29
heinä
2015
8

Wessman väistelee

Olen iloinen, että Roger Wessman on jatkanut keskustelua keinoista euroalueen ongelmien ratkaisemiseksi. Hän ei kuitenkaan vastaa minun blogikirjoitukseeni, vaan siirtää keskustelua siitä sivummalle.

Alkuperäisessä blogissaan Wessman toi esiin ongelmat, joita voisi syntyä Suomen siirtyessä käyttämään rinnakkaisvaluuttaa. Hän otti esimerkiksi sen, että ihmisille tulisi vaikeuksia hoitaa euromääräisiä lainojaan, kun palkat maksettaisiin arvoltaan mahdollisesti heikentyvillä markoilla. Vastasin, että talletukset ja lainat muutettaisiin markkamääräisiksi samalla kun palkat, eläkkeet ja verot ryhdyttäisiin maksamaan markoissa.

Uudessa blogissaan Wessman esittää toisen ongelman. Hänen mielestään esittämäni ”suunnitelma, jossa markan kurssi olisi ensin kiinteä suhteessa euroon ja sitten devalvoitaisiin, tarjoaisi kaiken maailman valuuttaspekulanteille ilmaisen lounaan”. Ajatukseni on, että aluksi kurssi voisi olla pitkähkönkin ajan sama, ja sen jälkeen kurssien eriytyminen voisi toteutua vaiheittain. Kurssille voitaisiin asettaa aluksi suhteessa euroon samankaltainen putki kuin Tanskan kruunulla on ollut. Tietoisuus markan mahdollisesta devalvoitumisesta voisi vaikuttaa suotuisasti mm. työmarkkinoille. Jos oikein toimittaisiin, spekulantit eivät saisi edes ilmaista lounasta.

Sitten Wessman vaihtaakin puheenaihetta ja alkaa kommentoida Eurothinktankin esittämää mallia, jossa kaikissa euroalueen maissa siirryttäisiin rinnakkaisvaluuttaan. Minäkin olen toki tätä yhtenä vaihtoehtona esittänyt.

Kun yhtenäisvaluuttaan (single currency) siirtymisestä Euroopan parlamentissa vuonna 1995 päätettiin, esitin, että eurosta olisi tehty yhteinen valuutta (common currency), jonka rinnalla kansalliset valuutat olisivat säilyneet. Professori Vesa Kanniaisen johtaman työryhmän rohkaisemana olen palannut tähän ajatukseen ja mm. tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen Euroopan komissiolle.

Olen Wessmanin kanssa samaa mieltä siitä, että rinnakkaisvaluuttojen käyttöönotto koko euroalueella on erittäin vaikeaa sekä taloudellisesti että poliittisesti. Siksi ajankin ensi sijassa Suomen irrottautumista. Sehän voisi johtaa siihen, että euroalueen laajeneminen pysähtyisi, moni muukin maa eroaisi ja EU järkevällä tavalla eriytyisi. Tuloksena voisi lopulta olla myös rinnakkaisvaluuttojen käyttöönotto kaikissa euromaissa.

Wessman esittää, millaisia ongelmia rinnakkaisvaluuttoihin siirtyminen koko euroalueella saattaisi pahimmillaan johtaa. Niiden rinnalla tulisi arvioida, mihin Suomi saattaa taloudellisesti ja poliittisesti joutua, jos komission esittämä täydellinen talousunioni saadaan aikaan. On arvioitava myös sitä, mihin joudutaan, jos sitä ei saada syntymään.

Ensimmäisessä blogissaan Wessman myönsi, että Suomen osalta euroalueesta eroaminen saattaisi olla hyvin pitkällä tähtäimellä viisas ratkaisu, mutta prosessi olisi liian riskipitoinen, jotta hän uskaltaisi sitä suositella. Mikähän tämä ”hyvin pitkä tähtäin” olisi – olisiko se viisi vai kymmenen vuotta? Kuinka suuret olisivat vahingot jäsenyyden pitkittymisestä? Kuinka vaikeaa olisikaan irrottautuminen sen jälkeen, kun olisimme uponneet yhä syvemmälle taloudellisen yhteisvastuun suohon ja joutuneet ylikansallisten instituutioiden nykyistä tiukempaan otteeseen?

Kaipaan edelleen talousasiantuntijoiden myönteistä panosta vaihtoehdon kehittämiseksi. Olkoon pohjana keskustelulle se malli, jonka blogikirjoituksessani esitin. Korjaan sitä mielelläni, jos muita hyviä ideoita syntyy.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Kansalaisaloitteita koskevaa lainsäädäntöä on muutettava
Milloinkahan Sailas ja Virtanen ryhtyvät kannattamaan Suomen euroeroa?
EuroThinkTankin raportti antaa tukea Suomen euroeron toteuttamiselle
Onko komissiolla B-suunnitelmaa TTIP-sopimuksen kariutumisen varalle?