25
kesä
2024
25

Kannatusilmoitukset on hävitetty!

Sain eilen sähköpostiini hätkähdyttävän viestin, joka koski kannatusilmoitusten hävittämistä. 

Viesti tuli kansalaisaloite.fi -sivustolta ja se koski vuoden 2017 marraskuussa tekemääni kansalaisaloitetta, jonka aiheena oli Suomen perustuslain täydentäminen siten, että Suomen kansallista suvereniteettia ratkaisevasti kaventavat kansainväliset velvoitteet on alistettava aina kansanäänestykseen. 

Saamani viesti hätkähdytti sen vuoksi, että viime aikoina ajatuksissani päällimmäisinä ovat olleet ne kannattajakortit, jotka valitsijayhdistykseni keräsi saadakseen minut ehdolle tämän vuoden presidentinvaaleissa.  

Viestin otsikkoon sisältynyt sana ”hävittäminen” liittyi tähänkin korttikeräykseen kahdella tavalla.

Ensiksikin Postin järjestelmästä hävitettiin ilmeisesti tuhansia vastauslähetyksiä ja yli 10 000 kannattajakorttia. Tämä ratkaisi sen, että ehdokkuuteni ei toteutunut.

Valitsijayhdistys teki korttien hävittämisestä rikosilmoituksen. Kun se ei johtanut poliisin tutkintaan, valitsijayhdistys teki 11.6. asiasta kantelun valtakunnansyyttäjälle. Kantelun avulla valitsijayhdistys pyrkii siihen, että rikosepäilyt saataisiin vihdoinkin poliisin tutkittaviksi, syyteharkintaan ja tuomioistuinlaitoksen käsiteltäviksi.  

Toiseksi: vaalien jälkeen Helsingin vaalipiirilautakunta aikoi vakiintuneen käytännön mukaan hävittää sinne jätetyt kannattajakortit. Valitsijayhdistykseni pyynnöstä vaalipiirilautakunta kuitenkin päätti säilyttää kortit sen vuoksi, että niitä voitaisiin käyttää poliisin tai muiden viranomaisten tutkinnoissa. 

Vaalipiirilautakunnan ja valitsijayhdistyksen hallussa olevat kortit ovat todiste vastauslähetysten ja kannattajakorttien hävittämisestä. 

Onneksi niitä ei ollut hävitetty! 

x  x  x

Marraskuussa 2017 jättämäni kansalaisaloite liittyi vuoden 2018 presidentinvaaleihin.

Valitsijayhdistys keräsi tuolloinkin kannattajakortteja presidenttiehdokkuutta varten. Olin täysin julkisuuden ulkopuolella, enkä päässyt mukaan ehdokkaiden välisiin keskusteluihin. 

Aloite oli keino osallistua keskusteluun vaalien tärkeimmistä asiakysymyksistä. 

Muistutin aloitteessa mieleen ne ratkaisut, joissa Suomen itsenäisyyttä oli perustuslain vastaisesti kavennettu.

Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa päätettiin peruslaista poiketen. Tämä voitiin eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistön mukaan tehdä, kun toimeenpantiin neuvoa-antava kansanäänestys.

Valiokunnan vähemmistö edellytti perustuslain säätämisjärjestystä, mikä olisi tehnyt jäsenyydestä kevään 1995 eduskuntavaalien pääkysymyksen. Tämä olisi johtanut siihen, että Suomi – ja luultavasti Ruotsikin – olisi jatkanut Euroopan talousalueen jäsenenä ja säilyttänyt itsenäisyytensä. Olisi voitu muodostaa Pohjolan yhteisö.

Suomen liittymisestä talous- ja rahaliittoon (EMU) päätettiin perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.

On ilmeistä, että kansanäänestyksessä esitys Suomen liittymisestä euroalueeseen olisi tullut hylätyksi, kuten tapahtui myöhemmin Ruotsissa ja Tanskassa. Itsenäisyytemme olisi säilynyt.

Muistutin mieleen myös heinäkuussa 2015 tekemäni kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

Aloite jätettiin eduskunnalle maaliskuussa 2016.

Sekä perustuslakivaliokunta että talousvaliokunta kuulivat asiantuntijoita. Talousvaliokunta antoi lausunnon perustuslakivaliokunnalle. Syksyllä perustuslakivaliokunnalle laadittiin mietintöluonnos ja sen käsittely aloitettiin.

Marraskuussa 2016 perustuslakivaliokunta kuitenkin päätti, että mietintöä ei laadita eikä aloitetta viedä täysistuntokäsittelyyn. Tiettävästi tämä johtui siitä, että pääministeri teki kansalaisaloitteesta hallituskysymyksen, jolloin hallituspuolueiden kansanedustajat olisivat joutuneet täysistunnossa äänestämään aloitetta vastaan.

Marraskuussa 2017 jättämässäni kansalaisaloitteessa kirjoitin kokemuksen osoittavan, että perustuslaki ei turvannut riittävästi Suomen kansallista suvereniteettia. Sen estämättä oli voitu tehdä hyvin pitkälle meneviä Suomen täysivaltaisuutta rajoittavia ja valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita vaarantavia ratkaisuja.

Tuolloin oli esillä prosesseja, jossa Suomen täysivaltaisuus uhkasi kaventua vaiheittain.

Sotilaallisen liittoutumisen osalta sekä Euroopan unionin yhteisen puolustuksen kehittäminen että yhteistyö Naton kanssa uhkasivat johtaa kansallisen täysivaltaisuuden ratkaisevaan kaventumiseen.

Euroalueella oli suunnitelmia, jotka uhkasivat toteutuessaan johtaa askel askeleelta hyvin pitkälle menevään taloudelliseen yhteisvastuuseen ja myös jäsenvaltioiden talouspoliittisen ja jopa valtiollisen itsenäisyyden menettämiseen.

Aloitteessa esitin perustuslain täsmentämistä siten, että se varmistaa Suomen säilymisen täysivaltaisena tasavaltana. 

”Täysivaltaisuutta tosiasiassa kaventavat velvoitteet tulee saattaa aina eduskunnan käsiteltäviksi ja merkittävät toimivallan siirrot tulee hyväksyä aina määräenemmistöllä. Lisäksi perustuslakiin tulisi ottaa määräys, että Suomen kansallista suvereniteettia ratkaisevalla tavalla kaventavat ratkaisut tulee saattaa aina kansanäänestykseen.

Valmistelun yhteydessä on selvitettävä, milloin ja kuinka kansanäänestys on järjestettävä silloin kun täysivaltaisuuden ratkaiseva kaventuminen toteutuu useiden erillisten ratkaisujen kautta.”

Tämä aloite ei edennyt eduskunnan käsiteltäväksi. Nyt sen tueksi kertyneet kannatusilmoitukset on siis hävitetty.

Aloite on luettavissa kansalaisaloite.fi -sivuston kautta: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2652.

x  x  x

Marraskuun puolivälissä 2017 kannattajakorttien kerääminen oli vielä pahasti kesken.

Viime viikkoina korttien määrä täyttyi nopeasti, ja pääsin ehdokkaaksi. 

Samoin olisi käynyt myös joulukuussa 2023, ellei vastauslähetyksiä ja kannattajakortteja olisi kadonnut.

Kantelullaan valtakunnansyyttäjälle valitsijayhdistys on tehnyt viimeisen yrityksen korttien katoamiseen liittyvien rikosepäilyjen selvittämiseksi. 

Valitsijayhdistyksen vaaliasiamies Eero Paavola ja vaaliasiamiehen varamies Ilkka Luoma jättivät kantelun 11.6. valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivistolle.

Ilkka Luoma julkaisi kantelun blogissaan 20. kesäkuuta. Se on toimitettu tiedoksi keskeisten tiedotusvälineiden edustajille. 

Kantelu on luettavissa osoitteesta: https://ilkkaluoma.blogspot.com/2024/06/aikanaan-jo-olisi-haluttu-nahda.html.