Suomen kupla

Kun me suomalaiset europarlamentaarikot tapasimme viime perjantaina eduskunnan suuren valiokunnan jäseniä, meiltä kysyttiin, elämmekö ”Brysselin kuplassa”, irti kotimaan todellisuudesta. Omalta osaltani kysyin, elääkö koko Suomi omassa kuplassaan irrallaan Euroopan todellisuudesta.

Liityttyään Euroopan unioniin Suomi asettautui Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla kaikkein federalistisimpien jäsenmaiden joukkoon, kuten Mauno Koivisto vuonna 2001 ilmestyneessä teoksessaan ”Venäjän idea” totesi. Keskusta kannatti aluksi unionin kehittämistä itsenäisten  valtioiden liittona, mutta vuoden 2001 lopulla puolue siirtyi Matti Vanhasen johdolla kannattamaan Lipposen linjaa.

Euroopassa tuuli on kääntynyt. Federalistien kärkihankkeet ovat pahasti epäonnistuneet.

Yhtenäisvaluutta euro oli federalistien poliittinen hanke, jota talousasiantuntijat laajalti vastustivat. Sen avulla oli tarkoitus synnyttää eurooppalaista tietoisuutta ja yhteishenkeä, jonka avulla jäsenmaiden kansat saataisiin helpommin hyväksymään päätösvallan siirtäminen kansalliselta tasolta ylikansalliselle. Toisaalta ajateltiin, että rahaliitto johtaa väistämättä talousliittoon ja liittovaltioon.

Euroalueeseen siirryttäessä rikottiin Maastrichtin sopimusta, kun mukaan otettiin kaikki halukkaat jäsenmaat. Ideologinen innostus voitti terveen järjen. Suomi ajoi innokkaimmin mahdollisimman laajan euroalueen muodostamista.

Kun euroalue ei ole optimaalinen valuutta-alue, kun siihen kuuluu aivan liian erilaisia kansantalouksia, jäsenmaiden välille syntyi väistämättä suuria kehityseroja. Jotkut menettivät kilpailukykyään toisiin jäsenmaihin nähden ja velkaantuivat. Kriisimaat ovat joutuneet kivuliaiden sisäisten devalvaatioiden ja leikkauspolitiikan tielle.

Ongelmia ryhdyttiin ratkomaan antamalla perussopimuksen vastaisesti taloudellista tukea vaikeuksiin joutuneille jäsenmaille. Tämä on synnyttänyt vakavia ristiriitoja jäsenmaiden välille ja niiden sisälle.

Tukea saavissa kriisimaissa arvostellaan voimakkaasti apua antavia maita liian tiukoista ehdoista. Kriisimaiden sisäpolitiikka on kärjistynyt vakaviksi yhteenotoiksi.

Tukea antavissa maissa ei ymmärretä sitä, että kriisimaita joudutaan tukemaan, vaikka omassakin maassa on suuria puutteita ja ongelmia. Niissäkin sisäpoliittiset vastakohtaisuudet ovat jyrkentyneet.

Seuraavat askeleet kriisien ratkaisemiseksi ja uusien ehkäisemiseksi on esitetty viime kesäkuussa julkaistussa ns. viiden puheenjohtajan suunnitelmassa. Se johtaa euroalueen kehittymiseen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Se aiotaan ruhjoa läpi, vaikka jäsenmaissa sitä laajalti vastustetaan.

Euro on hajottanut ja se edelleen hajottaa Euroopan unionia. Eurooppa yhtenäistyy ja vahvistuu kun valuvika korjataan siten, että kaikki euromaat tai jotkut niistä ottavat euron rinnalla käyttöön kansallisen valuutan. Suomen talouden tämä pelastaisi.

Ihmisten vapaa liikkuvuus oli federalistien suuri ideologinen unelma. Eihän eurooppalaisen liittovaltion sisärajoilla saanut olla rajatarkastuksia.

Kun tarkastuksista sisärajoilla Schengenin sopimuksella luovuttiin, ehdoksi asetettiin, että ulkorajat pitävät. Tämän mukaisesti Suomessa toimittiin.

Parissa eteläisessä jäsenmaassa sopimus vaikutti päinvastaisesti. Kun pääsy niiden kautta muihin jäsenmaihin helpottui, ulkorajojen valvonnasta ei piitattu. Maahan tulijat olivat matkalla muihin jäsenmaihin, lähinnä Saksaan.

Kun ensimmäiset merkit maahanmuuton voimakkaasta lisääntymisestä viime keväänä nähtiin, komissio haki jälleen federalistisia ratkaisuja.

Yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa pyrittiin vahvistamaan perustamalla Välimerelle laivasto-operaatio ja hakemalla YK:n turvallisuusneuvostolta valtuutta käyttää sotilaallista voimaa salakuljetukseen käytettävien alusten tuhoamiseen.

Oikea ratkaisu olisi ollut ja on muuttoliikkeen pysäyttäminen perustamalla pakolaisleirejä yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön kanssa. Nyt niitä perustetaan Balkanille ja Kreikkaan mutta ei vieläkään Pohjois-Afrikkaan.

Toinen komission federalistinen tavoite oli luoda järjestelmä, jolla se voisi määrätä turvapaikanhakijoiden kiintiöimisestä jäsenmaiden kesken. Päädyttiin vapaaehtoiseen pakkoon. Tämä yhdessä hallitsemattoman maahanmuuton kanssa on synnyttänyt katkeria ristiriitoja EU:n jäsenmaiden välille. Niitä syventää maahanmuuton aiheuttama taloudellinen rasitus. Suomen taakka on yksi suhteellisesti suurimmista.

Vapaan liikkuvuuden federalistista ideologiaa on toteutettu tavalla, joka on johtanut vakaviin riitoihin jäsenmaiden kesken ja se uhkaa johtaa koko järjestelmän luhistumiseen. Ulkorajat on saatava pitämään ja sisärajojen valvontaa on tehostettava.

Kun federalismi on johtanut onnettomuuksiin, sen kovimmat kannattajat vaativat ”enemmän Eurooppaa”.

Jäsenmaissa mielialat ovat kehittyneet päinvastaiseen suuntaan. Niiden vaaleissa menestyvät parhaimmin puolueet, jotka haluavat palauttaa valtaa jäsenmaille.

Ruotsissa ruotsidemokraattien kannatus kasvaa, vaikka puolue on suljettu kaiken yhteistyön ulkopuolelle. Tanskan parlamenttivaalien tulos johti hallituspolitiikan suunnan muuttumiseen. Siellä yritys viedä maata syvempään EU-yhdentymiseen kaatui kansanäänestykseen.

On varteenotettava mahdollisuus, että Britanniassa toteutettava kansanäänestys johtaa maan eroon Euroopan unionista.

Suomessa kevään eduskuntavaalien tuloksen olisi tullut vaikuttaa Eurooppa-politiikan linjan muuttumiseen. Niin ei käynyt, vaan jyrätään vanhoissa raiteissa.

Kupla tulisi puhkaista. Asioista olisi keskusteltava niiden oikeilla nimillä.

Kiireellisintä on ottaa kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Tänään 6. joulukuuta on kysyttävä, kuinka kovan taloudellisen ja sosiaalisen hinnan olisimme valmiit maksamaan siitä, että pysyttäytyisimme euroalueessa ja menettäisimme loputkin taloudellisesta ja jopa valtiollisesta itsenäisyydestämme.