Ei ”Itämeren unionia” vaan ”Pohjolan yhteisö”

Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnéll julkaisi viikonloppuna blogin, jossa hän esitti ”Itämeren unionin” muodostamista Ukrainan tueksi. 

Limnéll kirjoittaa, että tällainen unioni olisi globaalisti uskottava toimija. 

”Näiden maiden yhteenlaskettu bruttokansantuote on enemmän kuin Venäjällä ja sotilaallinen kyvykkyys aivan omaa luokkaansa. Enää puuttuu aloite. Suomi sai Ruotsin houkuteltua Natoon, saisiko se myös muut Pohjoismaat sekä Baltian houkuteltua uuteen yhteisöön Puolan rinnalle, Ukrainan tueksi?”

Omat ajatukseni ovat kulkeneet päinvastaiseen suuntaan.

Heti Donald Trumpin tultua valituksi Yhdysvaltain presidentiksi kirjoitin blogin, jossa arvioin tämän olevan eduksi Suomelle. 

Optimismini liittyi lähinnä siihen, että uskoin Trumpin vaalilupauksensa mukaisesti saavan nopeasti Ukrainan sodan päättymään. 

Rauhan palautumisen arvioin puolestaan vaikuttavan suotuisasti Suomen oloihin ja ulkosuhteisiin.  

x  x  x

Blogissani kirjoitin, että Euroopan unionin ja Naton jäsenenä Suomi oli ajautunut reunavaltiopolitiikkaan yhdessä Baltian maiden ja Puolan kanssa.

Kun Ukrainassa käytävä sota loppuu, avautuu mahdollisuus siihen, että palaamme pohjoismaiseen suuntaukseen.

Pohjoismailla on samankaltainen arvopohja ja yhteistä historiaa, jotka erottavat meidät selvästi Baltian maista. Meidän tulee kaikin tavoin tiivistää pohjoismaista yhteistyötä. Euroopan unionissa Pohjolan tulee pyrkiä yhteistyöhön ennen muuta Saksan ja Ranskan kanssa.

Naton jäsenenäkin Suomella tulee olla itsenäinen ulkopoliittinen linja. Meidän on toteutettava omia arvojamme ja puolustettava omia kansallisia etujamme.

Kirjoitin: ”tätä tulisi meidän ”arvopohjaisen realismimme” olla”.

Pohjoismaat muodostavat ainutlaatuisen arvoyhteisön. Tähän ovat vaikuttaneet samankaltainen luontoympäristö, yhteiskunnalliset olot ja yhteiset historialliset kokemukset.

Kaikki Pohjoismaat ovat pitkään olleet länsimaisia demokratioita ja markkinatalousmaita. Ne ovat raivanneet kaupan esteitä väliltään ja suhteessa muihin maihin. Toisen maailmansodan jälkeen Pohjoismaat ovat kehittäneet tiivistä keskinäistä yhteistyötä. 

Baltian maiden historialliset kokemukset ovat kovin toisenlaiset. Toisen maailmansodan jälkeen ne liitettiin Neuvostoliittoon ja niissä oli vallalla kommunistinen järjestelmä. 

Puola säilytti muodollisen itsenäisyyden, mutta se liitettiin Varsovan liittoon, ja silläkin oli kommunistinen järjestelmä.

Baltian maiden ja Puolan yhteiskunnalliset olot ovat kuitenkin poikenneet Pohjoismaista jo vuosisatojen ajan. 

Baltiassa ja Puolassa on ollut vallalla feodaalinen maanomistusjärjestelmä. Demokratialle ei siinä ollut tilaa.

Pohjolassa talonpojat ovat olleet vapaat ja heillä on jo pitkään ollut mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.  

x  x  x

Kirjoittaessani vuonna 2014 ilmestynyttä kirjaani ”Suomen linja” perehdyin puoluejärjestelmämme kehitykseen professori Markku Kuisman teokseen ”Suomen poliittinen taloushistoria 1000–2000” tukeutuen. (Suomen linja, 22-40) 

Markku Kuisma painottaa sitä, että itsenäinen talonpoikaisto ja sen edustus valtiopäivillä erottavat ratkaisevalla tavalla Suomen ja muut Pohjoismaat Baltian, Keski-Euroopan ja Britannian yhteiskunnista.

Pohjolan ulkopuolella oli vallalla feodaalinen maanomistusjärjestelmä. Maa oli aateliston ja muiden upporikkaiden hallussa. Maaseudun ihmiset olivat torppareita, tilattomia työläisiä ja jopa maaorjia. Säätyvaltiopäivillä oli edustettuina vain kolme säätyä: aatelisto, porvaristo ja papisto.

Suomikin oli vähällä joutua Baltian, feodalismin ja maaorjuuden tielle. Markku Kuisma kertoo, että vuoden 1380 tienoilla Suomi oli vaarassa siirtyä Baltian maissa valtaa pitäneen saksalaisen ritarikunnan omistukseen. Kuningas Albrekt oli taloudellisessa ahdingossaan myymässä Viipurin linnaläänin ja Ahvenanmaan Saksalaiselle ritarikunnalle. 

Suomen laamannina toiminut ruotsalaisylimys Bo Joninpoika Grip esti tämän omien taloudellisten etujensa ja valtapyyteittensä vuoksi. Tarvittavat varat hän lainasi kirkolta.

Kuisma kommentoi tätä ratkaisua: ”Pohjoismainen yhteiskuntajärjestys ja siihen liittynyt talonpoikien henkilökohtainen vapaus – niin suhteellista kuin vapaus olikin ja niin uuvuttavana kuin valtarakenteitten paino usein kansaa rasittikin – säilyivät Suomessa ja Pohjolassa yhtenä sosiaalisen kehityksen perustekijänä.”

Vaikka kartanoitaan perustanut uusi herraluokka valtasi itselleen maa-alueita, Suomen maatiloista yli yhdeksänkymmentä prosenttia kuului 1500-luvun alussa yhä talonpoikaiselle kansalle. 

Yksittäisinä maanomistajina kirkko ja uuden herraluokan etevimmät edustajat olivat tietysti suurimpia. Kuisman mukaan talonpoikaisella maanomistuksella oli taloudellisen merkityksensä vuoksi ratkaiseva vaikutus sosiaalisiin suhteisiin.

Ylläpitääkseen sotakoneistoaan kuninkaat ryhtyivät antamaan verovapauksia niille ”ylimyksille, pienemmille herroille ja jopa talonpoikaissotureille, jotka kykenivät varustamaan ratsumiehen ja ratsun kuninkaan joukkoihin”.

Talonpojista Kuisma kirjoittaa: ”Niin ahtaalle kuin talonpoikaisto ajautuikin aatelin ylivallan ja kruunun koneiston puristuksissa, se oli joka tapauksessa valtiopäivillä edustettu valtiosääty, jollaista ei muualla Euroopassa ollut.”

x  x  x

Kun Suomi liitettiin 1809 Venäjään, keisari sitoutui noudattamaan Ruotsin vallan aikaisia lakeja.

Säätyvaltiopäivät säilyivät, mutta niitä ei kutsuttu koolle. 

Ajan oloon oli kuitenkin muutettava lakeja ja säädettävä uusia. Säädyt kutsuttiin koolle vasta vuonna 1863. 

Kun Suomessa toteutettiin vuonna 1906 eduskuntauudistus ja siirryttiin nykyaikaiseen puoluejärjestelmään, talonpojat ja muut maaseudun ihmiset pääsivät heti täysipainoisesti vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen. 

Tämä sääty-yhteiskunnan poliittinen perintö on elänyt kautta itsenäisen Suomen historian ja vaikuttaa edelleen. Aatteet ja poliittiset perinteet elävät yli yhteiskunnallisten muutosten.

Eduskuntauudistuksessa toteutettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. 

Kirjassani kommentoin eduskunnassa vuosina 2006 ja 2007 vietettyä eduskuntauudistuksen 100-vuotisjuhlaa. Tässäkin paljastui kansakunnan ja kansaa edustavan eduskunnan kollektiivisen muistin heikkous.

