Kukahan nämäkin sotkut selvittää?

Kesällä 2016 Pohjanrannan kesäteatterissa esitettiin kirjoittamani ja ohjaamani näytelmä ”Urho ja hänen kisällinsä”. Esiinnyin itse pääroolissa, Kekkosena.

Muutamaa kuukautta myöhemmin julkaisin kirjan ”Kukahan nämäkin sotkut selvittää?”. Teos perustui parin edellisen vuoden tapahtumiin ja niiden aikana julkaisemiini blogikirjoituksiin. Liitteenä on näytelmän käsikirjoitus. 

Kirjan lopussa on luku ”Saatanan tunarit”, jossa käsittelen Urho Kekkosen presidenttikauden jälkeen tehtyjä virheitä. 

Ne liittyivät Suomen ulkosuhteisiin, mutta niillä oli ollut tuhoisa vaikutus maamme talouteen ja kansamme aineelliseen hyvinvointiin.

Kirjoitin ”vahvan markan” politiikasta, jolla Suomea valmennettiin euroaikaan. 

Kirjoitin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin, vaikka meille oli tarjolla parempi vaihtoehto, jäsenyys Euroopan talousalueessa ja Pohjolan yhteisössä. 

Kirjoitin taloudellemme tuhoisasta päätöksestä liittyä ainoana Pohjoismaana euroalueeseen. Sen vuoksi meillä on naapurimaita alhaisempi elintaso, paljon köyhyyttä ja heikot julkiset palvelut. Sen vuoksi olemme joutuneet pahaan velkaantumiskierteeseen.

Kirjoitin siitä, että Suomi oli viety unioniin ja myös rahaliittoon turvallisuuspoliittisin perustein, Venäjän pelkoa hyväksi käyttäen.

Kysyin, kuinka oli käynyt ja vastasin:

”Olemme joutuneet vastakkain suurvaltanaapurimme Venäjän kanssa. Voimassa ovat molemminpuoliset talouspakotteet. Heikon talouskehityksemme vuoksi meillä on vaikeuksia ylläpitää riittävän suurta puolustusbudjettia. Edessä on mittavia hankintoja.

EU-jäsenyyden vuoksi turvallisuuspoliittinen keskustelu on hämärtynyt. Puhutaan EU:n aluepuolustuksesta, vaikka se kuuluu jäsenvaltioiden tehtäviin.

Julkisessa keskustelussa on esillä kysymys mahdollisuudestamme puolustautua Venäjän hyökkäystä vastaan, kun meidän tulisi pohtia, kuinka voisimme vahvistaa vakautta lähialueillamme ja huolehtia siitä, että voisimme pysyä mahdollisesti syntyvien selkkausten ulkopuolella.”

x  x  x

  Näin kirjoitin seitsemän vuotta sitten.

Jo silloin oli alkanut prosessi, jonka tuloksena Suomi tämän vuoden alussa vietiin sotilasliitto Naton jäseneksi.

Julkisuudessa on ylläpidetty tarinaa, jonka mukaan Suomi liittyi Natoon sen vuoksi, että Venäjä helmikuussa 2022 hyökkäsi Ukrainaan.

Tosiasiassa Nato-jäsenyyttä ryhdyttiin toteuttamaan jo vuoden 2021 alusta lähtien. 

Tästä olen kirjoittanut vuosi sitten ilmestyneessä kirjassani ”Sota vai rauha Suomelle?”. Se perustuu vuoden 2021 alusta lähtien julkaisemiini blogeihin.

Teoksen alussa on kaksi blogiani, joissa ihmettelin Sauli Niinistön Iltalehdelle antamaa haastattelua. 

Siinä Niinistö oli kovin sanoin arvostellut eduskuntaa kannanotosta, jonka mukaan ”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan”. Vireillä ollutta hävittäjähankintaa hän perusteli sillä, että sen kautta Suomi tulee osaksi ”uhkatasapainoa”.

Myöhemmän kehityksen valossa tämä haastattelu liittyi siihen, että Niinistö oli jo tuolloin päättänyt lähteä viemään Suomea Natoon.  

Keväällä 2021 Washingtonissa kehiteltiin presidentti Joe Bidenin johdolla suunnitelma ”uudesta kylmästä sodasta”. 

Kiinan kasvavan vaikutusvallan patoamiseksi maailma piti jakaa sen ja Venäjän johtamiin autoritaarisiin maihin ja Yhdysvaltain johtamiin demokraattisiin maihin.

Osana tätä suunnitelmaa oli Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys.

Sitä ryhdyttiin edistämään jo keväällä 2021.

Presidentit Biden ja Niinistö keskustelivat Suomen Nato-jäsenyydestä viimeistään lokakuussa 2021. 

Joulukuun 13. päivänä käydyssä puhelinkeskustelussa Biden ja Niinistö päättivät panna jäsenyyden vireille. Siitä alkoi presidenttien esikuntien tiivis yhteydenpito jäsenyyden edistämiseksi. 

Tämän kaiken on Niinistö itse kertonut. 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki Nato-jäsenyyden toteuttamisen mahdolliseksi. 

Siihen saakka kansan enemmistö oli vastustanut jäsenyyttä. Hyökkäys synnytti poliittisen ilmapiirin, joka muutti kansalaisten ja kansan edustajien mielipiteet. Tämä tehokkaasti hyödynnettiin.

Jäsenyyttä ryhdyttiin toteuttamaan, vaikka sekä tasavallan presidentti että puolustusvoimain komentaja vakuuttivat, ettei Suomeen silloin eikä näköpiirissä olleessa tulevaisuudessa kohdistunut mitään sotilaallista uhkaa. Tämä oli totisinta totta.

Päätös tehtiin kovalla kiireellä ilman avointa keskustelua ja ilman kansanäänestystä.

x  x  x

Teoksessani ”Sota vai rauha Suomelle” esitin arvelun, että Nato-jäsenyyden yhtenä hintana oli ollut, että Suomi ryhtyi antamaan Ukrainalle tappavaa aseistusta, raskastakin. 

Lauri Nurmen kirjassa ”Suomen salattu tie Natoon” kerrotaan, että perusteena käytettiin hyökkäyksen uhkaa, jota siis ei ollut olemassa. (ss. 257-258) 

Nurmen mukaan amerikkalaiset ja britit olivat edellyttäneet Suomelta vastavuoroisuutta. ”Puolensa oli valittava teoilla ja sanoilla, jos mieli saada turvaa ja päästä Natoon”. 

Heti tämän jälkeen Suomen linja muuttui ja Ukrainalle ryhdyttiin antamaan tappavaa aseistusta. Tätä kautta Suomesta tuli Ukrainassa käytävän sijaissodan (proxy war) osapuoli. 

Toukokuussa 2022 presidentti Niinistö ilmoitti Venäjän presidentille Vladimir Putinille, että Suomi liittyy Natoon. Tässä yhteydessä hän korosti, että ”Suomi haluaa hoitaa rajanaapuruuteen liittyvät käytännön kysymykset asiallisesti ja ammattimaisesti”.

Valitettavasti näin ei ole toimittu. 

Kahdenväliset poliittiset yhteydet ovat katkenneet. Pietarin ja Turun pääkonsulinvirastot on suljettu. Maittemme välisellä rajalla on kriisi, ja se on toistaiseksi kokonaan suljettu.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arveli eilisessä Ykkösaamun haastattelussa, että jännitteet Suomen ja Venäjän välillä johtuvat aseellisesta tuestamme Ukrainalle. Aikaisemmin hän piti syynä maamme Nato-jäsenyyttä ja vireillä olevaa kahdenvälistä puolustussopimusta Yhdysvaltain kanssa.

Hänen mieleensä ei näytä tulleen mahdollisuus, että muutos Venäjän viranomaisten käyttäytymisessä voisi johtua myös siitä, että Suomi on kohdellut monella tavalla kaltoin maassamme asuvia, työtä tekeviä ja opiskelevia venäläisiä ja tätä kautta myös heidän Venäjällä asuvia omaisiaan.

Tätä ei voida tietää, kun keskusteluyhteyttä naapuriin ei ole.    

On jälleen kysyttävä, ”kukahan nämäkin sotkut selvittää”. 

Tämä tehtävä taitaa langeta ensi vuoden alussa valittavalle uudelle tasavallan presidentille. 

x  x  x

Toistaiseksi vaaliin on asetettu yhdeksän ehdokasta. 

Useimmat heistä eivät kanna huolta Suomen itsenäisyydestä, vaan ajavat rajatonta globalisaatiota ja EU:n kehittämistä ylikansalliseksi liittovaltioksi. 

He kaikki kannattivat kovalla kiireellä tehtyä päätöstä liittyä sotilasliitto Natoon.

Useimmat heistä ovat omaksuneet kannan, jonka mukaan Suomen tulee kaikessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan seurata Yhdysvaltain ja sen lähimpien liittolaisten, Baltian maiden ja Puolan linjaa. 

Venäjän kanssa emme saisi edes keskustella ilman liittolaisten lupaa.

Ja kuitenkin: Nato on vain puolustusliitto, jossa päätetään yhteisestä puolustuspolitiikasta ja puolustuksesta. Siinäkin jokainen jäsenmaa toimii omien kansallisten etujensa mukaisesti. 

Jokaisella jäsenmaalla on itsenäinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja. Niin tulee Suomellakin olla, ja meidän tulee vastaisuudessakin pyrkiä tiiviiseen yhteistyöhön ensi sijassa muiden Pohjoismaiden kanssa.

Olen antanut suostumuksen olla valitsijayhdistyksen ehdokkaana sen vuoksi, että näköpiirissä ei ollut ehdokasta, jota olisin voinut äänestää ja tukea.

Presidentinvaaleissa tulisi olla ehdokas, joka puolustaa Suomen itsenäisyyttä ja ajaa maamme kansallisia etuja. Tarvitaan ehdokas, joka pyrkii vahvistamaan maamme eheyttä puolustamalla pienituloisia ja vähävaraisia ihmisiä. Tarvitaan ehdokas, joka vastustaa keskittämispolitiikkaa, joka ajaa ahdinkoon sekä suurkaupunkien että maaseudun ja maakuntien vähäosaiset.   

Vaikka tällä poliittisella linjalla on laaja kannatus kansan keskuudessa, pääsy ehdokkaaksi on ollut tällä kertaa vaikeampaa kuin aikaisemmin.

Kannattajakorttien kerääminen on ollut monesta syystä vaikeampaa kuin kuusi vuotta sitten.

x  x  x

Työ jatkuu. Taidan olla ainoa ehdokasehdokas, jonka kannattajilla on vielä mahdollisuus onnistua keräämään puuttuvat kortit. 

Kun olisin ainoa vaihtoehto jo asetetuille ehdokkailla, minulla olisi loistavat mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle. Uskon, että voittaisin sillä kenet tahansa vastaehdokkaani.  

Korkein kynnys tiellä voittoon on siis saada kerätyksi riittävä määrä kannattajakortteja!

Vaaliviranomaisten tiedotustoiminta on ollut harhaanjohtavaa. On sanottu, että äänestäjä voi tukea vain yhtä ehdokasta.

Tämä rajoitus koskee kuitenkin vain sitä, että vaaliviranomaiselle jätetyt kahden eri ehdokkaan kannattajakortit hylätään. Se koskee siis vain niitä äänestäjiä, jotka ovat jo allekirjoittaneet Mika Aaltolan, Pekka Haaviston tai Olli Rehnin kannattajakortin. 

Kun ollaan loppusuoralla, valitsijayhdistykseni hyväksyy allekirjoituksen myös niiltä, jotka ovat allekirjoittaneet jonkun muun ehdokkaan kortin. Niitähän ei voida jättää vaaliviranomaiselle, jos 20 000 kortin määrä ei täyty.

Lisäksi kaikki muut suomalaiset voivat toimia ”demokratian ritareina” ja täyttää meidän korttimme. Tämä koskee siis kaikkia äänioikeutettuja suomalaisia – sekä sitoutumattomia että eri puolueiden jäseniä ja äänestäjiä.

Kortin täyttäminen ei velvoita mihinkään. Sillä vain turvataan kansanvallan toteutumista siten, että vaaleissa on tarjolla vaihtoehto.

Jotkut arkailevat sen vuoksi, että jonkun pelätään tutkivan ja jopa julkistavan allekirjoittajien nimiä. Tämä pelko on turha: 20 000 paperikortin tutkiminen ei ole käytännössä mahdollista.   

Kansanvallan puolustajaksi, demokratian ritariksi, ryhtyminen on kunniakas tehtävä!    

x  x  x

Postitse toimitettavat kannattajakortit on lähetettävä viimeistään tiistaina 5. joulukuuta. Sen jälkeen kortit on toimitettava kädestä käteen.

Ohjeet löytyvät ja kortteja voi tulostaa kotisivultani. 

Itsenäisyyspäivänä kortteja voi täyttää ja luovuttaa Helsingissä hotelli Arthurin Juhlasalissa (Vuorikatu 19) klo 13 alkavassa Itsenäisyyden puolustajien juhlassa. Kortteja kerätään myös Narinkkatorilla. 

Itsenäisyyspäivän jälkeen eri puolilla Suomea järjestetään vielä yleisötilaisuuksia, joissa kortteja voi täyttää ja luovuttaa. Näistä tapahtumista ja eri puolilla maata asuvista yhteyshenkilöistä tiedotetaan erikseen.

Ensi lauantaina Helsingin seudun ja Tampereen paikallislehdissä julkaistaan lisäksi vielä ilmoitus, jossa on mukana kannattajakortti. Ilmoituksessa kerrotaan, kuinka täytetyt kortit voidaan sunnuntaina ja maanantaina luovuttaa.