Eihän tässä näin pitänyt käydä
Osallistun tänään ETYK:in 40-vuotisjuhlakokoukseen. Ulkoministeri Timo Soinin Finlandia-talolla isännöimän tilaisuuden puhujina ovat ETY-järjestön puheenjohtajatroikan Serbian, Saksan ja Sveitsin ulkoministerit. Jäsenmaat osallistuvat varaministeritasolla.
Tämän päivän tilaisuutta edelsi ETY-järjestön parlamentaarisen yleiskokouksen istunto. Siitä piti tulla merkittävä poliittinen tapahtuma. Erityisesti toivottiin, että kokous voisi edesauttaa Ukrainan kriisin rauhanomaista ratkaisua. Tämä mahdollisuus menetettiin, kun Venäjän valtuuskunta ei siihen osallistunut.
Hallituksen päätös estää duuman puhemiehen Sergei Naryshkinin ja muiden EU:n pakotelistalla olevien parlamentaarikkojen maahanpääsy on synnyttänyt pahan särön Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin.
Hallituksen päätöstä on perusteltu sillä, että Suomella ei ollut muuta mahdollisuutta. Toisinkin olisi kuitenkin voitu toimia.
Päätöstä ei olisi tullut alistaa muodolliseen EU:n sisäiseen hyväksymismenettelyyn, notifikaatioon. Jo ennakkoon oli nähtävissä, että ainakin Baltian maat ja Puola käyttäisivät veto-oikeuttaan.
EU:n pakotepäätöksessä on ilmiselvä virhe. Pakotelistalla olevat olisivat voineet osallistua kokoukseen, jos se olisi järjestetty ETY-järjestön päämajakaupungissa Wienissä. Poikkeuksen olisi tietysti tullut koskea myös muualla pidettäviä kansainvälisten järjestöjen virallisia kokouksia.
Tällä perusteella Suomi olisi voinut sallia maahanpääsyn ja esittää, että pakotepäätöksessä oleva virhe olisi korjattu myöhemmin kaikkien vastaavien kokousten osalta. Tämähän sanottiin vasta sen jälkeen kuin maahanpääsy oli evätty ja vahinko jo tapahtunut.
Muutamat jäsenmaat olisivat tätä menettelyä arvostelleet, useimmat eivät. Nyt tapahtui tuplavahinko. Venäläiset suuttuivat, ja EU-maidenkin parlamentaarikot arvostelivat Suomen menettelyä.
Viime vuosina Suomen ja Venäjän välisiä suhteita on rasittanut ennen muuta Alexander Stubbin toiminta sekä ulkoministerinä, ulkomaankauppa- ja Eurooppa-ministerinä että pääministerinä.
Kun Juha Sipilän johtama hallitus muodostettiin, näytti siltä, että ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikassa saataisiin aikaan suunnanmuutos. Näytti siltä, että ulkosuhteiden osalta hallituksen rungon muodostaisivat Keskusta ja Perussuomalaiset.
Hallituksen alkutaival näyttää kuitenkin osoittavan, että valtioneuvostossa Suomen ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikkaa johtavat Stubb ja muut kokoomusministerit.
Eihän tässä näin pitänyt käydä. Mitä olisi tehtävä?
Juha Sipilän ja Timo Soinin on löydettävä uudelleen se yksituumaisuus, jolla hallitusohjelman ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikkaa koskevat osiot kirjoitettiin.
Eurooppa-politiikkaa johtaa yksiselitteisesti pääministeri. Näissä asioissa hänen tärkein yhteistyökumppaninsa on Eurooppa-ministeri.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Valtioneuvoston puolella avainasemassa ovat pää- ja ulkoministeri.
