4
touko
2023
37

Harkitsen ehdokkuutta esivaalissa

Sen jälkeen, kun Keskustan puoluevaltuusto oli päättänyt järjestää esivaalin puolueen presidenttiehdokkaasta, minultakin on kysytty, olenko käytettävissä.

Viime vuosikymmeninä Keskustan presidenttiehdokkaan valinta on kytkeytynyt puolueen sisäiseen valtataisteluun. Kysymys on ollut myös puolueen linjasta.

Näin on nytkin.

x x x

Presidentti Urho Kekkosen seuraajan valintaan valmistauduttiin parin vuosikymmenen ajan.

Tämä kamppailu ratkesi Kuopion puoluekokouksessa syksyllä 1981, jolloin Johannes Virolainen voitti äänestyksessä Ahti Karjalaisen.

Vuonna 1986 Lappeenrannan puoluekokous asetti vuoden 1988 vaaleihin ehdokkaaksi puolueen puheenjohtajan, minut. Valinta oli yksimielinen. Se perustui järjestökyselyyn.

Tämä ratkaisukin osoitti, että olimme saaneet eheytetyksi ”tohtorien taistelussa” pahasti jakautuneen puolueen. Presidentinvaaleissa Keskusta palasi suurten puolueiden joukkoon. Vuosikymmenen vaihteessa nousimme Suomen suurimmaksi.

Samaan aikaan kylvettiin uusien kiistojen siemenet, kun tuolloin mukaan tulleet nuoret Olli Rehnin johdolla julistautuivat keskustaliberaaleiksi ja ottivat tavoitteekseen Keskustan muuttamisen liberaalipuolueeksi.

Kiistat heijastuivat jo valmistautumiseen seuraaviin vuoden 1994 presidentinvaaleihin. Tästä olen kertonut vuonna 1993 ilmestyneessä teoksessani ”On muutoksen aika 2” (ss. 242-259).

Presidentiksi oli ehdolla kansanliikkeiden ehdokkaina kaksi muutakin Keskustan jäsentä, Eeva Kuuskoski ja Keijo Korhonen. Tämä osaltaan vaikutti siihen, että emme voineet vaalia voittaa.

Vuoden 1994 vaaleista kerron teoksessani ”Suomen linja” (ss. 223-236).

Vuoden 2000 vaaleihin ehdokkaaksi asetettiin esivaalin jälkeen yksimielisesti puheenjohtaja Esko Aho. Olin ehdolla esivaalissa. (Suomen linja, ss. 247-248)

Vuonna 2006 ehdokkaana oli yksimielisellä päätöksellämme ja ilman esivaalia puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Esko Ahon ja Matti Vanhasen johtamassa Keskustassa käytiin jatkuvaa kilpailua alkiolaisten ja liberaalien voimien välillä, mutta puolueessa oli vielä tilaa kaikille.

Vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa meno muuttui.

Liberaalit valtasivat kaikki johtopaikat, ja puolueen linja muuttui.

Samalla johtaminen muuttui itsevaltaiseksi. Puoluetta on johtanut pieni liberaalien muodostaman ”joukkue”.

x x x

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Keskusta menetti äänestäjien luottamuksen, ja kannatus romahti.

Tappio oli jopa suurempi kuin vuonna 1970. Kannatus putosi 7,35 prosenttiyksiköllä 15,76 prosenttiin, ja menetimme 16 eduskuntapaikkaa.

Minäkin jäin valitsematta.

Olin jo ennen eduskuntavaaleja ilmoittanut asettuvani ehdolle esivaaliin, jossa puolue valitsee ehdokkaansa vuoden 2012 presidentinvaaleihin.

Puolueen johto oli valmistellut Olli Rehnin presidenttiehdokkuutta, ja vain hän oli ollut esillä julkisuudessa.

Pelkäsin tämän heikentävän puolueen menestystä eduskuntavaaleissa. Siksi kerroin jo ennen vaaleja omasta kiinnostuksestani ehdokkuuteen.

Puolueen johdon toivomuksesta olin ehdokkaana Uudellamaalla, ja tein kovasti vaalityötä koko maassa.

Uudellamaalla puolue menetti puolet äänistään ja neljästä eduskuntapaikastaan. Tulin vasta kolmanneksi, ja jäin varapaikalle.

Puolueen johto teki kaikkensa estääkseen ehdokkuuteni presidentinvaalissa.

Olli Rehn ei lopulta suostunut jäsenvaaliin, eikä kukaan muukaan ehdolle maanitelluista.

Kesällä Keskustan kannatus laski 12 prosenttiin. Minun suosioni presidenttigallupeissa oli 3 prosentin luokkaa.

Lopulta tulin yksimielisellä päätöksellä puolueen ehdokkaaksi. Saimme hyvän tuloksen, 17,53% annetuista äänistä. Keskusta palasi suurten joukkoon.

Vuoden 2012 vaaleista olen kertonut teoksessani ”Suomen linja” (ss. 260-264)

x x x

Kokemukset vuoden 2018 vaaleista olivat vielä karummat.

Valmistautumisesta vaaleihin on kertonut silloinen puoluesihteeri Timo Laaninen vuonna 2021 ilmestyneessä muistelmateoksessaan ”Keskustan kuiskaaja: vuoteni politiikassa”.

Kommentoin kirjaa tuoreeltaan 30.9.2021 ilmestyneessä blogissani ”Kuiskaajan valta ja vastuu”.

Laaninen kertoo, että puolueen ”johtoryhmä” kokoontui tammikuussa 2016 Lapin hangille pohtimaan, millä Keskustan pahasti sukeltanut kannatus saataisiin nousuun.

Timo Laaninen kertoo keksineensä itse keinoksi saman, jota käytettiin vuoden 1988 presidentinvaalien edellä asettamalla puolueen ehdokas jo vuonna 1986.

Laanisen mieleen eivät tulleet kokemukset vuoden 2012 vaaleista, vaikka hän niitä kirjassaan ylistää.

Tammikuussa 2016 ”johtoryhmä” päätti, että presidenttiehdokas asetetaan jo seuraavan kesän puoluekokouksessa. Siinä vaiheessa päätös salattiin.

Ehdokkaaksi päätettiin asettaa Matti Vanhanen.

Muodon vuoksi Anu Vehviläinen pantiin kysymään myös Olli Rehnin halukkuutta. Hän oli kuitenkin esittänyt kysymyksensä siten, että Rehn ei ollut sitä ymmärtänyt.

Jälkikäteen Rehn on purkanut katkeruuttaan tästä, ja tullut myös paljastaneeksi sen, mistä oikeasti oli ollut kysymys.

Risto Uimosen vuonna 2019 ilmestyneessä kirjassa ”Tulos tai ulos” Rehn toteaa:

Oli kai tarkoitus tehdä näennäinen tiedustelu, kun oli aika pitkälle rakennettu suunnitelma toisenlaisesta ratkaisusta. Juha olisi voinut puhua minun ja Matti Vanhasen kanssa. Olisimme voineet katsoa yhdessä, kuka lähtee ehdokkaaksi ja miten [Paavo] Väyrynen estetään.”

Olin lopulta vuoden 2018 presidentinvaaleissa mukana kansanliikkeen ehdokkaana.

Voitin sekä Matti Vanhasen että SDP:n ehdokkaan Tuula Haataisen.

Seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa Keskusta koki jälleen pahan tappion. Kannatus putosi 13,8 prosenttiin. Eduskuntapaikkoja menetettiin 18. Ryhmään jäi 31 jäsentä.

x x x

Kun nyt valmistaudumme vuoden 2024 presidentinvaaleihin, takanamme on uusi murskatappio.

Tämän vuoden eduskuntavaaleissa Keskustan kannatus putosi 11,3 prosenttiin, ja paikkoja menetettiin vielä 8. Nyt Keskustan eduskuntaryhmässä on enää 23 jäsentä.

Presidentinvaalien lähestyessä vastavoimat ovat olleet liikkeellä hyvissä ajoin. Käytössä ovat olleet kovat otteet.

Jo viime vuoden helmikuun lopulla julkisuudessa vaadittiin, että minut pitäisi erottaa puoluehallituksesta ja myös puolueesta.

Kesällä käynnistettiin kampanja eduskuntaehdokkuuttani vastaan.

Lokakuussa peruutin suostumukseni olla ehdokkaana. Julkinen ajojahti oli voimakas, ja vastavoimat aikoivat panna näköpiirissä olleen tappion minun syykseni.

Ajattelin, että ajojahti loppuisi, kun luopuisin ehdokkuudesta.

Se kuitenkin jatkui ja kiihtyi entisestään. Marraskuun puoluevaltuuston kokouksessa yritettiin estää valintani puoluehallitukseen. Tässä olisi rikottu sekä yhdistyslakia että puolueen sääntöjä.

Kun olin ilmoittanut vetäytyväni ehdokkuudesta, Keskustan kannatus oli entisestään alentunut. Ainakaan minua ei siis voitu kehnosta kannatuksesta ja tulevasta tappiosta syyttää.

Niinpä päätin olla sittenkin ehdolla. Perustelin ratkaisuani 1.12.2022 julkaisemassani blogissa:

Haluan olla mukana eduskuntavaaleissa palauttamassa äänestäjien luottamusta Keskustaan. Rohkaisen mukaan vaalityöhön myös muita puolueen ja Suomen tulevaisuudesta huolta kantavia.”

Vaalityöni oli vaikeaa niiden julkisten ajojahtien vuoksi, joiden kohteeksi olin joutunut. Oman osani puolueen hyväksi kuitenkin tein.

Ehkä Keskustan kannatuksen hienoinen loppunousu oli osittain minunkin ansiotani.

x x x

Nykyinen tilanne muistuttaa hätkähdyttävästi tapahtumia vuoden 2012 presidentinvaalien edellä.

Eduskuntavaalien jälkeenkin Keskustan kannatus on nytkin alentunut, uusimman mielipidemittauksen mukaan 10,2 prosenttiin.

Keskustan johto on jälleen suunnitellut Olli Rehnin asettamista puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Äskettäin pidetyn puoluevaltuuston kokouksen käsiteltäväksi tuotiin muutos presidenttiehdokkaan asettamista koskevaan ohjesääntöön.

Pääsyä ehdokkaaksi puolueen esivaaliin vaikeutettiin siten, että nyt tarvitaan kolmen piirijärjestön yleisen kokouksen päätös. Aikaisemman ohjesäännön mukaan riitti yhden piirijärjestön tuki.

Aikaisemmin ehdokkuuden tueksi riitti kymmenen paikallisyhdistyksen yleisen kokouksen päätös. Nyt tähän tarvitaan 20 osaston tuki.

Tämä päätös pantiin merkille myös Iltalehden toimituksessa. Lehden mukaan sääntömuutos estäisi ehdokkuuteni esivaalissa.

Oma käsitykseni on, että saattaisin kuitenkin saada ehdokkuudelleni järjestöväen tarvittavan tuen.

Niinpä olen päättänyt antaa suostumukseni siihen, että minua voidaan esittää ehdokkaaksi esivaaliin. Mahdollisesta ehdokkuudestani päätän myöhemmin.

Esivaali tarjoaisi myös mahdollisuuden käydä perusteellinen keskustelu Keskustan poliittisesta linjasta – sekä menneestä että tulevasta.

Esivaalilla olisi mahdollisuus aloittaa Keskustan uusi nousu.

Presidentinvaaleissa olisi mahdollisuus palauttaa äänestäjien luottamusta puolueeseen, aivan kuten vuoden 2012 vaaleissa.

Jos olisin ehdokkaana presidentinvaalissa, osa kampanjasta rahoitettaisiin jälleen myymällä mukeja ja kirjoja, kuten 12 vuotta sitten.

Vuoden 2012 vaaleissa Sauli Niinistö oli ylivoimainen ennakkosuosikki. Tästä huolimatta hän olisi saattanut kokea tappion, jos toiselle kierrokselle olisi noussut varteenotettava kilpailija. Tästäkin kirjoitan teoksessani Suomen linja (ss. 260-264).

Tällä kertaa presidentinvaalissa ei ole ennakkosuosikkia. Kaikki on mahdollista.

x x x

Kirjoituksessa mainitut teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. ”Suomen linja” on myös kuunneltavissa äänikirjana.