zyskowicz osui tässä harhaan. Silloin valiokunnan enemmistö sortui hänen itsensä johdolla politikointiin ja Keskustan edustajat (Anneli Jäätteenmäki, Hannele Pokka ja Johannes Virolainen) pitäytyivät oikeudellisiin argumentteihin.
Kun Vihreät viime päivien keskustelussa asettivat kyseenalaiseksi perustuslakivaliokunnan valiokuntaneuvoksen Matti Marttusen puolueettomuuden, joutui ryhmän puheenjohtaja Jenni Pitko selittelemään sanomisiaan ja pyytämään niitä lopulta julkisesti anteeksi.
x x x
Aina ei valiokuntaneuvoksen työtä ole perustuslakivaliokunnan työssä arvostettu. Mielessäni on erityisesti syksy 2016, jolloin valiokunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.
Tein aloitteen heinäkuussa 2015. Seuraavana keväänä saatoin luovuttaa sen eduskunnan puhemiehelle. Kesällä perustuslakivaliokunta järjesti julkisen asiantuntijakuulemisen.
Marraskuun 26. päivänä 2016 julkaisemassani blogissa kerroin asian käsittelystä valiokunnassa. Edellisenä päivänä perustuslakivaliokunta oli juuri päättänyt, että se ei laadi kansalaisaloitteesta mietintöä.
Kirjoitin:
”Päätös on yllättävä.
Olin syksyn mittaan yhteydessä perustuslakivaliokunnan valiokuntaneuvokseen Matti Marttuseen. Syyskuun 29. päivänä tiedustelin sähköpostitse valiokuntakäsittelyn aikataulua. Marttunen vastasi, että asiantuntijoiden kuuleminen oli päätetty lopettaa ja että valiokunta on käynyt valmistavan keskustelun. Mietintöluonnos oli työn alla. Marttunen arveli sen tulevan käsittelyyn lähiviikkoina.
Marraskuun 8. päivänä lähettämääni tiedusteluun sain Marttuselta vastauksen, jossa hän kertoi esitelleensä mietintöluonnoksen valiokunnalle 13. lokakuuta. Tuolloin valiokunta oli aloittanut sen perusteella käytävän yleiskeskustelun. Hänellä ei ollut tietoa, milloin valiokunta on valmis saattamaan yleiskeskustelun päätökseen ja käymään yksityiskohtaisen ja ratkaisevan käsittelyn. Marttunen lupasi ottaa asian valiokunnan esityslistalle heti kun hän saa siihen puheenjohtajistolta luvan.
On käsittämätöntä, että perustuslakivaliokunta päätti kuitenkin olla laatimatta mietintöä. Oikeudellisia syitä tähän ei voinut olla. Mietintöluonnoksen oli laatinut pätevä valiokuntaneuvos, joka on sekä oikeustieteen että valtiotieteen tohtori. Valiokunta oli jo aloittanut sen käsittelyn.
Valiokunnassa sutaistiin perjantaina kannanotto, joka ei kestä kriittistä tarkastelua.
Perusteluksi esitettiin, että kansalaisaloite koskee tosiasiassa Suomen kansainvälistä sopimusvelvoitetta, jollaisesta kansalaisaloitetta ei voida tehdä. Jari Lindströmin johtama oikeusministeriö kuitenkin hyväksyi aloitteen ja se pantiin allekirjoittamista varten ministeriön verkkosivulle.
Pääperusteeksi kuitenkin esitettiin se, että aloite oli valiokunnan mielestä huonosti valmisteltu. Valiokunta arvosteli sitä, että aloite ei sisällä sellaista ´yksiselitteistä ehdotusta kansanäänestyksen toimeenpanosta äänestysvaihtoehtoineen, joka voisi toimia perustana eduskunnan täysistuntokäsittelylle ilman perusteellista valtioneuvostossa tapahtuvaa valmistelua´.”
Kommentoin tätä: ”Uskomaton kannanotto. Kansalaisaloitehan nimenomaan tähtää siihen, että eduskunta pyytäisi valtioneuvostoa valmistelemaan lakiehdotuksen kansanäänestyksen toimeenpanosta.”
Tästä ei valiokuntaneuvosta voitu moittia. Hän oli laatinut hyvän mietintöluonnoksen. Kannanoton ”sutaisivat” valiokunnan jäsenet.
Päätös oli yksimielinen. Aktiivisimpia olivat perussuomalaiset jäsenet. Kerrotaan, että tämä johtui pääministerin painostuksesta.
x x x
Perustuslakivaliokunnan toiminnassa on viime vuosikymmeninä ollut kovastikin toivomisen varaa. Varsinkaan yhdentymisratkaisuihin liittyneet valiokunnan 1990-luvun kannanotot eivät kriittistä tarkastelua kestä.
Nyt on nähtävissä merkkejä siitä, että valiokunta on ryhdistäytynyt.
Jos EU:n elpymisvälineen käsittelyssä noudatetaan tiukkaa perustuslain tulkintaa, se tulee käsitellä eduskunnassa määräenemmistöllä, minkä lisäksi olisi toimeenpantava neuvoa-antava kansanäänestys.
Murheellisesta 1990-luvun historiasta on löydettävissä tarkkaa tietoa vuonna 1999 julkaisemastani teoksesta ”Itsenäisen Suomen puolesta”. Se on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Suosittelen myös vuonna 2014 ilmestynyttä kirjaani ”Suomen linja”. Molemmat ovat tarjolla myös äänikirjana.
Tässä vielä suorat linkit äänikirjoihin:
