13
heinä
2024
29

Pohjanranta uudistuu ja parantaa palvelujaan

Siitä on jo 26 vuotta, kun meistä Vuokon kanssa tuli yrittäjiä.

Olin tullut valituksi Euroopan parlamenttiin vuoden 1995 alusta lähtien. 

Näin tärkeäksi tehtäväkseni järjestää koulutustoimintaa. Sen avulla pyrin turvaamaan ja vahvistamaan Suomen itsenäisyyttä tilanteessa, jossa näköpiirissä oli maamme joutuminen osaksi ylikansallista liittovaltiota.

Nuorille järjestin Politiikan korkeakoulun. Eri puolilla maata toteutettiin maakunnallisia koulutustapahtumia.

Kokemusten perusteella syntyi ajatus, että Suomeen piti saada kansanopisto, joka antaisi Eurooppa-koulutusta ja kansainvälisyyskasvatusta. Tätä varten perustettiin Pohjantähti-opiston kannatusyhdistys.

Syntymäkotini naapurissa Keminmaalla oli muutamaa vuotta aikaisemmin autioksi jäänyt Kemin kaupungin entinen vanhainkoti, Niemi-Niemelä. Ostimme Vuokon kanssa sen vuokrataksemme tiloja kansanopiston käyttöön.

Opisto ei kuitenkaan saanut ylläpitolupaa eikä valtion tukea. Meidän käsiimme jäi suuri ja osittain hyvin huonokuntoinen kiinteistö.

Osan tiloista saimme vuokratuksi haukiputaalaiselle perhekotiyritykselle. Kun se siirtyi pörssiyhtiön omistukseen, perustimme oman nuorisokodin. Myöhemmin käynnistimme sen yhteyteen mielenterveyskuntoutusta lapsille ja nuorille tarjoavan kodin.   

Lastensuojelutyön käynnistyttyä kannatusyhdistys haki ylläpitolupaa kansanopistolle, joka antaisi kasvatusta ja koulutusta erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. Lupa saatiin, mutta tähän toimintaan ei tarvittu asuntolatiloja. 

Nykyään Pohjantähti-kansanopisto sijaitsee Kemin kaupungissa. Keminmaalla toimii kannatusyhdistyksen ylläpitämä Pohjantähti-keskus. 

x  x  x

Lastensuojelutyö ja kansanopistotoiminta tarvitsivat käyttöönsä vain pienen osan suuren kiinteistön tiloista. Niinpä jouduimme alusta pitäen käynnistämään myös majoitus- ja ravitsemustoimintaa.

Kannattavan hotelli- ja ravintolatoiminnan aikaansaaminen maaseudulla sijaitsevassa suuressa kiinteistössä on ollut melkoinen haaste.

Kannattavuutta on pyritty monin tavoin turvaamaan.

Kesäisin navetan ylisillä ryhdyttiin järjestämään lavatansseja.

Tilan pelloilla ryhdyttiin kasvattamaan musta- ja viherherukkaa. Marjanviljely johti tilaviinimyymälän perustamiseen.

Pihapiiriin rakennettiin paanukirkko. Sen alttaritaulun maalasi Juhani Palmu, jonka taidetta on siellä muutoinkin esillä.

Hotellin yhteyteen rakennettiin kylpylä. 

Nelostien varteen rakennettiin Pohjanportti, jonka avulla ohi kulkevia matkailijoita on pyritty ohjaamaan Pohjanrantaan. 

Pohjanporttiin olemme perustaneet oman SEO-aseman ja tarjoamme mahdollisuuden myös hybridiautojen lataamiseen. Siellä on tarjolla myös Helenin järjestämää sähköautojen teholatausta. 

x  x  x

Investoinnit kylpylään ja Pohjanporttiin ovat lisänneet tuloja, mutta ne ovat kasvattaneet myös menoja.

Kuluneena keväänä olemme tehneet ratkaisuja, joilla hotelli- ja ravintolatoiminnan kannattavuutta pyritään edelleen parantamaan.

Pohjanrannassa tähän saakka toiminut tilaviinimyymälä siirtyy maanantaina Pohjanporttiin. Se on tästedes auki päivittäin aamu yhdeksästä ilta yhdeksään. 

Tilaviiniä ja mietoja alkoholijuomia on saatavana samoina aikoina, klo 9 – 21, kaikkina päivinä – myös sunnuntaisin. 

Toivomme, että parannettu palvelu tuo meille lisää asiakkaita. Pohjanportista saa myös herkullista kahvileipää ja välipaloja. Tarjolla on myös mukeja, kirjoja, taidetta ja muuta kiinnostavaa ostettavaa.  

Syksystä alkaen ja kevääseen saakka Pohjanrannan vastaanotto toimii Pohjanportissa. 

Vastaanoton siirto Porttiin johtaa siihen, että kylpylä joudutaan turvallisuusmääräysten vuoksi talvikaudeksi sulkemaan. Sitä ei voida valvoa Portista käsin. Saunaosasto on silloinkin hotellivieraiden käytettävissä.

Kesäkautena hotellin vastaanotto toimii jälleen Pohjanrannassa ja kylpylä on sekä hotellivieraiden että muiden asiakkaiden käytettävissä.    

Tervetuloa nauttimaan Pohjanrannan ja Pohjanportin palveluista!