Ukraina itse tavoitteli alun perin ”Suomen mallia”

Helsingin Sanomat julkaisi tänään Heikki Aittokosken kommentin, jossa hän tyrmäsi ajatuksen ”Suomen mallista” ratkaisuna Ukrainan tulevaisuudelle. https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000010833446.html 

Aittokoski antaa kirjoituksessaan kovin kielteisen kuvan Suomen politiikasta ja asemasta kylmän sodan kaudella. Tosiasiassa Suomen selviytyminen on suuri menestystarina.

Hävityn sodan jälkeen Suomi oli Neuvostoliiton armoilla. Porkkalassa oli sen sotilastukikohta. 

Tästä alennustilasta Suomi nousi täyteen itsenäisyyteen ja kykeni kehittämään itselleen arvostetun puolueettomuusaseman ja puolueettomuuspolitiikan.

Itse asiassa Ukrainan johto pyrki alun perin saavuttamaan samankaltaisen puolueettomuusaseman, jollainen Suomella oli kylmän sodan kaudella.  

Onnettomat tapahtumat johtivat vuonna 2014 alkaneeseen Ukrainan sisällissotaan ja vuonna 2022 Venäjän ja Ukrainan väliseen täysimittaiseen sotaan.

Tästä kaikesta kerroin blogissa, jonka julkaisin 23.2.2022 – Venäjän hyökkäystä edeltäneenä päivänä.

Alla julkaisen sen kokonaisuudessaan.

x  x  x   

Ukrainalla on oikeus myös puolueettomuuteen

Ukrainan kriisin kuumentamassa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on korostunut valtioiden oikeus sotilaalliseen liittoutumiseen toisten valtioiden kanssa. Tämän varjoon on jäänyt valtioiden oikeus itsenäisyyteen ja puolueettomuuteen, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.

Suomen osalta oikeus puolueettomuuteen tuli esille maamme neuvotellessa jäsenyydestä Euroopan yhteisöissä. Aluksi osa jäsenmaista katsoi, että Suomen tulee uutena jäsenmaana sitoutua myös suunnitteilla olleeseen yhteiseen puolustukseen. Lopulta hyväksyttiin se, että Suomen liittyessä unioniin saatoimme säilyttää puolueettomuutemme ytimen, sotilaallisen liittoutumattomuuden ja itsenäisen uskottavan puolustuksen. Tästä olen kertonut teoksessani ”On muutoksen aika 2”.

Euroopan parlamentin jäsenenä, kansanedustajana ja valtioneuvoston jäsenenä olen seurannut läheltä Ukrainan kriisin syntymistä ja sen kärjistymistä. Koko ajan olen pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että Ukraina valitsisi puolueettomuuden turvallisuuspoliittiseksi perusratkaisukseen. Tässä olen ollut samalla linjalla mm. Henry Kissingerin kanssa.

Perehdyin Ukrainan tilanteeseen Euroopan parlamentin jäsenenä vuoden 2001 alussa, kun laadin sitä koskevan raportin. Kerroin tästä Ukrainan kriisin alkuvaiheessa 3.3.2014 julkaisemassani blogissa ”Suomen linja Ukrainan kriisissä”.

Kirjoitin, että Ukrainan kahtiajaolla on syvät historialliset juuret. Maan itäiset osat ovat olleet vuosisatojen ajan osa Venäjää, kun taas länsiosat ovat kuuluneet pitkiä aikoja Itävalta-Unkariin tai Puolaan. Toisen maailmansodan jälkeen Ukrainan länsiosissa käytiin pitkään sitkeää sissisotaa neuvostoarmeijaa vastaan. Maan itäosissa ja Krimin niemimaalla on vahva venäläisvähemmistö.

Kerroin blogissani, että ”raporttia laatiessani tapasin Ukrainan ulkoministeriön valtiosihteerin. Hän sanoi, että Ukrainalla tulisi olla samankaltainen asema kuin Suomella oli ollut kylmän sodan kaudella: heidän tulisi ottaa huomioon Venäjän turvallisuusedut ja suuntautua taloudellisessa yhteistyössä sekä Venäjän että länsimaiden suuntaan. Samansuuntaisen lausunnon antoi äskettäin arvostettu amerikkalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Zbigniew Brzezinski.”

Näitä Kissingerin ja Brzezinskin mielipiteitä ei otettu huomioon. Käynnistyi toiminta Ukrainan liittymiseksi sekä Euroopan unioniin että Natoon.

Ukrainassa sisäiset jännitteet kärjistyivät. Syntyi vallankumous, jonka seurauksena maan laillisesti valittu presidentti joutui maanpakoon. Uusi hallitus päätti ensi töikseen hakea Nato-jäsenyyttä ja kieltää venäjän kielen käytön.

Tapasin pian tämän jälkeen Brysselissä Ukrainan suurlähettilään, joka luottamuksellisessa keskustelussa piti näitä päätöksiä pahoina virheinä. Nyt tiedämme, mihin ne johtivat.

x x x

Vuoden 2014 lopulla ja seuraavan vuoden alussa kirjoitin useita blogeja, joissa pyrin löytämään ratkaisua syntyneeseen vakavaan kriisiin.

Joulukuun 22. päivänä 2014 julkaisemassani blogissa ”Syttyykö jäätyneistä konflikteista kuuma sota” kirjoitin: 

”Ukrainan yhtenäisyys olisi voitu säilyttää vain siten, että eri väestöryhmät olisivat hakeneet keskinäistä yhteisymmärrystä, jota sekä länsimaat että Venäjä olisivat tukeneet. Geopoliittinen valtakilpailu repi kuitenkin Ukrainan rikki, synnytti sisällissodan ja johti lopulta kansainvälisen kriisin.

Nyt puhutaan jopa kylmästä sodasta idän ja lännen välillä. Tulevaisuuden näköala on pelottava. Kielenkäyttö kovenee, uusia pakotteita asetetaan ja suunnitellaan. Jäätyneet konfliktit saattavat jännityksen kasvaessa kärjistyä ja uusia saattaa syntyä. Erityisen vaaralliseksi tilanteen tekee se, että ulkovallat ovat sitoutuneet vahvasti konfliktien osapuoliin. Pahimmillaan ne voivat johtaa lopulta laajempaan kuumaan sotaan.

Olen esittänyt, että ETY-järjestön parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva pyrkisi saamaan aikaan kansainvälisen konferenssin, jossa voitaisiin kokonaisvaltaisesti käsitellä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän etelärajoille syntyneittä konflikteja ja jännitteitä.

Suomikin voisi ja Suomen pitäisi toimia. Ensi kesänä tulee kuluneeksi 40 vuotta Helsingissä järjestetystä ETYKin huippukokouksesta. ETYKin päätösasiakirja tähtäsi sotien jälkeen syntyneen Euroopan kahtiajaon lieventämiseen, ja se johti lopulta Saksan yhdistymiseen ja sekä Varsovan liiton että Neuvostoliiton hajoamiseen.

Vuoden 1990 lopulla Pariisin huippukokouksessa allekirjoitettiin Uuden Euroopan peruskirja. Nyt ETY-järjestöä tarvitaan niiden jännitteiden purkamiseen, jotka uutta Eurooppaa ovat kohdanneet.

Ehkäpä Suomi ja Ranska voisivat toimia nyt yhdessä Euroopan rauhan ja turvallisuuden vahvistamiseksi.”

Tähän mahdollisuuteen ei tartuttu.

Viime aikoina en ole Ukrainan kriisistä kirjoittanut. Minulla ei ole ollut lisättävää siihen, mitä kirjoitin kahdessa viime keväänä kirjoittamassani blogissa ”Ei kuolemanpelosta pidä itsemurhaa tehdä” ja ”Suomikin on osavastuussa Ukrainan kriisistä”.

Niihin sisältyy useita linkkejä vuosien varrella julkaisemiini kirjoituksiin. Nekin kannattaa lukea.

x x x

Ratkaisun avaimet ovat Ukrainan itsensä käsissä.

Ukraina voisi peruuttaa hakemuksensa liittyä Naton jäseneksi.

Samalla se voisi korostaa, että se pitää kiinni oikeudestaan hakea jäsenyyttä myöhemmin. Käytännössä tällä ei olisi suurta merkitystä, kun nyt voimassa olevan hakemuksen käsitteleminen kestäisi joka tapauksessa hyvin pitkään.

Hakemuksen peruuttaminen antaisi uusia mahdollisuuksia Ukrainan kriisin ratkaisemiseen. Sotatoimet voisivat päättyä. Neuvotteluissa olisi mahdollista sopia kaikkien osapuolten kesken ratkaisuista, joilla Ukraina voisi olla hyvässä yhteistyössä sekä EU-maiden, Yhdysvaltojen että Venäjän kanssa.

