Keskustan 1980-luvun sankaritarinan olisi pitänyt tulla esiin historiankirjoituksessa
Tänään julkistetaan Suomen Keskusta rp:n historiateoksen kuudes osa ”Väyrysen ja Kääriäisen korkean profiilin aika 1981-1991”. Minutkin kutsuttiin teoksen julkistamistilaisuuteen.
Olen teoksen sisältöön syvästi pettynyt. Päätin, että en kuitenkaan häiritse julkaisutilaisuutta, vaan esitän oman lyhyen kommenttini tässä blogikirjoituksessa.
Kun päätös historiateoksen kuudennen osan julkaisemisesta tehtiin, odotukseni olivat korkealla.
Tohtori Tytti Isohookana-Asunmaan kirjoittama 5. osa kertoi siitä uudistustyöstä, jolla 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa Keskustapuolueen toimintaan tullut nuori polvi loi perustan puolueen myöhemmälle menestykselle.
Alkiolainen ihmisyysaate ja vihreä aalto yhdistyivät nykyaikaiseksi ohjelmaksi hajautetun yhteiskunnan rakentamiseksi.
Aluepolitiikasta tuli johtava teema Keskustapuolueen politiikassa. Vastustimme työpaikkojen ja väestön keskittymistä suuriin kaupunkeihin. Vahvistimme maaseudun ja maakuntien elinvoimaa.
”Köyhän asian” ajaminen kehittyi radikaaliksi tasa-arvopolitiikaksi.
x x x
Keskustan toiminnasta 1980-luvulla on julkisuuden kautta syntynyt vääristynyt ja kielteinen käsitys. Elimme aikakautta, jolloin sosialidemokraateilla oli ehdoton ylivalta-asema sekä poliittisessa toiminnassa että tiedonvälityksessä.
Historiantutkimuksen kautta on viime vuosina saatu uutta tietoa ja uusia dokumentteja, jotka osoittavat, että oma tulkintamme tuon aikakauden tapahtumista on ollut osapuilleen oikea.
Itse asiassa emme olleet edes tienneet, kuinka kovia otteita sosialidemokraatit olivat meitä vastaan käyttäneet ja kuinka häikäilemättömästi idänsuhteita oli käytetty siinä hyväksi.
Toivoin, että Keskustan 1980-luvun toiminta saisi vihdoinkin historiankirjoituksessa osakseen ymmärtämystä ja hyväksyntää.
Minua historiateokseen haastateltiin helmikuun puolivälissä 2021. Olin haastatteluun pettynyt, kun siinä käsiteltiin lähinnä puolueen sisäisen opposition väitteitä ja valtalehdistön esittämää kritiikkiä.
Asiakysymyksiin ei päästy syventymään.
Oli puhetta, että haastatteluja jatkettaisiin myöhemmin. Tämä ei pyynnöstäni huolimatta koskaan toteutunut.
Aloin pelätä, että historiaa kyllä kirjoitettaisiin uudelleen, mutta väärään suuntaan.
Lopputulos osoittaa epäilyni oikeiksi.
x x x
On käsittämätöntä, että minua 1980-luvun puheenjohtajana ei kunnollisesti haastateltu.
Muita mukana olleita näköjään kuultiin aivan kirjoitustyön loppuvaiheessakin.
Vaikka haastatteluja kanssani ei jatkettu, teoksen kirjoittajan käytössä olivat julkaisemani kirjat.
Niitä ei lähdeaineistona näköjään haluttu käyttää.
Kuitenkin olen niissä kertonut, mitä on tapahtunut, miten on toimittu ja miksi niin on toimittu.
Nämä ovat kovia, pääosin dokumentoituja tosiasioita, joita historiantutkimuksessa ei ole lupa sivuuttaa.
Sen sijaan teoksen pääasiallisena sisältönä ovat puolueen sisäisen opposition kannanotot ja tulkinnat. Niitä täydentävät Keskustalle vihamielisen median mielipiteet ja teoksen kirjoittajan omat asenteelliset kommentit.
Keskustan toiminnasta 1980-luvulla syntyy näin kielteinen kokonaiskuva.
x x x
Keskustan selviytyminen voittajana 1980-luvun taisteluista on aikamoinen sankaritarina.
Tämän olisi pitänyt tulla esille puolueen omassa historiankirjoituksessa.
Sen sijaan teoksen ”sankareita” ovat ne, jotka vaikeuttivat puolueen toimintaa.
Uusiksi sankareiksi nousevat ne nuoren polven edustajat, jotka ryhtyivät 1980-luvun lopulla kehittämään Keskustaa liberaalipuolueeksi.
Tästä alkoi kehitys, jonka kautta Keskusta vuoden 2010 puoluekokouksessa muuttui liberaalipuolueeksi. Tämän seurauksena Keskusta on romahtanut pienten puolueiden joukkoon.
Kehotan totuuden etsijöitä lukemaan myös minun kirjani vuosien varrelta. Ne ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Osa niistä on myös kuunneltavissa äänikirjana.
