Sotasensuuri iski taas. – Ovatko taustalla valtiolliset toimijat?

Julkaisin tiistaina puoliltapäivin blogikirjoituksen ”Vaalit varastettiin – syylliset on saatava vastuuseen”.

Julkaisin blogin myös Uuden Suomen Puheenvuoro -palstalla ja Facebook-sivullani. 

Tällä kertaa poistin Facebook -sivultani mahdollisuuden kommentointiin – siinä määrin ala-arvoiseksi oli keskustelu aikaisemmista kirjoituksistani käynyt. 

Ajattelin, että US moderoisi pahimpia yli- ja alalyöntejä. 

Nyt kävikin niin, että US moderoi minut! Sain eilen puolen päivän jälkeen ilmoituksen, että ylläpito on sääntöjen vastaisena poistanut kirjoitukseni ja antanut minulle varoituksen.

”Vahinko” oli kuitenkin ehtinyt tapahtua: vuorokauden mittaan lähes 50 000 Puheenvuoron seuraajaa oli jo lukenut kirjoitukseni. Kotisivultani se on edelleen luettavissa.

On sanomattakin selvää, että ainakaan toistaiseksi en julkaise blogejani US:n Puheenvuorossa.

x  x  x

Eilinen US:n ilmoitus toi etsimättä mieleeni kesän 2022 tapahtumat. Silloin Puheenvuoron ylläpitäjät ilman pätevää syytä poistivat kolme hyvää blogiani.

Vastasin 8. elokuuta julkaisemassani blogissa ”Onko Suomessa siirrytty sotapropagandasta sotasensuuriin?”. Tuo kirjoitus linkkeineen kannattaa lukea.

Lopetin kirjoitukseni näin:

”Kaikki Uuden Suomen sensuroimat kirjoitukset olivat ja ovat tärkeä osa yhteiskunnallista keskustelua. Pidän kaikkia poistoja perusteettomina.

Poistojen jälkeen päätin, että en julkaise enää kirjoituksiani Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Mitä on tapahtunut, kun Uusi Suomi ryhtyi sensuroimaan kirjoituksiani? Kirjoitusteni luonne ei ole millään tavalla muuttunut.

Samaan aikaan suomalaisessa mediassa on tapahtunut toinenkin samansuuntainen muutos.

Keskustan äänenkannattaja Suomenmaa ei ole 23.6. jälkeen julkaissut ”Mielipiteissään” ainuttakaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittynyttä kirjoitustani.

Onko Suomessa siirrytty kesäkuun lopulla sotapropagandasta sotasensuuriin? Onko Huoltovarmuuskeskuksen alaisuudessa toimivan Mediapoolin toimintaa tehostettu? Onko tästä päätetty Suomen ulkopoliittisen johdon tasolla?

Kysymyksiä herättää myös äskettäin julkisuuteen tullut Suojelupoliisin ehdotus, että ”valeuutisten tahallinen levittäminen vieraan vallan puolesta tulisi säätää rikokseksi”.

Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä valeuutisiksi helposti leimataan kaikkien sellaisten tosiasioiden julkistaminen, jotka ovat ristiriidassa vallalla olevan sotapropagandan kanssa.

Mihin olemme menossa?”

x  x  x

Niin, mihin olimme menossa? 

Joka tapauksessa olemme tulleet siihen, että presidentinvaalit on voitu ”varastaa”. Presidenttiehdokkaan valitsijayhdistyksen keräämiä kannattajakortteja on rikollisin keinoin hävitetty, ja tällä tavoin on estetty hänen ehdokkuutensa.

Tiistain blogissani on esitetty pitävät perusteet epäilylle, että ratkaiseva määrä kortteja on rikollisin menetelmin tahallaan hävitetty.

Rikosepäilyn tueksi kirjoituksessa esitetään kahdenlaisia todisteita.  

Ensiksikin on selvää, että 12., 19. ja 20. joulukuuta kortteja on hävinnyt niin paljon, että ne eivät ole voineet millään ”luonnollisella” tavalla kadota. 

Maanantaina joulukuun 11. päivänä valitsijayhdistys vastaanotti noin 1500 edellisen viikon torstaina ja perjantaina postitettua korttia, keskimäärin 750 päivää kohden. Noina päivinä ei tehty mitään markkinointia.

Viikonloppuna toteutettiin mittava ilmoituskampanja. Lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina äänestäjillä oli aikaa ja mahdollisuus postittaa kortteja. Äänestäjät olivat alkaneet herätä.  

Kaiken järjen mukaan tiistaiaamuksi Postikeskukseen olisi pitänyt tulla päivää kohden ainakin kaksi tai kolme kertaa enemmän kortteja kuin edellisenä päivinä eli vähintään 5000 korttia. Niitä tuli noin 500.    

Seuraavan viikon alussa kadonneitten korttien määrä oli vielä suurempi.

Maanantaina 18. joulukuuta perille tuli noin 3000 korttia, jotka oli postitettu torstaina – Postin lakkopäivänä – ja perjantaina. Päivää kohden postitettiin siis keskimäärin 1500 korttia. Mitään markkinointia ei noina päivinä tehty.

Viikonloppuna julkaistiin jälleen runsaasti ilmoituksia. Äänestäjien innostus oli edelleen noussut. 

Näillä perusteilla valitsijayhdistys odotti saavansa tiistaina ja keskiviikkona yhteensä jopa 15 000 korttia – samaan tapaan kuin vastaavassa tilanteessa kuusi vuotta sitten.    

Tiistaina perille tuli noin 500 korttia ja keskiviikkona vielä vähemmän.

Kadonneiden korttien määrä oli joka tapauksessa niin suuri, että niiden hävittäminen esti ehdokkuuteni.          

x  x  x

Toinen todiste on se, että Pohjanranta Oy:n maanantaina ja tiistaina vastauslähetysosoitteeseen pikapakettina postittamat kannattajakortit eivät tulleet koskaan perille, vaan ne palautettiin loppuviikosta lähettäjälle.     

Näistä paketeista toinen päätyi Tallinnaan, missä se virallisten seurantatietojen luovutettiin ”vastaanottajalle”. 

On varteenotettava mahdollisuus, että tuhannet kadonneet kannattajakortit ohjattiin tähän samaan tai johonkin muuhun ulkomaiseen osoitteeseen.

Näillä perusteilla valitsijayhdistys teki Keskusrikospoliisille rikosilmoituksen. 

Kiireellisesti pyydettiin selvittämään, mihin osoitteeseen Tallinnassa postipaketti oli toimitettu, ja kuka tai ketkä olivat sen sinne ohjanneet.   

Jostakin syystä asia siirrettiin Helsingin poliisilaitoksen käsiteltäväksi. Sen mielestä ei ollut syytä epäillä rikoksen tapahtuneen. 

Jokainen voi verrata poliisilaitoksen perusteluja niihin tosiasioihin, jotka rikosilmoituksessa oli esitetty.    

Heinäkuun 8. päivänä 2022 julkaistussa blogissani esitin muutamia kysymyksiä:

”Onko Suomessa siirrytty kesäkuun lopulla sotapropagandasta sotasensuuriin? Onko Huoltovarmuuskeskuksen alaisuudessa toimivan Mediapoolin toimintaa tehostettu? Onko tästä päätetty Suomen ulkopoliittisen johdon tasolla?”

Nyt nämä kysymykset on syytä toistaa ja lisätä niihin yksi: ”Onko kannattajakorttien katoamisen takanakin jopa valtiollisia toimijoita, kotimaisia ja/tai ulkomaisia?”.