Jännitteiden lientyessä olisi ehkä mahdollista palauttaa Donetskin ja Luhanskin kapinallisalueet Ukrainan yhteyteen ja toteuttaa Minskin sopimukset.

x  x  x

Seuraavana päivänä 24.2.2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Hyökkäystä seuranneena päivänä julkaisemassani blogissa ”Itävalta esikuvaksi Ukrainalle” kirjoitin rauhan mahdollisuudesta: 

”On pyrittävä siihen, että Ukraina olisi sotilaallisesti liittoutumaton, puolueeton maa. Ratkaisun etäisenä esikuvana voisi olla se sopimus, jolla toisen maailmansodan jälkeen muodostui pysyvästi puolueeton Itävalta. Puolueettomuus on kirjattuna maan perustuslakiin.

Ukrainalle itselleen ja länsimaille tämä olisi paras mahdollinen ratkaisu.

Mutta se saattaisi kiinnostaa myös Venäjää.

Näköpiirissä on vihatun miehittäjän asema. Monet muistavat vielä 1950-luvun, jolloin venäläisvastaisessa Länsi-Ukrainassa käytiin sitkeää sissisotaa neuvostoarmeijaa vastaan. Nyt länsimaista vastarinnalle tulisi laajaa ja vahvaa tukea.

Puolueettomuusratkaisun kautta Venäjän turvallisuusedut tulisivat turvatuiksi. Se pääsisi kehittämään yhteistyötä koko Ukrainan kanssa.

Jos tämä tie valittaisiin, Ukrainan kriisistä voisi avautua tie uuteen yhteistyön kauteen koko Euroopassa.”

Maaliskuun 15. päivänä julkaisemassani blogissa ”Ukrainan rauhansopimuksen suuntaviivat” kirjoitin Sauli Niinistön keskustelusta Vladimir Putinin kanssa: 

”Asian ydin on siinä, että sotatoimet pitäisi saada mahdollisimman pian loppumaan. Kaiken aikaa syntyy valtavaa tuhoa ja kärsimystä, ja pakolaisvirrat paisuvat. Rauhan tekeminen käy yhä vaikeammaksi.

Ukrainalaisten kannalta tilanne on kohtuuton. Johtavista länsimaista heitä yllytetään jatkamaan taistelua, mutta heille ei anneta tarvittavaa aseistusta ja muuta sotilaallista tukea.

Kirjoitukseni tähtää siihen, että saataisiin nopeasti aikaan tulitauko ja päästäisiin neuvotteluihin. Niihin johtavilla länsimailla on suuri vaikutusvalta pakotepolitiikan avulla.

Sotaa ukrainalaisten on vaikea ilman ulkomailta saatavaa tukea voittaa, mutta rauhanneuvotteluissa he voisivat länsimaiden tuella päästä hyvään tulokseen.”

Maaliskuun lopulla kirjoittamassani blogissa ”Joe Bidenin politiikasta Donald Trumpin strategiaan” ennakoin Yhdysvaltain seuraavien presidentinvaalien tulosta:

”Joe Bidenin kannatus on ollut alamaissa, mutta Ukrainan kriisin vuoksi se on tilapäisesti vahvistunut. Kun sodan kaikki seuraukset tulevat esiin, hänen suosionsa jälleen alenee.

Bidenin asemaa heikentävät jo tämän vuoden lopulla pidettävien välivaalien tulokset. Seuraavissa presidentinvaaleissa politiikan suunta ilmeisesti muuttuu.

On mahdollista ja jopa todennäköistä, että Donald Trump valitaan vuoden 2024 vaaleissa uudelleen maan presidentiksi. Näköpiirissä ei ole varteenotettavaa kilpailijaa sen paremmin republikaanien kuin demokraattienkaan keskuudessa.

Donald Trumpin paluu muuttaisi ilmeisesti jälleen perusteellisesti Yhdysvaltain strategian. Tämä pitäisi Suomessa ja muuallakin Euroopassa ottaa huomioon.”

Tätä ei otettu huomioon. 

Nyt ollaan hankalassa tilanteessa, jossa hyviä vaihtoehtoja ei ole tarjolla.

Hankalista paras taitaisi olla Suomen tai Itävallan malli. Ukrainan puolueettomuusasema ja hyvät suhteet sekä itään että länteen.  

x  x  x

Kirjoituksessa mainitut blogit ovat luettavissa kotisivuni blogiarkistosta ja teoksestani ”Sota vai rauha Suomelle?”. Ukrainan kriisin myöhempiä vaiheita käsittelen myös kirjassani ”Mitä Suomelle on tapahtunut?”. Molemmat teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. 

Kirjat voi myös tilata Pohjanrannan verkkokaupasta. Nämä Pohjantähti-keskuksen kustantamat kirjat lähetetään poikkeuksellisesti ilman toimituskuluja.