Jörn Donner: Sitkeä Väyrynen saattaa olla presidenttiehdokkaana vielä 89-vuotiaana 

Ennen vuoden 2018 presidentinvaaleja Jörn Donner kirjoitti 15.8.2017 Apu-lehdelle kolumnin, jolla oli ylle merkitty otsikko. Kirjoitus osui sattumalta silmiini, kun eilen selailin nettiä. 

Kirjoitus oli sanasta sanaan tällainen: 

”Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen

Ennen nykyistä suoraa kansanvaalia, kun presidentti valittiin meillä valitsijamiesten toimesta, kuului radiosta melko yksitoikkoista nimisarjaa: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, sitten Koivisto, Koivisto, Koivisto.

Yksi presidentinvaalin kestoehdokas on nimeltään Paavo Väyrynen. Koska itsepäisyys on Väyrysen perusominaisuus, hän on jatkanut ehdokkaana ja aikoo nytkin yrittää, tosin ilman keskustaa, jonka kunniapuheenjohtaja hän on. Siis yksinäisenä sutena.

Väyrysen ominaislaatua korostaa se seikka, että hän ei koskaan luovuta. Ajatelkaa nyt, hän on täyttänyt 71 vuotta ja oli maan ulkoministerinä Kekkosen kaudella jo vuonna 1970.

Koska hän on minua yli kymmenen vuotta nuorempi – ja Väyryset elävät hyvin kauan – on mahdollista, että Väyrynen on presidentinvaalin ehdokkaana kuuden, kahdentoista ja kahdeksantoista vuoden kuluttua – ja aina hävinneenä. Hän on silloin 89-vuotias. Se ei ole mikään ikä. Tämä vaatii sisua, ja sitä riittää.

Tunnen Paavo Väyrysen aika pinnallisesti.

Toimin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana, kun valiokunnan piti tehdä mietintö EU-jäsenyydestämme. Intohimoinen vastustaja Väyrynen tukijoukkoineen sai aikaan sen, että Ruotsi sai äänestää jäsenyydestä ennen meitä. Toiveena oli, että naapuri sanoisi ei.

Väyrysellä oli jo siihen aikaan mantra, jonka hän on kerrannut satoja kertoja: EU:sta on tulossa liittovaltio. Ikävä kyllä se ei toteudu, koska Euroopan maat ovat liiaksi kiinni kansallisissa ennakkoluuloissaan.

Teologiansa perusteella Väyrynen kirjoitti lyhyessä ajassa uskomattoman pitkän vastalauseen valiokuntamme mietintöön. Kaiken kukkuraksi hän ja hänen aseenkantajansa pitivät ennätyksellisen pitkiä puheita täysistunnossa.

Joku voisi väittää, että Väyrysen itsepäisyys on samaistettava tyhmyyteen, mutta sitä se ei ole. Viime eduskuntavaaleissa hän hävisi selvästi nuorelle keskustanaiselle, mutta tämä ei näytä vaikuttaneen uuteen toivottomaan yritykseen tulla presidentiksi.

Ehdokkaiksi haluavia on tällä kertaa iso joukko. Naisistunut Sdp valitsee kolmesta naisesta yhden. Sauli Niinistö puolestaan on taktisesti oikein sitä mieltä, että ”työväen presidentti” kokoomuksen ehdokkaana ei ole sopiva otsikko, vaan hän kerää kannattajia – ja saa niitä aivan varmasti. Miten Väyrysen kannattajajoukon käy, on sen sijaan epäselvää, mutta kuten sanottu, Väyrynen ei luovuta koskaan.

Viime vaaleissa Paavo Väyrysen tosin kävi köpelösti. Nuorison suosikkinimi Pekka Haavisto ohitti hänet ja tuli toiseksi. Väyrysen arvovaltatappiota vaimensi se, että Paavo Lipponen hävisi vielä enemmän; asia, jota Lipponen ei ole antanut kansalle anteeksi.

Monesta tietolähteestä saa sellaisen kuvan, että Väyrynen katsoo olevansa ja olleensa aina oikeassa. Tätä todistelua hän muun muassa harrastaa laajassa kirjallisessa tuotannossaan. Myönnän, että en ole lukenut kaikkia hänen teoksiaan, mutta väitän silti, että usko oikeassa olemiseen on perusvire hänen toiminnassaan.

Loistavasta urastaan huolimatta Väyrynen on kokenut vastoinkäymisiä. Sellainen oli Mauno Koiviston päätös vuoden 1987 keväänä jättää välittämättä porvariston kassakaappisopimuksista. Pieleen meni.

Kauhistuneena kuvittelen jo etukäteen, millaisia ovat myöhäissyksyn TV-väittelyt, joihin osallistumistaan Niinistö onneksi voi lykätä viime hetkeen. Esillä on lähes tusinan verran ehdokkaita, jotka kaikki tietävät, että eivät tule valituiksi. Osa heistä pitää Niinistöä onnistuneena presidenttinä.

Ajatuskokeena olen sanonut, että lähden Suomesta, jos Väyrysestä tulee presidentti. Tämä on tyhmä ja tyhjä väite, monestakin syystä. Kuten jo totesin, Väyrystä ei valita koskaan, ja jos hänet valitaan kuolemani jälkeen, en aio kirjoittaa sellaista testamenttia, jonka mukaan jäännökseni siirretään muualle.

Vakaassa uskossa kansan viisauteen nukun yöni hyvin.”

x  x  x

Kirjoitus on oivallinen osoitus Jörn Donnerin kirjallisista kyvyistä.

Pieni virhe siinä oli. Vuonna 1970 tulin kansanedustajaksi, ulkoministeriksi vasta vuonna 1977.

Pitkäikäistä sukua olen. Isäni eli yli 101-vuotiaaksi.

Jos minulle suotaisiin elinpäiviä edes likimain yhtä paljon kuin isälleni, saattaisin todellakin olla presidenttiehdokkaana vielä 89-vuotiaana. Ehkä jatkokaudelle.

Tulisin kuitenkin mieluummin valituksi jo ensi vuoden vaaleissa, jolloin olisin ehkä ehdolla jatkokaudelle jo 83-vuotiaana. 

Jörn Donner kuului niihin suomalaisiin, jotka Urho Kekkosen presidenttikauden jälkeen ryhtyivät murentamaan Suomen itsenäisyyttä. Suomen piti ”eurooppalaistua” ja ”kansainvälistyä”.

Donner mainitsee lyhyessä kolumnissaan kaksi merkkipaalua tällä tiellä: vuoden 1987 hallitusratkaisun ja vuoden 1994 päätöksen liittyä Euroopan unioniin.

Vuoden 1987 hallitusratkaisulla ryhdyttiin toteuttamaan ”vahvan markan” politiikkaa ja valmentamaan Suomea EU-jäsenyyteen ja euroaikaan. Nämä päätökset olivat tuhoisia Suomen taloudelle. Niiden takia syntyi myös se valtion velkataakka, jonka kanssa nyt kamppailemme. 

Unioniin liittymisen kautta Suomi on joutunut mukaan kehitykseen kohti ylikansallista liittovaltiota, mistä vuonna 1994 varoitin. 

Donnerin kolumni avaa historiallista taustaa ensi vuoden presidentinvaaleille. 

Ohellani näiden vuosikymmenten toinen keskeinen hahmo on ollut vuoden 2018 vaaleissa jatkokaudelle pyrkinyt ja valittu Sauli Niinistö.

Niinistöllä on ollut kaikissa vaiheissa keskeinen asema niissä ratkaisuissa, joilla Suomen itsenäisyyttä on askel askeleelta kavennettu. Perustuslakia ei ole aina kunnioitettu. 

Tasavallan presidenttinä Sauli Niinistö on pyrkinyt ja pyrkii varmistamaan linjansa jatkumisen.

x  x  x

Sauli Niinistö valittiin eduskuntaan kolmannella yrittämällä vuonna 1987. Hän oli yksi ”vahvan markan” talouspolitiikan vahvimmista tukijoista

Vuonna 1994 Sauli Niinistö oli avainasemassa EU-jäsenyyden läpiviemisessä. Hänen johdollaan eduskunnan perustuslakivaliokunta hyväksyi sen tulkinnan, että liittymissopimus voitiin käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksestä poiketen. 

Jäsenyyden ajajat tiesivät, että kevään 1995 vaaleissa valitussa eduskunnassa sopimusta ei olisi hyväksytty. Tästä syystä keksittiin tulkinta, jonka mukaan silloinen eduskunta saattoi sen hyväksyä, kun kansan enemmistö oli sen neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä ensin siunannut

Sauli Niinistö oli avainasemassa myös päätettäessä Suomen liittymisestä euroalueeseen. 

Valtiovarainministerinä Niinistö yhdessä pääministeri Paavo Lipposen kanssa vei tämän ratkaisun läpi ilman kansanäänestystä ja vain tiedonantomenettelyä käyttäen. Näin meneteltiin, kun kansan enemmistön tiedettiin vastustavan siirtymistä markasta euroon.

Ruotsissa ja Tanskassa kansanäänestys järjestettiin. Molemmissa maissa kansan enemmistö oman maansa jäsenyyden hylkäsi. Näiden maiden talous on menestynyt paljon paremmin kuin Suomen.

Myös sotilasliitto Natoon Suomi vietiin ilman kansanäänestystä ja eduskunnan yksinkertaisen enemmistön päätöksellä. Tällä ratkaisulla oli tosin kansanedustajien laaja tuki.

Laaja poliittinen kannatus Nato-jäsenyydelle varmistettiin sillä, että tasavallan presidentti ryhtyi johtamaan puoluejohtajien kokouksia, joissa se lyötiin lukkoon. Perustuslaki ei edes tunne puolueita.

Nyt Sauli Niinistön poliittisen linjan jatkuvuus pyritään turvaamaan lyömällä ennen presidentinvaaleja lukkoon myös kahdenvälinen puolustussopimus Yhdysvaltain kanssa.

x  x  x

Ensi vuoden presidentinvaalien yhteydessä toistuu sama asetelma kuin kuusi vuotta sitten. 

Suostuin silloin kansanliikkeen ehdokkaaksi sen vuoksi, että jatkokaudelle pyrkivän Sauli Niinistön lisäksi mukana oli vain ”myötäehdokkaita”. Pidin tärkeänä, että tarjolla oli myös vaihtoehto Niinistön poliittiselle linjalle.

Tällä kertaa asetetut ehdokkaat ovat kaikki Niinistön linjan kannattajia tai ainakin sen myötäilijöitä. Tämä näkyy siinäkin, että he kaikki hyväksyivät kiireellisen päätöksen Suomen liittymisestä sotilasliitto Natoon. 

Omasta puolestani tein kaiken mahdollisen sen puolesta, että päätös olisi lykätty rauhallisempaan ajankohtaan, jolloin jäsenyydestä olisi voitu keskustella ja siitä olisi voitu järjestää kansanäänestys.

Presidentinvaaleissa pyrin siihen, että ryhtyisimme jälleen vahvistamaan Suomen itsenäisyyttä ja puolustamaan kansallisia etujamme. 

Pyrin siihen, että voisimme rakentaa aitoa kansallista eheyttä poistamalla köyhyyttä ja eriarvoisuutta ja huolehtimalla myös maaseudun ja maakuntien elinvoimasta.     

Ehdokkuuteni varmistamiseksi tarvitaan vielä hyvin paljon kannattajakortteja.

Joulukuun 6. päivänä järjestämme lupaamamme itsenäisyysjuhlan Helsingissä. Se on mielenilmaus Suomen itsenäisyyden puolesta. Se on mielenilmaus sananvapauden ja kansanvallan puolesta.

Juhlassa myydään mukeja ja kirjoja, ja sen yhteydessä on mahdollisuus täyttää ja luovuttaa kannattajakortteja. 

Lisäksi muki- ja kirjakauppaa käydään ja kortteja kerätään Narinkkatorilla. 

Postitse toimitettavat kannattajakortit on lähetettävä viimeistään 5.12., jotta ne olisivat varmasti ajoissa perillä. 

Itsenäisyyspäivästä lähtien kortit on toimitettava kerääjille, jotka välittävät ne eteenpäin. 

Itsenäisyyspäivän juhla ja Narinkkatorin koju ovat oivallisia paikkoja korttien täyttämiseen ja luovuttamiseen.   

Itsenäisyyspäivästä alkaa itsenäisyytemme vahvistamisen juhlaviikko. Joulukuun 12. päivään saakka pidämme eri puolilla maata tilaisuuksia, joissa puhutaan ja keskustellaan tiestämme itsenäiseen ja eheytyvään Suomeen.

Ohjeet kannattajakorttien keräämiseen löytyvät kotisivultani. Sieltä voi myös tulostaa kortteja.