”Juhlaistunnoissa puhuttiin aivan oikein naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden käänteentekevästä merkityksestä. Tämä oli tärkeää senkin vuoksi, että Suomi oli tässä eurooppalaisen ja maailmanlaajuisen kehityksen kärjessä. 

Edes ns. työväenpuolueiden puheissa ei huomattu korostaa sitä, että yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ansiosta täydet valtiolliset oikeudet ulotettiin myös työväestöön. Säätyvaltiopäivien aikakaudella äänioikeus oli ollut vain noin kymmenellä prosentilla niistä, jotka pääsivät nyt tasavertaisesti käyttämään valtiollista valtaa.”

Eduskuntauudistuksen ansiosta Suomen kansa alkoi kiinnostua valtiollisesta päätöksenteosta. Se vauhditti poliittisten puolueiden syntymistä, ja puolueet puolestaan alkoivat virittää yhteiskunnallista kiinnostusta kansan syvien rivien keskuudessa.

x  x  x

Jo itsenäisyytemme alkuvuosista alkaen pidimme yhteyttä ja kehitimme yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa.

Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin Pohjoismaiden neuvosto. Pohjoismaista yhteistyötä kehitettiin tavalla, joka oli niinä aikoina kansainvälisesti ainutlaatuista.

Kaupan esteitä kyettiin poistamaan Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) puitteissa.

Vuonna 1972 Tanska liittyi Euroopan talousyhteisöön (EEC). Muut Pohjoismaat solmivat EEC:n kanssa vapaakauppasopimuksen. 

Kun Euroopan unioni 1990-luvun puolivälissä laajentui, tarjolla oli realistinen mahdollisuus ”Pohjolan yhteisön” muodostumiseen.

Vuoden 1994 alusta oli astunut voimaan sopimus Euroopan talousalueesta (ETA), jonka kautta Suomi, Ruotsi, Norja ja Islanti olivat jo päässeet EU:n sisämarkkinoille. 

Norja ja Islanti jäivät EU:n ulkopuolelle. Jos Ruotsi ja Suomikin olisivat jääneet, Pohjoismaat olisivat voineet säilyttää itsenäisyytensä ja muodostaa ETA:n puitteisiin EU:n rinnalle ”Pohjolan yhteisön”. Väestömäärältään se olisi ollut Kanadan veroinen ryhmittymä.

x  x  x

Kirjoitin blogissani siitä, että Donald Trumpin valinnalla ja rauhan palautumisella Ukrainaan on syvälliset vaikutukset myös Euroopan unionin kehitykseen.

Keskeiset jäsenmaat ajavat poliittisista syistä Ukrainan mahdollisimman pikaista liittymistä unioniin. Myös muu unionin laajeneminen nopeutuu.

Ukrainan jäsenyys mullistaa unionin yhteisen maatalouspolitiikan, joka käy Suomen kaltaiselle jäsenmaalle entistä mahdottomammaksi.

Suomen kaltaisten maiden jäsenmaksut ja muu vastuu muiden jäsenmaiden taloudesta uhkaavat nousta sietämättömälle tasolle.

Nyt oli järkevää arvioida EU-jäsenyyttämme uudelleen.

Jäsenyys EU:ssa ja euroalueessa ovat aiheuttaneet meille tuntuvia taloudellisia menetyksiä. Ylikansallinen EU on puuttunut ja puuttuu yhä enemmän meidän asioihimme.

Euroalueesta Suomen tulisi erota niin pian kuin se on mahdollista. Kansalliseen politiikkaan meidän tulee pyrkiä palaamaan myös alue-, maatalous- ja ympäristöpolitiikassa.

Arvioin, että EU:n laajeneminen johtaa väistämättä eriytyvään yhdentymiseen. 

Tulevassa Euroopassa saattaa avautua jälleen mahdollisuus Pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiseen ja Pohjolan yhteisön muodostamiseen.

x  x  x

”Suomen linja” on luettavissa ja kuunneltavissa äänikirjana kotisivuni kirja-arkistosta.

Se on tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta.