Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyys Pohjanranta-keskustelujen teemoina

Viime viikonlopun Pohjanranta-keskustelujen ensimmäisenä päivänä esillä oli ulkopolitiikan ja kansainvälisten suhteiden historia.

Matti Lackman luennoi Suomen itsenäistymiseen liittyneestä suuntataistelusta. Vahvat voimat ajoivat itsenäisyyden sijaan palaamista Ruotsin yhteyteen.

Heikki Talvitie ja Pekka Visuri käsittelivät kylmän sodan kauden päättymistä äskettäin ilmestyneen kirjansa pohjalta.

Näistä alustuksista ja niistä syntyneestä keskustelusta tallennettu video julkaistiin eilen.

Toisena päivänä olivat esillä ulkopolitiikan ajankohtaiset kysymykset. Omien luentojeni aiheina olivat Euroopan yhdentyminen ja Suomen ulkopolitiikka uudessa Euroopassa. Tapio Varis puhui maailmanlaajuisista tulevaisuuden näkymistä, Vilho Harle ulkopolitiikan uusista ulottuvuuksista.

Nyt myös omista luennoistani tehty toinen tallenne on katsottavissa Polaris-TV:n kautta, pian kolmaskin.

x x x

Eurooppa-luennossani käsittelin maanosamme yhdentymispyrkimyksiä aina 1920-luvun alussa perustetun Paneurooppa-liikkeen toiminnasta lähtien. Sen tavoitteena oli estää uuden sodan syttyminen Eurooppaan.

Toisen maailman jälkeen perustettu Euroopan talousyhteisö (EEC) oli itsenäisten valtioiden liitto, konfederaatio. Jo sen perustamisen yhteydessä tavoitteeksi asetettiin eteneminen kohti ylikansallista liittovaltiota, federaatiota.

Kun itäisen Euroopan murros nosti esiin mahdollisuuden yhteisöjen laajenemiseen, pyrittiin sitä ennen etenemään liittovaltion suuntaan. Syntyi Maastrichtin sopimus.

Laajentumista pyrittiin ohjaamaan eriytyvän yhdentymisen suuntaan. Komissio ehdotti Suomelle ja muille EFTA-maille Euroopan talousalueen (ETA) muodostamista.

Jos tämä suunnitelma olisi toteutunut, olisi syntynyt järkevä eriytyvän yhdentymisen malli, ”sipuli-malli”, jossa olisivat olleet liittovaltioydin ja vähemmän integroituneet ulkokehät.

Itävallan ja Ruotsin halu päästä EU:n jäseneksi mursi padot laajentumisen tieltä. Suomi seurasi perässä.

Syntyi kasvava ristiriita unionin syventymisen ja sen laajenemisen välille. Tämä on johtanut onnettomuuksiin sekä unionin sisäisessä kehityksessä että sen laajentumisessa ja ulkosuhteissa.

Tästä puhuin. Osoitin jälleen kerran, että Suomi teki pahan virheen liittyessään EU:n jäseneksi. Olimme ETA:n kautta jo sisämarkkinoilla. Jäsenyys vei meiltä itsenäisyyden ja aiheutti meille kasvavia taloudellisia menetyksiä.

Vielä pahempi virhe oli siirtyminen ainoana Pohjoismaana kansallisesta valuutasta euroon ja luopuminen taloudellisesta itsenäisyydestä.

En kuitenkaan esittänyt, että Suomen pitäisi nyt erota EU:sta, vaan päätösvallan palauttamista jäsenmaille erityisesti maatalouspolitiikassa, luonnonvarojen käytössä ja talouspolitiikassa.

x x x

Suomen ulkopolitiikkaa koskevassa alustuksessani pahoittelin sitä, että Suomen ulkopolitiikan linjaa nykyistä hallitusta muodostettaessa muutettiin. Merkkejä tästä oli havaittavissa jo edellisen hallituksen toimikaudella.

Ilman julkista keskustelua Suomi siirtyi kansallisten etujemme ajamiseen perustuvasta linjasta ”ihmisoikeusperustaiseen” ulkopolitiikkaan.

Tämä näkyi muun muassa siinä, että Suomi otti EU-puheenjohtajakautensa tärkeimmäksi tavoitteeksi ihmisoikeuksien edistämisen ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisen jäsenmaissa.

Tällä suututettiin Puola ja Unkari. Tästä olemme joutuneet maksamaan kovaa hintaa nyt, kun Unkari on ryhtynyt jarruttamaan Suomen Nato-jäsenyyden ratifioimista.

Tärkeämpiäkin asioita meillä olisi totisesti ollut EU:ssa ajettavina!

Ihmisoikeusperustaisuus johti siihen, että Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa yhtymässä Yhdysvaltain johtamaan demokraattisten maiden rintamaan ja ”uuteen kylmään sotaan” Kiinaa ja Venäjää vastaan.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys oli yksi niistä uhkista, joilla Yhdysvallat Ukrainan kriisin yhteydessä painosti Venäjää.

Edelleen ylläpidetään tarinaa siitä, että Nato-jäsenyyttä ryhdyttiin tavoittelemaan vasta sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Tosiasiassa jäsenyytemme pantiin vireille jo joulukuussa 2021, jolloin Joe Biden soitti Sauli Niinistölle ja Washington Postin mukaan ”vokotteli” Suomea Natoon.

Suomi on ajanut kaikkein kovimpia pakotteita Venäjää vastaan ja toteuttanut niitä tunnollisemmin kuin Naton jäsenmaat. Olemme kärsineet niistä ja Venäjän asettamista vastapakotteista enemmän kuin mikään muu maa.

Suomen liikkumavara Ukraina-pakotteiden suhteen on ollut vähäinen senkin vuoksi, että maamme on Nato-hakemuksensa edistämiseksi tavoitellut Yhdysvaltojen ja muiden johtavien Nato-maiden suosiota.

Muistutin seminaarissa, että vastustin aikanaan Nato-jäsenyyden hakemista. Sittemmin tarjolla on ollut ja on vain huonoja vaihtoehtoja.

Pahimmassa tapauksessa hakemuksesta tulee ”kelvoton yritys”.

x x x

Professori Vilho Harle luennoi ulkopolitiikan uusista ulottuvuuksista. Samaa teemaa hän on käsitellyt äskettäin ilmestyneessä kirjassaan.

Luento liittyi ulkopolitiikan tutkimukseen. Sen alkupuoli oli teoreettinen, mutta loppupuolella esille tulivat käytännön johtopäätökset. Ne synnyttivät vilkkaan keskustelun.

Esille tuli myös minun väitöskirjani, joka on osoittautunut olevan tavallaan edellä aikaansa. Käsittelin siinä niitä ulkopolitiikan kansainvälisiä ja maailmanlaajuisia uusia ulottuvuuksia, joista Harle on nyt kirjoittanut ja puhunut.

Omassa kommenttipuheenvuorossani kerroin siitä, kuinka väitöskirja oli syntynyt ja kuinka se oli yltänyt noihin uusiin ulottuvuuksiin.

Professori Tapio Varis on tehnyt tutkimustyötä maailmanlaajuisen tiedeyhteisön jäsenenä.

Mielenkiintoisinta hänen luennossaan oli se, että kaikki varteenotettavat tutkijat ja tutkimuslaitokset ovat ennustaneet Venäjän säilyvän myös tulevina vuosikymmeninä maailman vaikutusvaltaisimpien maiden joukossa.

Sitä ei kenenkään pitäisi vähätellä, ei etenkään täällä naapurimaassa.

x x x

Omassa luennossani mainitsin useita kirjoittamiani kirjoja. Ne ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Osan on mahdollista kuunnella äänikirjana.